Rita Hayworth

Eduardo Cansinon uran takia perhe muutti Los Angelesiin, johon tämä perusti oman tanssistudion. Rita alkoi esiintyä isänsä rinnalla Meksikon Tijuanan ja Agua Calienten klubeilla. Cansino oli 16-vuotias, kun Fox Film Companyn tuottaja löysi hänet Meksikosta ja teki hänen kanssaan sopimuksen.[2]

Cansinon ensimmäinen elo­kuva oli Under the Pampas Moon (1935). Sen jälkeen hän esiintyi useissa pienissä rooleissa, muun muassa elo­kuvissa Danten Helvetti, Charlie Chan Egyptissä, Human Cargo ja Meet Nero Wolfe. Cansino jäi kuitenkin sopimuksettomaksi, kun Fox Company yhdistyi Twentieth Century Picturesin kanssa.[2]

Hayworth ja Fred Astaire tanssimassa mainos­kuvassa.

Cansino tapasi vuonna 1937 liikemies Edward Judsonin, jonka kanssa hän meni naimisiin. Judson toimi vaimonsa managerina ja avusti tätä muuttamaan imagoaan. Cansino otti käyttöön äitinsä tyttönimen ja lisäsi siihen y-kirjaimen lausumisen selventämiseksi. Hayworthin ulko­näköä muutettiin tummahiuksisesta latinosta kastanjan­ruskeaksi maailman­naiseksi. Judson palkkasi myös lehdistö­avustajia, joiden avulla Hayworth sai nimensä ja kuvansa sanoma­lehtiin ja ihailija­julkaisuihin. Tämän avulla Hayworth sai lopulta seitsemän­vuotisen sopimuksen Columbia Picturesiin.[2]

Hayworthin ensimmäiset elo­kuvat Columbialla olivat pääosin pienen budjetin b-elokuvia. Näistä poikkeus oli Vain enkeleillä on siivet (1939). Hän esitti siinä nais­sivu­osassa petollista vaimoa ja sai ensimmäiset myönteiset huomionsa kriitikoilta.[2]

Ollessaan Warner Brothersilla laina­sopimuksella Hayworth teki vuonna 1941 elo­kuvan Kilpakosijat juhlimassa. Columbialle hän teki Hää­tanssin, jossa hän näytteli Fred Astairen tanssi­paria. Roolin ansiosta Hayworth pääsi Time-lehden kanteen, ja se teki hänestä julkkiksen. Hayworth näytteli vuonna 1942 suosituissa elo­kuvissa Kaunis Sally, Manhattan ja Karnevaalit Riossa.[2]

Rita Hayworth Yank, the Army Weekly -lehden pin-up-kuvassa.

Gene Kellyn vasta­näyttelijänä Hayworth oli elo­kuvassa Kansi­kuvatyttö (1944). Rooli herätti myös Life-lehden. Lehti julkaisi hänestä pin-up-kuvan, jossa hän poseerasi viettelevästi mustassa pitsi­asusteessa.[2] Siitä tuli toisessa maailman­sodassa palvelleiden yhdys­valtalais­sotilaiden unohtumattomia pin-up-kuvia.[1]

Vuonna 1946 Hayworth näytteli elo­kuvassa Gilda. Film noir -elo­kuvassa hän oli laji­tyypin perus­hahmo, nainen, joka oli sekä petollinen viettelijä että pahoin­pidelty uhri. Gilda oli aikaansa nähden huomattavan rohkea elo­kuva, ja siinä oli seksuaalisesti vihjailevaa kuvastoa ja dia­logia. Hayworthin uran tunnetuin kohtaus lienee strip­tease-esitys, jonka aikana hän lauloi kappaletta ”Put the Blame on Mame”.[1]

Kaksi vuotta Gildan jälkeen Hayworth teki silloisen miehensä Orson Wellesin ohjaaman film noirin Nainen Shanghaista. Rooli kyynisenä viettelijänä oli yksi hänen uransa kehutuimpia. Life-lehti alkoi samoihin aikoihin kutsua Hayworthia ”rakkauden jumalattareksi”.[1]

Hayworth piti 1949–1951 taukoa urastaan ollessaan naimisissa prinssi Aly Khanin kanssa. Hän myös alkoi turhautua ammattiin, sillä hän ei missään vaiheessa täysin sopeutunut julkisuus­elämän kiroihin. Turhautumista lisäsi myöhemmin 1950-luvun aikana hänen vaikea liittonsa laulaja Dick Haymesin kanssa. Hayworthin 1950-luvun parhaimpia elo­kuvia olivat Trinidad (1952), Salome (1953), Ystävämme Joey (1957), Eri pöydissä (1958) ja Tie Corduraan (1959).[1]

Hayworth esiintyi 1960-luvulla enää hajanaisesti.[1] Hänen elo­kuviinsa kuuluivat muun muassa Areenan hurjapäät (1964), josta hän oli Golden Globe -ehdokkaana, ja Operaatio Opium (1966).[2][4] Hayworthin viimeinen elo­kuva oli Pappi vai paholainen (1972). Hän yritti 1970-luvun alussa käynnistää Broad­way-uraa, mutta se epäonnistui, kun hänellä oli vaikeuksia muistaa vuoro­sanojaan.[1]

Hayworth tunnettiin uransa aikana erityisesti sensuelleista viettelijöiden rooleista, mutta 1950-luvulla hän siirtyi entistä enemmän kypsempiin elo­kuviin. Hayworth edusti toimittaja Albin Krebsin mukaan Holly­woodin glamouria ja viehätys­voimaa. Hän esiintyi monissa musikaaleissa, ja Fred Astaire kertoi oma­elämä­kerrassaan Hayworthin olleen hänen miellyttävin tanssi­kumppaninsa. Laulajana Hayworth ei kuitenkaan ollut erityisen hyvä, ja esimerkiksi Anita Ellis toimi hänen laulu­äänenään neljässä elo­kuvassa.[2]

Vuonna 1999 American Film Institute valitsi Hayworthin vuosi­sadan 25 tärkeimmän yhdys­valtalaisen nais­näyttelijän joukkoon.[5] Hollywood Walk of Famelle hän oli saanut tähden vuonna 1960.[6]

Hayworthin ja Aly Khanin häät.

Hayworth oli naimisissa kaikkiaan viidesti. Hänen ensimmäinen miehensä oli häntä 22 vuotta vanhempi liike­mies Edward Judson. He menivät naimisiin vuonna 1937.[2] Judson alkoi liiton aikana käyttäytyä omistus­haluisesti ja väki­valtaisesti, mikä johti avio­eroon touko­kuussa 1942.[7] Hayworthia tuki näyttelijä Victor Mature, joka oli tuolloin myös Hayworthin rakastaja.[8]

Hayworthin toinen mies oli elo­kuva­ohjaaja Orson Welles, jonka kanssa hän meni naimisiin syys­kuussa 1943. He saivat Rebecca-tyttären. Liitto päättyi virallisesti joulu­kuussa 1948.[8] Hayworth oli tuossa vaiheessa jo tavannut prinssi Aly Khanin, joka oli ismailiitti­muslimien (šiia­muslimien ryhmä) nizari-lahkon 48. hengellisen johtajan Aga Khan III:n poika.

Hayworth ja Aly Khan menivät naimisiin Cannesissa touko­kuussa 1949. Seitsemän kuukautta myöhemmin syntyi prinsessa Yasmin Aga Khan. Hayworth kyllästyi kuitenkin pian naisten­miehenä tunnetun miehensä uskottomuuteen, johon kuului muuan muassa suhde Joan Fontainen kanssa[9][10]. He erosivat 1953[7] ja ajautuivat tämän jälkeen pitkään huoltajuus­kiistaan, johon liittyi myös erimielisyys siitä, mihin uskontoon heidän yhteinen tyttärensä tulisi liittää. Hayworth olisi halunnut kasvattaa tyttärensä kristityksi ja Aly Khan muslimiksi[11]. Riita tyttärestä päättyi vasta Aly Khanin kuolemaan auto-onnettomuudessa Pariisissa vuonna 1961.[10]

Roomalais­katolilaisen Hayworthin avio­liitto islaminuskoisen Aly Khanin kanssa ei saanut paavi Johannes XXIII:n tukea, ja hän piti sitä laittomana.[12]

Myös Hayworthin neljäs ja viides avioliitto olivat lyhytikäisiä. Hänen neljäs miehensä oli laulaja Dick Haymes ja viides tuottaja James Hill.[4][7]

Hayworthin elo­kuva­uran hiipumisen syyksi laitettiin vakavat alkoholi­ongelmat. Heikkenevä kunto pääsi otsikoihin asti, kun sotkuista ja vihaista Hayworthia saatettiin lento­koneesta.[4] Alkoholismin syyksi laitettu käytös ja muisti­ongelmat johtuivat kuitenkin todennäköisesti Alz­heimerin taudin varhais­oireista.[2]

Hayworthin sairaus diagnosoitiin vuonna 1979, ja tieto siitä tuli julkisuuteen 1981.[13] Los­angelesilainen oikeus totesi kesä­kuussa 1981 Hayworthin olevan kykenemätön pitämään huolta itsestään. Hänen tyttärensä Yasmin Khan alkoi hoitaa häntä ja toi hänet New Yorkiin. Yasmin alkoi tehdä uraa­uurtavaa työtä Alzheimerin taudin hoitamiseksi, ja hän antoi lausunnon muun muassa kongressissa tutkimus­rahoituksen saamiseksi. Hän myös oli aktiivinen Alz­heimer-järjestöissä.[2] Hayworth oli ensimmäisiä julkisuuden henkilöitä, jonka Alzheimerin tautia käsiteltiin julkisuudessa.[13]

Hayworthin kunto heikkeni tasaisesti 1980-luvulla, ja hän kuoli 68-vuotiaana vuonna 1987 kotonaan Manhattanilla.[2] Hänet haudattiin Holy Crossin hautaus­maalle Culver Cityyn, Kaliforniaan.