Sanna Antikainen
Sanna Maarit Antikainen (o.s. Vehviläinen, s. 3. lokakuuta 1988 Kuopio) on suomalainen perussuomalainen poliitikko. Hänet valittiin eduskuntavaaleissa 2019 kansanedustajaksi Savo-Karjalan vaalipiiristä.[1][2]
Sanna Antikainen | |
---|---|
Kansanedustaja | |
17.4.2019–
|
|
Ryhmä/puolue | Perussuomalaisten eduskuntaryhmä |
Vaalipiiri | Savo-Karjalan vaalipiiri |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 3. lokakuuta 1988 Kuopio |
Asuinpaikka | Outokumpu |
Tiedot | |
Puolue | perussuomalaiset |
Koulutus | lähihoitaja |
Koulutus ja työelämä
Antikainen valmistui lähihoitajaksi vuonna 2010 ja on työskennellyt sen jälkeen niin vanhustenhoidon, mielenterveystyön kuin lastensuojelunkin puolella. Vuonna 2019 hän valmistui sairaanhoitajaksi.[3]
Poliittinen toiminta
Antikainen aloitti poliittisen uransa Perussuomalaisissa Nuorissa, jonka Pohjois-Karjalan piiriä oli perustamassa. Vaaleissa 2012 hänet valittiin Outokummun kaupunginvaltuuston jäseneksi. Hän toimi ensimmäisellä valtuustokaudellaan, 2013–2017, kaupungin sivistyslautakunnan jäsenenä.[2] Vaaleissa 2017 hän oli kaupungin toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Hänet valittiin vaalien jälkeen kaupunginhallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi.[4]
Antikainen oli ehdolla eduskuntaan ensimmäisen kerran vaaleissa 2015. Hän sai niissä 1 540 ääntä, 11:nneksi eniten Savo-Karjalan perussuomalaisista ehdokkaista.[5] Vaaleissa 2019 hän tuli valituksi saatuaan 5 805 ääntä, eniten Savo-Karjalan perussuomalaisista ja seitsemänneksi eniten vaalipiirin kaikista ehdokkaista. Hänen kaksi kärkiteemaansa olivat maahanmuuttokriittisyys sekä heikompiosaisten asioiden eteenpäin vieminen.[6]
Kansanedustajuuden ja kaupunginvaltuutetun aseman ohella Antikaisen luottamustehtäviin ovat kuuluneet muun muassa Perussuomalaisten Nuorten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajuus 2013–2015, Perussuomalaisten Naisten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajuus vuodesta 2018 ja Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston jäsenyys.[2]
Yksityiselämä
Antikaisella on lastenkotinuoren tausta. Hän asui lastensuojelulaitoksessa 15–17-vuotiaana jouduttuaan isänsä pahoinpitelemäksi.[4] Hänen molemmat vanhempansa kuolivat alkoholiin hänen ollessa 17–18-vuotias.[6]
Antikainen on naimisissa ja hänellä on kaksi poikaa.[4]
Lähteet
- .aspx Sanna Antikainen. Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Kuka olen ja mitä asioita ajan politiikassa? antikainensanna.fi. Viitattu 20.4.2019.
- Kansanedustaja Sanna Antikainen | Perussuomalaiset | Savo-Karjala www.antikainensanna.fi. Viitattu 12.2.2021.
- Kosonen, Laura: Maahanmuuttokriittinen 30-vuotias hoitaja Sanna Antikainen nousi eduskuntaan – perussuomalaisten Savo-Karjalan ääniharava ihailee Huhtasaarta Yle Uutiset. 15.4.2019. Viitattu 20.4.2019.
- Savo-Karjala - ehdokkaat Yleisradion tulospalvelu, eduskuntavaalit 2015. Viitattu 20.4.2019.
- Lempinen, Marko: ”Miksi tämä tapahtuu minulle”, mietti tuskin täysi-ikäinen Sanna Antikainen, kun isä ja äiti kuolivat – nyt hän on perussuomalaisten kansanedustaja Ilta-Sanomat. 18.4.2019. Viitattu 20.4.2019.
Aiheesta muualla
- .aspx Sanna Antikainen. Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- / Sanna Antikainen Facebookissa