Ranskan jalkapallomaajoukkue

Ranska osallistui jo ensimmäisiin maailmanmestaruuskilpailuihin 1930. Se saavutti pronssia Ruotsin MM-kilpailuissa 1958. Hävittyään välieräottelussa Brasilialle se voitti pronssiottelussa Saksan 6–3. Just Fontaine teki turnauksessa ennätykselliset 13 maalia.[2] Espanjan MM-kilpailuissa 1982 Ranska sijoittui neljänneksi hävittyään välierässä Saksalle ja pronssiottelussa Puolalle[3]. Meksikon MM-kilpailuissa 1986 Ranska saavutti pronssia. Se hävisi välierässä jälleen Saksalle, mutta kukisti pronssiottelussa Belgian[4].

Joukkueen taso on ailahdellut arvoturnausten välillä kovasti. Joukkue esimerkiksi jäi ulos kaksista peräkkäisistä MM-kilpailuista vuosina 1990 ja 1994, mutta nousi maailmanmestariksi kotikilpailuissaan 1998, jolloin sen ei tarvinnut käydä läpi karsintavaihetta. Tuolloin välierässä kaatui Kroatia ja finaalissa Brasilia, joka oli neljä vuotta aiemmin juhlinut mestaruutta. Hallitsevana maailman- ja euroopanmestarina Ranska lähti vuoden 2002 MM-kilpailuihin ennakkosuosikkina, mutta ei tehnyt turnauksessa maaliakaan ja jäi alkulohkoon. Vuoden 2006 MM-kisoissa joukkue otti alkulohkossa tasapelit Sveitsiä ja Etelä-Koreaa vastaan. Vasta voitto Togosta sinetöi joukkueen pääsyn pudotuspeleihin. Seuraavissa otteluissa joukkue paransikin otteitaan ja voitti peräjälkeen Espanjan, Brasilian ja Portugalin. Finaalissa Italiaa vastaan Ranska aloitti maalinteon, kun joukkueen kapteeni Zinedine Zidane potkaisi rangaistuspotkun ohi Gianluigi Buffonin. Myöhemmin Italian Marco Materazzi kuitenkin tasoitti pelin, jonka jälkeen mentiin jatkoajalle. Sen aikana Zidane puski Materrazzia rintaan ja ansaitsi teostaan punaisen kortin. Ranska joutui pelaamaan loppuottelun alivoimalla ja hävisi lopulta rangaistuspotkukilpailussa.

Etelä Afrikan MM-kilpailuissa 2010 joukkuetta varjostivat sisäiset riidat: keskikenttäpelaajat Franck Ribery ja Yoann Gourcuff tappelivat lentokoneessa, matkalla Etelä-Afrikkaan. Lisäksi valmentaja Raymond Domenechin päätös lähettää häntä ottelun tauolla arvostellut hyökkääjä Nicolas Anelka kotiin kesken kisojen suututti muut pelaajat ja joukkue kieltäytyi osallistumasta harjoituksiin. Joukkue kykeni tekemään kilpailuissa vain yhden maalin ja jäi alkulohkoon yhden tasapelin ja kahden tappion myötä. Ranskan jalkapalloliitto otti myöhemmin pelaajia kurinpalautukseen. Anelka sai 15 ottelun maaottelukiellon, Jeremy Toulalan yhden ottelun kiellon. Domenech puolestaan sai potkut kisojen jälkeen.

Brasilian MM-kilpailuissa 2014 Ranska hävisi puolivälieräottelussa Saksalle.[5] Venäjän MM-kilpailuissa 2018 Ranska voitti toisen maailmanmestaruutensa. Kukistettuaan välierässä Belgian se voitti loppuottelussa Kroatian maalein 4–2.

Vuonna 1984 Ranska voitti historiansa ensimmäisen arvokisamestaruuden, kun Michel Platinin johtama joukkue voitti Euroopan-mestaruuden. Loppuottelussa se kukisti Espanjan 2–0.[6] EM-kilpailuissa 1996 Ranska hävisi välieräottelussa Tšekkiä vastaan.[7] Seuraavan kerran vuonna 2000 Ranskan joukkue, joka oli vasta kaksi vuotta aiemmin voittanut maailmanmestaruuden, voitti toisen Euroopan-mestaruutensa. Loppuottelussa kukistui Italia jatkoajalla 2–1[8]. Näin Ranskasta tuli ensimmäinen joukkue, joka on samanaikaisesti ollut sekä hallitseva EM- että MM-voittaja. Samaan pystyi vasta Espanja vuoden 2010 MM-kilpailuissa.

Ranska pelasi EM-kisojen 2012 D-lohkossa tasan Englannin kanssa, voitti Ukrainan ja hävisi Ruotsille. Näin se sijoittui lohkonsa toiseksi. Puolivälierissä Espanja voitti Ranskan 2-0, ja pudotti Ranskan turnauksesta. Kotikisoissaan 2016 Ranska saavutti hopeaa. Kukistettuaan puolivälierissä Islannin ja välierässä Saksan se hävisi loppuottelussa Portugalille jatkoajalla 0–1.[9]

• Albert Batteux (1955–1962)
• Henri Guérin (1962–1966)
• José Arribas ja Jean Snella (1966)
• Just Fontaine (1967)
• Louis Dugauguez (1967–1968)
• Georges Boulogne (1969–1973)
• Stefan Kovacs (1973–1975)
• Michel Hidalgo (1976–1984)
• Henri Michel (1984–1988)
• Michel Platini (1988–1992)
• Gérard Houllier (1992–1993)
• Aimé Jacquet (1993–1998)
• Roger Lemerre (1998–2002)
• Jacques Santini (2002–2004)
• Raymond Domenech (2004–2010)
• Laurent Blanc (2010–2012) [11]
• Didier Deschamps (2012–)