Pyöreän pöydän ritarit

Pyöreän pöydän ritarit olivat kuningas Arthurin palvelijoita ja vasalleja. Tarinoissa he edustivat ritarillisuuden parhaita puolia.

Pyöreän pöydän ritareita. Keskiaikaisen käsikirjoituksen kuvitusta.

Nimitys "Pyöreän pöydän ritarit" tulee siitä, että he kokoontuivat Arthurin linnassa Camelotissa pyöreän pöydän ympärille. Koska pöytä oli pyöreä, olivat kaikki samanarvoisia. Ritareiden lukumäärä vaihtelee eri lähteissä. Winchesterin linnassa olevassa pyöreän pöydän jäljennöksessä on lueteltu seuraavat ritarit:

• Kuningas Arthur
• Sir Galahad
• Sir Lancelot
• Sir Gawain
• Sir Percivale
• Sir Lionell
• Sir Tristram
• Sir Gareth
• Sir Bedivere
• Sir Bleoberis
• Sir Breunor
• Sir Lucan
• Sir Palomedes
• Sir Lamorak
• Sir Bors
• Sir Safer
• Sir Pelleas
• Sir Kay
• Sir Ector
• Sir Dagonet
• Sir Degore
• Sir Brunor le Noir
• Le Bel Desconneu (komea tuntematon, Sir Guinglain)
• Sir Alymere
• Sir Mordred [1]

Kuningas Arthuriin liittyvissä tarinoissa pyöreä pöytä mainitaan ensimmäisen kerran Wace of Jerseyn teoksessa Roman de Brut vuonna 1155. Sen mukaan kuningas Arthurilla oli pyöreä pöytä, jotta kukaan hänen pöytänsä ääreen istuvista paroneista ei voisi väittää olevansa muita tärkeämpi. Pyöreän pöydän kaunokirjallinen merkitys 1200-luvun ritarirunoelmissa oli siinä, että se antoi Arthurin hovin ritareille yhteisen nimen ja kollektiivisen persoonallisuuden. Pyöreän pöydän ritareista tulikin itse asiassa Euroopassa myöhemmin perustettujen suurten ritarikuntien esikuva. Kun Thomas Malory kirjoitti vuonna 1470 Le Morte Darthurin, ritarillisuuden käsite yhdistettiin jo erottamattomasti ruhtinaiden hoveihin perustettuihin ritaristoihin.[2]

Robert de Borronin noin vuodelta 1200 peräisin olevassa runoelmassa Joosef Arimatialainen sankari Percivalin etsimä Graalin malja samaistettiin maljaksi, josta Kristus joi viimeisellä ehtoollisella. Joosef sai tehtäväkseen valmistaa pöydän viimeisen ehtoollisen muistoksi ja jättää yhden paikan tyhjäksi symboloimaan Kristuksen pettäneen Juudaksen istuinta. Tälle tyhjälle paikalle, jota kutsuttiin nimellä Siege Perilous, vaarallinen istuin, ei voinut istua kukaan muu kuin se sankari, jonka oli määrä löytää Graal. Vulgata-sarjan romanttiset proosateokset liittivät 1200-luvulla Graalin Arthur-legendoihin, ja Graalin pöydästä tuli Arthurin pöydän esikuva. Myös Arthurin pöydässä oli tyhjä istuin. Uskottiin, että pöydän oli valmistanut velho Merlin Arthurin isälle Uther Pendragonille. Se siirtyi sittemmin kuningas Leondegrancen omistukseen, joka lahjoitti sen Arthurille tyttärensä Guineveren myötäjäislahjana. Pyöreän pöydän ääreen saattoivat istua vain kaikkein uljaimmat ritarit, kun taas Siege Perilous jätettiin odottamaan puhtaan ritari Galahadin saapumista. Galahad löytäisi Graalin maljan ja toisi täyttymyksen Arthurin ihmeelliselle valtakunnalle.[2]

Sir Thomas Malory kuvaa pyöreän pöydän ritareiden säännöt seuraavaan tapaan:

• ritari ei murhaa
• ritari välttää petosta
• ritari ei ole koskaan julma ja antaa armon niille, jotka sitä pyytävät
• ritari auttaa aina ylhäisiä naisia tai leskiä
• ritari ei koskaan ahdistele ylhäisiä naisia tai leskiä
• ritari ei koskaan lähde taistoon lemmenasioiden tai maallisten kiistojen tähden.

Joidenkin legendojen mukaan lähes kaikki pyöreän pöydän ritarit tuhoutuivat etsiessään Graalin maljaa. Lopulta pyhäinjäännöksen löysivät Bors, Galahad ja Percival.