Yhdysvaltain hallitus
Yhdysvaltain hallitus (engl. Cabinet of the United States) myös kabinetti, hallinto on Yhdysvaltain liittovaltiotason hallinnon korkein elin.
Tätä hallinnon osaa ei ole kirjattu Yhdysvaltain perustuslakiin. Se on johdettu perustuslain toisen artiklan toisesta pykälästä (ns. Opinion Clause), jossa todetaan, että presidentti voi pyytää neuvoja hallinnon korkeimmilta virkamiehiltä.[1][2] Muodoltaan hallitus on presidentin neuvonantajien ryhmä. Sen perusti ensi kertaa George Washington.[3]
Hallituksen muodostaminen
Presidentti nimittää hallituksen ja esittelee valitsemansa jäsenet senaatille. Se puolestaan hyväksyy tai hylkää presidentin nimeämät ehdokkaat yksinkertaisella enemmistöllä. Hallituksen toimikausi on sama kuin presidentillä ja se muodostuu yleensä enemmistöpuolueen edustajista.
Jäsenet
Hallitukseen kuuluvat ministeriöiden (Department) johdossa ministerit (Secretary).
Hallituksen ministerien lisäksi joillain hallinnon virkamiehillä on ministerin arvo. Heistä Valkoisen talon kansliapäällikkö ei tarvitse senaatin hyväksyntää. Korkea-arvoisin ministeri Yhdysvaltain hallituksessa on ulkoministeri ( Secretary of State). Varapresidentti ei ole osa ministeristöä, vaikka usein mainitaankin osana virassa olevan presidentin poliittista hallintoa.
Ministerien lisäksi ministerin arvoisia ovat (2014):
- Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö
- Yhdysvaltain ympäristöviraston johtaja
- Liittovaltion budjettijohtaja
- Kauppaedustaja
- YK-lähettiläs
- Valkoisen talon taloudellinen neuvonantaja
Hallituksia
- Joe Bidenin hallitus 2021 alkaen
- Donald Trumpin hallitus 2017–2020
- Barack Obaman hallitus 2009–2016
- George W. Bushin hallitus 2001–2009