Laulujen laulu

Laulujen laulu eli (Salomon) Korkea veisu (hepr. שיר השירים, Shir Hashirim, ”Laulujen laulu”) on yksi Raamatun Vanhan testamentin runollisista kirjoista. Se on Raamatun 22. ja juutalaisen Raamatun Tanakin kolmannen pääosion Ketuvimin neljäs kirja.

Laulujen laulu
שיר השירים
Tanak
Ketuvim
Raamattu
Vanha testamentti

Laulujen laulu. Gustave Moreau, 1852.
Synty
Kirjoittaja (perint.) Salomo
Kirjoituspaikka Jerusalem[1]
Ajoitus n. 971–965 eaa.[1]
Teksti
Genre runollinen kirja
Alkukieli heprea
Lyhenne Laul. l.
Lukuja 8
Jakeita 117
Edeltävä:
< Saarn.
Seuraava:
Jes. >
Katso myösLuettelo Raamatun kirjoista

Historia

Laulujen laulun alkukirjain latinankielisestä Raamatusta 1100-luvulta. Winchester Cathedral.

Kirjan aiemmin käytetty nimi on peräisin sen ensimmäisistä sanoista, ”Salomon korkea veisu”. Perinteisesti teoksen kirjoittajana on pidetty kuningas Salomoa, ja kirjoitusajankohta olisi ollut, kun hän oli vielä nuori ja kohtasi Saban kuningattaren, mutta kriittiset tutkijat uskovat sen olevan vain omistettu Salomolle. Nimi ”Laulujen laulu” on itse kirjaa paljon myöhäisempi. Se tulee kirjan nimestä Vulgatassa, Canticum Canticorum. Suomenkielisessä Raamatussa kirjan nimi on vuoden 1933 käännöksessä Korkea veisu, vuoden 1992 käännöksessä sen sijaan Laulujen laulu.

Kirja muistuttaa tyyliltään muinaisen Lähi-idän alueen eroottisia runoja ja Theokritoksen maalaisidyllejä. Tästä syystä kriittiset tutkijat uskovat, että kirja on ajoitukseltaan myöhäinen ja että se on kirjoitettu hellenististen kulttuurivaikutteiden aikana.lähde?

Sisältö

Kirja koostuu vuorottelevista jaksoista, jotka kertovat eroottisesta rakkaudesta. Ne ovat enimmäkseen vuoropuhelua sulhasen ja morsiamen välillä. Näkökulma vaihtelee niin, että kirjassa ylistetään vuorotellen miespuolista ja vuorotellen naispuolista halun kohdetta. Kirjaa voidaan pitää aviollisen rakkauden ylistyksenä. Jotkut tutkijat pitävät vuoropuhelutyyliä yhden kirjoittajan kirjoittamana, eivätkä ne olisi oikeita rakastavaisten keskenään vaihtamia runoja. Jotkut tutkijat puolestaan pitävät kirjan runoja alun perin toisistaan täysin erillisinä.lähde?

Vaikka kirja ei mainitse Jumalaa nimeltä kertaakaan, sen allegorisen tulkinnan vuoksi se on otettu mukaan Raamatun kaanoniin. Juutalaisen tradition mukaan kirja on allegoria Jumalan rakkaudesta Israelin kansaa kohtaan. Origeneestä alkaneessa kristillisessä perinteessä kirja on allegoria uskovaisen suhteesta seurakuntaan tai Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta. Uuden testamentin kirjoittajat eivät viittaa Laulujen lauluun.lähde?

Henkilöt

Laulujen laulun päähenkilö on sulamilaisneito. Muita runossa mainittuja henkilöitä ovat tyttöä rakastava paimen,[2] tytön äiti ja veljet,[3] kuningas Salomo,[4] ”Jerusalemin tyttäret” (Salomon hovinaiset) ja ”Siionin tyttäret” (Jerusalemissa asuvia naisia).[5] Henkilöt voidaan erottaa toisistaan sen perusteella, mitä he sanovat itsestään tai mitä heille sanotaan. Heprealaisessa tekstissä sanojen kieliopilliset muodot ilmaisevat usein suvun (maskuliini tai feminiini) ja luvun (yksikkö tai monikko), mikä helpottaa henkilöiden tunnistamista. Näiden erojen ilmaisemiseksi täytyy suomen kielessä monesti lisätä selittäviä sanoja oikean alkuperäisen merkityksen välittämiseksi. Esimerkiksi Laulujen laulun 1:5:ssä hepreankielinen teksti kuuluu kirjaimellisesti: ”Musta minä ja miellyttävä.” ”Mustaa” ja ”miellyttävää” vastaavat heprealaiset sanat ovat kuitenkin feminiinisukuisia. Tästä syystä Kirkkoraamattuun 1992 on lisätty se, kuka milloinkin on puhujana.lähde?

Lähteet

  1. Review of Every Book in the Bible Bible Overview. Daily Bible Online. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 12.12.2016.
  2. Laul.l. 1:7
  3. Laul.l. 1:6; 8:2
  4. Laul.l. 3:11
  5. Laul.l. 3:5, 11

    Kirjallisuutta

    Laulujen laulun selitysteoksia suomeksi

    • Dzao, Timothy: Laulujen laulu. Saarnakokoelma Korkeasta Veisusta. Suom. Pirkko Koikkalainen. Ristin Voitto, 1972. ISBN 951-605-314-9.
    • Eskelinen, Pekka: Laulun aika on tullut. Ahaa-elämyksiä Laulujen laulun äärellä. Uusi Tie, 2005. ISBN 951-619-427-3.
    • Hiltunen, Paavo: Israel ja Aamuruskon Peura. Ari-Kustannus, 1978. ISBN 951-786-105-2.
    • Kaukomaa, Martta: Lauluista ihanin. Tutkielma Korkeasta Veisusta. 2. painos. Päivä Oy, 1976. ISBN 951-622-139-4.
    • Lusa, Teijo-Kalevi: Rakkauden herätys. Korkea Veisu profetian valossa. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2007. ISBN 978-951-585-174-1
    • MacIntosh, C. H.: Laaksojen lilja. Korkean Veisun selitys, osa 1. Suom. Ulla Kotkavaara. Lähetys Ystävä, 1987. ISBN 951-9444-27-0.
    • MacIntosh, C. H.: Omenapuun alla. Korkean Veisun selitys, osa 2. Suom. Ulla Kotkavaara. Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus, 1999. ISBN 952-5114-25-2.
    • Norvanto, Jukka: Sinä, jota rakastan. Ruut, Ester ja Laulujen laulu. Raamattu elämään -sarjan osa 25. PerusSanoma Oy, 2004. ISBN 951-888-378-5.
    • Peltola, Olavi: ”Laulujen laulu”, Löytöretki Vanhaan testamenttiin. Kauniainen: Perussanoma, 1992. ISBN 951-888-174-X. Teoksen verkkoversio.

    Englanniksi

    • Longman, Tremper: Songs of Songs. The New International Commentary on the Old Testament 26. Wm. B. Eerdmans Publishing, 2001. ISBN 0802825435.
    • Noegel, Scott B. & Rendsburg, Gary A.: Solomon’s Vineyard: Literary and Linguistic Studies in the Song of Songs. Atlanta: Society of Biblical Literature, 2009. ISBN 978-1-58983-422-4.

    Aiheesta muualla

    Teksti

    • Raamattu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
    • Laulujen laulu Suomenkieliset käännökset (1992, 1933 ja 1776), useita muita käännöksiä sekä hepreankielinen alkuteksti (Biblia Hebraica). Uskonkirjat.net.

    Muuta

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.