Valtakunnansyyttäjä

Valtakunnansyyttäjä on Suomen ylin syyttäjä. Virka on perustettu vuonna 1996, jolloin ylimmän syyttäjän tehtävät siirtyivät pois valtioneuvoston oikeuskanslerilta. Valtakunnansyyttäjä toimii valtakunnansyyttäjänvirastossa, jossa on myös apulaisvaltakunnansyyttäjä sekä noin kymmenen valtionsyyttäjää. Valtakunnansyyttäjänviraston alaisuudessa toimivat paikallistasolla kihlakunnansyyttäjät.

Suomen poliittinen järjestelmä

Osa politiikan artikkelisarjaa:
Suomen politiikka


  

Luettelo valtakunnansyyttäjistä

Valtakunnansyyttäjät

Suomen ensimmäisenä valtakunnansyyttäjänä toimi Matti Kuusimäki 1997–2010. Hänen jäätyään eläkkeelle virkaan nimettiin Matti Nissinen vuonna 2010.[1] Nissinen irtisanottiin tammikuussa 2018 virkavelvollisuuden rikkomisen johdosta ja siitä seuranneen puolen vuoden irtisanomisaikana virkaa hoiti apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen[2]. Myöhemmin Toiviainen nimitettiin valtakunnansyyttäjän virkaan 1. elokuuta 2018 alkaen.[3] Toiviainen hoiti virkaa lokakuuhun 2022 asti, jolloin valtakunnansyyttäjänä aloitti Ari-Pekka Koivisto.[4]

Apulaisvaltakunnansyyttäjät

Apulaisvaltakunnansyyttäjänä toimii Jukka Rappe.[5] Aiemmin apulaisvaltakunnansyyttäjinä ovat toimineet Raija Toiviainen (2016–2018), Jorma Kalske (2002–2016) ja Martti Jaatinen (1997–2002).[6]

Lähteet

  1. Matti Nissisestä uusi valtakunnansyyttäjä 19.3.2010. Valtakunnansyyttäjävirasto. Arkistoitu 18.10.2016. Viitattu 1.11.2016.
  2. Oikeusministeriö: Nissisellä ovet yhä auki muihin virkoihin – uusi valtakunnansyyttäjä etsitään avoimella haulla - Satakunnan Kansa Satakunnan Kansa. 25.1.2018. Arkistoitu 25.1.2018. Viitattu 26.1.2018.
  3. Matti Konttinen: Raija Toiviainen on uusi valtakunnansyyttäjä Yle Uutiset. 13.7.2018. Yleisradio. Viitattu 10.10.2018.
  4. Reinboth, Susanna: ”Jaksan kyllä touhuta” – Pitkän matkan urheilija Ari-Pekka Koivisto nimitettiin valtakunnansyyttäjäksi Helsingin Sanomat. 13.5.2022. Viitattu 23.10.2022.
  5. Apulaisvaltakunnansyyttäjä www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi. 1.8.2018. Arkistoitu 10.10.2018. Viitattu 10.10.2018.
  6. Apulaisvaltakunnansyyttäjä 1.7.2016. Valtakunnansyyttäjävirasto. Arkistoitu 3.11.2016. Viitattu 1.11.2016.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.