Vuoroin vieraissa

Vuoroin vieraissa on vuonna 1997 TV1:llä esitetty suomalainen televisiosarja. Sarja on TV1:n Kotikatsomon ensimmäinen niin sanottu kausisarja. Sarjan on ohjannut teatteriohjaajana paremmin tunnettu Pekka Milonoff, joka on myös käsikirjoittanut sarjan yhdessä Anna-Leena Härkösen kanssa.[2]

Vuoroin vieraissa
DVD-julkaisun kansi.
DVD-julkaisun kansi.
Tyyli Draama
Kestoaika 45 min
Pääosissa Tiina Lymi
Eero Aho
Risto Tuorila
Marja Packalén[1]
Alkuperämaa Suomi Suomi
Verkko Yle TV1[1]
Esitetty 6. tammikuuta[1] 24. maaliskuuta 1997
Jaksoja 12
Tuotanto
Tuottaja(t) Kari Kyrönseppä
Ohjaaja(t) Pekka Milonoff
Käsikirjoittaja(t) Anna-Leena Härkönen
Pekka Milonoff
Sirpa Hyttinen[1]
Tuotantoyhtiö(t) TV1 Draama[1]
Palkinnot
Voitetut Venla[1]
Aiheesta muualla
IMDb

Juoni

Elinan mielestä nuoressa avioliitossa ei tapahdu enää yhtään mitään. Antilla ja Annelilla, Elinan vanhemmilla, ei loppujen lopuksi mene yhtään sen paremmin kuin tyttärellään, kunnes alkaa mennä aika lujaa, välillä vähän liiankin lujaa.[1]

Sarjan alkujaksoissa seurataan enemmän Elinan ja Tonin (Tiina Lymi ja Eero Aho) avioliittoa, myöhempien jaksojen painotus on Annelissa ja Antissa (Marja Packalén ja Risto Tuorila). Sivuhenkilöistä merkittävimpiin kuuluu hyväsydäminen savolainen pakastinkauppias Reijo Remes (Kari Hietalahti). Kerronnan tyyli on mustalla huumorilla ryyditettyä melodraamaa.[2]

Näyttelijät

Tuotanto

Alun perin Vuoroin vieraissa oli ajateltu Kom-teatterin näyttämölle. Anna-Leena Härkönen on sanonut todenneensa, että tarinan dialogista tuli liian ”naturalistista” teatterilavalle, ja niin yhteistyössä Pekka Milonoffin ja Sirpa Hyttisen kanssa tarina sovitettiin lopulta televisiosarjaksi. Myös päänäyttelijät olivat tuolloin Kom-teatterilaisia.[3]

Käsikirjoitusta hiottiin vuosia.[4] 12-osainen sarja kuvattiin Helsingissä syksystä 1995 kevääseen 1996, sisäkohtaukset Sörnäisiin rakennetussa studiossa.[1][2]

Vastaanotto

Sarja sai ensiesityksellään tammi-maaliskuussa 1997 paljon katsojia ja myönteistä palautetta.[5] Helsingin Sanomien televisiokriitikko Jukka Kajava sanoi sujuvan ja hauskan sarjan modernisoivan tarinaltaan Henrik Ibsenin Nukkekotia, jonka Nora on nyt sarjan Elina. Hänestä sarja on paitsi hyvää komediaa, myös harvinaisen täysipainoista taidetta verrattuna tuon ajan tyypillisiin televisiotuotantoihin. Hän kehuu myös Kom-teatterilaisten roolisuorituksia kauttaaltaan.[3][6] Vuonna 2015 Helsingin Sanomien Martta Kaukonen kuvasi sarjaa mestarillisesti käsikirjoitetuksi.[7]

Jaksoluettelo

JaksoNimiEnsiesitys1. uusinta2. uusinta3. uusinta
1.Eiks mikään enää riitä?06.01.199701.06.199819.05.200816.06.2018
2.Miksei me koskaan suudella?13.01.199708.06.199826.05.200823.06.2018
3.Leikitään linjoilla20.01.199715.06.199802.06.200830.06.2018
4.Mä en halua tulla kenenkään väliin...27.01.199722.11.199809.06.200806.07.2018
5.Mitä jos ostettas uus sänky?03.02.199729.06.199816.06.200813.07.2018
6.Rakasta, kärsi ja unhoita...10.02.199706.07.199823.06.200820.07.2018
7.Joskus on liian myöhäistä...17.02.199713.07.199830.06.200827.07.2018
8.Yövieraat on sallittu24.02.199720.07.199807.07.200803.08.2018
9.Eiks mikään oo enää pyhää?03.03.199727.07.199814.07.200810.08.2018
10.Helsingin yö, täältä tullaan!10.03.199703.08.199821.07.200817.08.2018
11.Katson autiota hiekkarantaa...17.03.199710.08.199828.07.200824.08.2018
12.Meillä kaikilla on omat salaisuutemme24.03.199717.08.199805.08.200831.08.2018

Lähteet

  1. Kotikatsomo: Vuoroin vieraissa Ritva-tietokanta, Radio- ja tv-arkisto. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Kavi. Viitattu 13.7.2018.
  2. Kemppi, Emilia: Vuoroin vieraissa on äidin ja tyttären kehitystarina parisuhdepelillä maustettuna Yle Elävä arkisto. 14.01.2010. Viitattu 14.7.2018.
  3. Kajava, Jukka: ”Miksei me koskaan puhuta?” Nautittava Kom-teatterin komediasarja on nykyajan Ibsen-muunnelma. Helsingin Sanomat, 6.1.1997, s. 43. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. Rehnström, Henri Waltter: Yli 20 vuotta sitten ilmestynyt Vuoroin vieraissa on raikas tuulahdus kotimaisten ihmissuhdekomedioiden joukossa Seura. 15.6.2018. Viitattu 13.7.2018.
  5. Uotinen, Jenni: Vuoroin vieraissa oli 1990-luvun katsojamagneetti - Tiina Lymi, Eero Aho ja muut tekevät tänään paluun Iltalehti. 15.6.2018. Viitattu 13.7.2018.
  6. Kajava, Jukka: Kotimainen Todella upeeta. Tänään päättyvä Vuoroin vieraissa keräsi ison ja uskollisen yleisön. Helsingin Sanomat, 24.3.1997, s. 40. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  7. Kaukonen, Martta: Mestarillisesti käsikirjoitettu Vuoroin vieraissa kestää hyvin vertailun nykysuosikkeihin Helsingin Sanomat. 5.12.2015. Viitattu 13.7.2018.

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.