Outi Heiskanen

Outi Marjatta Heiskanen (o.s. Kanervo, 26. syyskuuta 1937 Mikkeli – 30. syyskuuta 2022 Vehmaa)[1] oli suomalainen taidegraafikko, taiteilijanimeltään Heis.[2]

Outi Marjatta Heiskanen
Henkilötiedot
Syntynyt26. syyskuuta 1937
Mikkeli
Kuollut30. syyskuuta 2022 (85 vuotta)
Vehmaa
Kansalaisuus suomalainen
Taiteilija
Salanimi Heis
Ala grafiikka, etsaus, installaatio, performanssi
Palkinnot

Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija 1986
Prinssi Eugenin mitali 1996
Suomi-palkinto 1998

Yksityiselämä

Heiskanen oli naimisissa Toivo ”Topi” Heiskasen (1934–2018) kanssa[3] ja heillä on kaksi tytärtä, Metti ja Karoliina. Hänen lapsenlapsiaan ovat Metin lapset laulaja Siiri ja muusikko Reino Nordin.[4]

Heiskanen asui pitkään Helsingissä Taiteilijakoti Lallukassa, mutta kun rakennusta ryhdyttiin remontoimaan vuonna 2015, hän muutti lapsuusmaisemiinsa Vehmaalle.[5] Heiskanen sairasti dementiaa ja oli hoidettavana hoitokodissa Vehmaalla.[3] Heiskasen elämää käsittelee Georg Grotenfeltin dokumenttielokuva Heiskuja (2021).[5]

Koulutus

Heiskanen opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Suomen Taideakatemian koulussa. Hän oli Pentti Kaskipuron oppilaana.

Taiteellinen toiminta

Graafikkona

Heiskanen tunnetaan pienikokoisista ihmisiä ja taruolentoja kuvaavista metalligrafiikan töistä. Heiskasen töissä on usein mystinen satumaailman tunnelma. Hän yhdisti samaan työhön usein akvatintaa ja etsausta tai kuivaneulaa ja käytti harvoja värejä. Heiskanen kehitti kombinaatiotekniikkaa, jolloin uniikki kuva kootaan kahden tai useamman erillisen laatan kuvia yhdistelemällä. Tätä menetelmää hyödyntäen hän teki yhteistyövedoksia vedostajanaan toimineen Janne Laineen kanssa.

Näyttelyihinsä hän kokosi töistään kollaaseja, installaatioita ja veistoksia, nukkeja sekä muuta materiaalia. Hän tuotti metalligrafiikan ohella myös filmejä, valokuvia ja performansseja.

Muu taide

Heiskanen oli sekä Bellinin akatemian että Record Singers -taiteilijaryhmän kantavia voimia. Kummankin ryhmän muita keskeisiä jäseniä ovat olleet Pekka Nevalainen, Hannu Väisänen ja Mirja Airas. Ryhmien tempaukset olivat niin sitoutuneita toisiinsa, ettei niiden välillä ole selvää rajaa. Bellinin akatemia oli projekteista pitkäikäisempi. Se ylläpiti muun muassa omaa kirjastoaan ja pyöritti autonomisen Riepukulkusäätiön kautta omakustannejulkaisutoimintaa. Ryhmät ovat tehneet filmejä ja järjestäneet useita monitaiteisia tapahtumia, kuten happeningejä ja performansseja. Heiskaselle oli ominaista vaikutteiden lainaaminen eri taidemuodoista ja kuvitteellisten mytologioiden luominen. Vilkkaimmillaan Bellinin akatemian toiminta oli 1970- ja 1980-luvulla, jolloin Heiskanen piti esityksiä yhdessä Airaksen, Väisäsen ja Nevalaisen kanssa. Esitykset olivat intiimejä tapahtumia, joissa lähestyttiin luonnon ja ihmisenä olemisen peruskysymyksiä leikillisen vakavasti.

Taiteelliset ansiot

Heiskanen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1984.[6]

Heiskanen oli Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija 1986, Kuvataideakatemian grafiikan linjan professori 1992–95 ja Kuvataideakatemian rehtori 1994–95. Hän oli Helsingin yliopiston kunniatohtori vuodelta 1997 ja akateemikko vuodesta 2004. Heiskaselle myönnettiin Suomen Leijonan komentajamerkki 6. joulukuuta 2011.

Julkisissa tiloissa Heiskasen teoksia on esillä muun muassa Ulkoministeriössä (Helsinki 1989), Uudenkaupungin lastentarhassa (1989) ja Sammon lukiossa (Tampere 2005).

Heiskasen retrospektiivinen, yli 300 teoksen näyttely Ateneumin taidemuseossa pidettiin 8. lokakuuta 2021 – 9. tammikuuta 2022. Samassa yhteydessä julkaistiin Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkertateos Outi Heiskanen: Taiteilija kuin shamaani.[7]

Kirjoja
  • Korttitalo, taiteilijakirja, 1980 (Bellinin akatemian julkaisuja 2)
  • Sydänpuu, kuvitus Leena Krohnin runoteokseen, 1984 (Tammi)
  • Korttitalon perhealbumi, taiteilijakirja (Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelma, Helsinki)
  • Aamuhämärä pensastuulen kylässä, taiteilijakirja (Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelma, Helsinki)
  • Muistikirja I–II, taiteilijakirjoja (Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelma, Helsinki)
  • Heis hius hajalla, piirroksia ja tarinoita, 2000 (WSOY)

Lähteet
  1. Uimonen, Anu: Palkittu nykytaiteilija Outi Heiskanen on kuollut Helsingin Sanomat. 1.10.2022. Viitattu 1.10.2022.
  2. Kuka kukin on 2007. Otava 2006.
  3. Outi Heiskasen muistisairaus pysyi piilossa, kun monet outoudet laitettiin hänen erikoisen persoonansa piikkiin Ilta-Sanomat. 15.8.2021. Viitattu 15.8.2021.
  4. Jarva, Hannu: Sisko ja sen veljet. TS-Extra, 5.12.2009, s. 18. Turku: Turun Sanomat.
  5. Hällsten, Annika: Schamanen som babblar och skapar – Grotenfelts dokumentation av Heiskanen. Hufvudstadsbladet, 3.2.2021, s. 22. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 3.2.2021.
  6. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat aakkosjärjestyksessä 9.10.2020. Ritarikunnat. Viitattu 8.7.2021.
  7. Outi Heiskanen Ateneumin taidemuseo. Viitattu 15.8.2021.

    Kirjallisuutta
    • Karjalainen, Tuula: ”Heiskanen, Outi (1937–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 693–694. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. / Teoksen verkkoversio.
    • Karjalainen, Tuula: Outi Heiskanen : taiteilija kuin shamaani. Helsinki: Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-832-6.
    • Valorinta, Riitta (toim.) 2005: Outi Heiskanen. Minerva Kustannus Oy, Sara Hildénin taidemuseon julkaisuja. ISBN 952-5591-01-8

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.