Solar Films

Solar Films Inc Oy on vuonna 1995 perustettu suomalainen elokuvatuotantoyhtiö. Vuoden 2010 alussa vastaavana tuottajana ja yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Markus Selin ja toimitusjohtajana Jukka Helle. Vuonna 2020 Solar Filmsin liikevaihto oli 3,9 miljoonaa euroa.[1] Maaliskuussa 2007 tanskalainen Nordisk Film osti Solar Filmsin osakekannasta 50 prosentin osuuden ja vuonna 2009 ranskalainen Banijay Entertainment osti Solar Television Oy:n, johon televisiotuotannot oli eriytetty. Televisiotuottaja Petteri Ahomaa työskenteli Solar Television Oy:n, sittemmin Banijay Finlandin, toimitusjohtajana 2011–2013.[2][3]

Solar Films Inc Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1995
Toimitusjohtaja Jukka Helle
Puheenjohtaja Markus Selin
Kotipaikka Helsinki
Toimiala elokuvat
Tytäryhtiöt Liberty Production
Solar Republic
Omistaja Nordisk Film (Egmont-konserni) 50,1 %
Markus Selin 49,9 %
Kotisivu solarfilms.com

Solar Films on Suomen 2000-luvun menestynein elokuvatuotantoyhtiö.[4]

Solar Filmsin tuottamia elokuvia

Solar Filmsin tuottamia elokuvia
Vuosi Nimi Ohjaaja
1997Kummeli KultakuumeMatti Grönberg
1999HäjytAleksi Mäkelä
2000LevottomatAku Louhimies
LomallaAleksi Mäkelä
2001Minä ja MorrisonLenka Hellstedt
2003Pahat pojatAleksi Mäkelä
2004Levottomat 3Minna Virtanen
Vares – yksityisetsiväAleksi Mäkelä
2005Paha maaAku Louhimies
2006MattiAleksi Mäkelä
Valkoinen kaupunkiAku Louhimies
2007V2 – Jäätynyt enkeliAleksi Mäkelä
2008Tummien perhosten kotiDome Karukoski
Dark FloorsPete Riski
Kummeli AlivuokralainenMatti Grönberg
2009RööperiAleksi Mäkelä
2010Sisko tahtoisin jäädäMarja Pyykkö
2011Vares – Pahan suudelmaAnders Engström
Vares – Huhtikuun tytötLauri Törhönen
Vares – SukkanauhakäärmeLauri Törhönen
KotirauhaAleksi Mäkelä
2012Vares – Kaidan tien kulkijatAnders Engström
Vares – UhkapelimerkkiLauri Törhönen
PuhdistusAntti J. Jokinen
Vares – Pimeyden tangoLauri Törhönen
ImaginaerumStobe Harju
Robin – The MovieInari Niemi
2013KaappariAleksi Mäkelä
Kekkonen tulee!Marja Pyykkö
Tumman veden päälläPeter Franzén
2014KesäkaveritInari Niemi
MielensäpahoittajaDome Karukoski
2015Vares – SheriffiHannu Salonen
LuokkakokousTaneli Mustonen
KätilöAntti J. Jokinen
Hevisaurus-elokuvaPekka Karjalainen
2016ÄkkilähtöTiina Lymi
Pahan kukatAntti J. Jokinen
SyysprinssiAlli Haapasalo
Luokkakokous 2 – PolttaritTaneli Mustonen
2017SaattokeikkaSamuli Valkama
YösyöttöMarja Pyykkö
2018Kaikki oikeinLenka Hellstedt
Ilosia aikoja, MielensäpahoittajaTiina Lymi
Oma maaMarkku Pölönen
2019Risto Räppääjä ja pullistelijaMarkus Lehmusruusu
Olen suomalainenAleksi Mäkelä
FingerporiMikko Kouki
TarhapäiväTiina Lymi
2020 Se mieletön remppaTaneli Mustonen
MetsäjättiVille Jankeri
Risto Räppääjä ja väärä VincentMaria Sid
2021 KaralahtiJuuso Syrjä
Luokkakokous 3 – SinkkuristeilyRenny Harlin
Rikinkeltainen taivasClaes Olsson
2022 Laitapuolen hyökkääjäAleksi Mäkelä
Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässäMika Kaurismäki
2023 Risto Räppääjä ja villi koneMaria Sid
KoputusMax Seeck ja Joonas Pajunen
Tulevat elokuvat
Vuosi Nimi Ohjaaja
2024 Mielensäpahoittajan rakkaustarinaMika Kaurismäki
Myrskyluodon MaijaTiina Lymi
Komisario PalmuRenny Harlin

Yhteistuotannot

Lähteet

  1. Kauppalehti: Solar Films Inc Oy | Yritys- ja taloustiedot | Kauppalehti Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. Viitattu 9.8.2022.
  2. Jauhiainen, Ilkka: Petteri Ahomaa jättää Solarin, ryhtyy vetämään Nelosen kiekkostudiota Markkinointi & Mainonta. 7.8.2013. Viitattu 30.10.2013.
  3. Jauhiainen, Ilkka: Joonas Hytösestä Solar Televisionin toimitusjohtaja Markkinointi & Mainonta. 26.8.2013. Viitattu 30.10.2013.
  4. Markus Selinin johdolla tehdään vuoden todennäköisimmät hitit Karjalainen. 27.5.2019. Viitattu 4.10.2019.

    Kirjallisuutta

    • Toivonen, Rampe (toim.): Elävän kuvan legenda. Helsinki: Solar Films, 2015. ISBN 978-952-93-5112-1.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.