Ohmin laki

Ohmin laki on saksalaisen Georg Simon Ohmin vuonna 1826 esittämä sähköopin laki[1], jonka mukaan johtimessa (vastuksessa) kulkeva sähkövirta ${\displaystyle I}$ on suoraan verrannollinen johtimen päiden välillä vaikuttavaan jännitteeseen ${\displaystyle U}$. Verrannaisuuskerroin on johtimelle ominainen vakio, konduktanssi ${\displaystyle G}$ eli sähkönjohtavuus. Tällöin Ohmin laki kirjoitetaan muotoon

${\displaystyle I=G\cdot U,}$

Virtapiiri, jossa 100 ohmin vastus on kytketty 24 voltin jännitelähteeseen, jolloin virtapiirissä kulkee Ohmin lain mukainen 0,24 ampeerin virta.

Ohmin laki -muistikolmio

missä I on sähkövirta ampeereina, U jännite voltteina ja G konduktanssi, jonka yksikkö on siemens.

Yleisimmin Ohmin laki kirjoitetaan kuitenkin muotoon

${\displaystyle U=R\cdot I,}$

missä U on jännite, R on johtimen (tai yleisemmin vastuksen) resistanssi eli sähkövastus ja I on piirissä kulkeva virta.[2] Tätä muotoa käytetään, koska sähkötekniikassa puhutaan konduktanssin sijaan usein resistanssista, joka on konduktanssin käänteisarvo (${\displaystyle R=1/G}$). Resistanssin yksikkö on ohmi (Ω).

Ohmin lain mukaan resistiivisen virtapiirin läpi kulkeva virta on siis sitä suurempi, mitä suurempi jännite johtimen päiden välillä vaikuttaa - jännite on suoraan verrannollinen virran suuruuteen. Tällaisessa piirissä kulkeva sähkövirta taasen on sitä pienempi, mitä suurempi resistanssi piirissä on, eli sähkövirta on kääntäen verrannollinen resistanssin suuruuteen.