Kuopion hiippakunta

Kuopion hiippakunta (ruots. Kuopio stift) on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhdeksästä hiippakunnasta. Hiippakunta perustettiin 1939, ja siihen kuuluu 47 seurakuntaa, jotka on jaettu viiteen rovastikuntaan. Hiippakunnan alueeseen kuuluvat Pohjois-Savo, Kainuu ja Pohjois-Karjala. Alueen seurakunnilla on 369 554 jäsentä[2] ja sen alueen suurimmat kaupungit ovat Kuopio, Joensuu ja Kajaani. Hiippakunnan pääkirkko on Kuopion tuomiokirkko.

Kuopion hiippakunta
Kuopio stift

vaakuna

sijainti

Kirkkokunta evankelis-luterilainen
Tuomiokirkko Kuopion tuomiokirkko
Perustettu 1939
Seurakuntia 47
– Jäsenmäärä 338 155 (2022[1])
– Osuus asukkaista 70,3 %
Kuopion piispa Jari Jolkkonen
Hiippakuntavaltuusto 21 paikkaa
– puheenjohtaja Pekka Niiranen
Sivusto
Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli. Seinällä on vanhan ja nykyisen Kuopion hiippakunnan piispojen muotokuvia.

Historiaa

Alun perin Kuopion hiippakunta perustettiin 1851, mutta vuonna 1900 tuomiokapituli ja piispanistuin siirrettiin keisari Nikolai II:n julistuksella Kuopiosta Ouluun, ja vuonna 1923 hiippakunnan nimi muutettiin Oulun hiippakunnaksi. Nykyinen Kuopion hiippakunta perustettiin 1939 palvelemaan itäistä Suomea.

Piispat

Kuopion piispan vaakuna
piispa virka-aika lisätietoa
Eino Sormunen 1939–1962
Olavi Kares 1962–1974
Paavo Kortekangas 1974–1981
Jukka Malmivaara 1981–1984
Matti Sihvonen 1984–1996
Wille Riekkinen 1996–2012
Jari Jolkkonen 2012–

Seurakunnat

Kartta Kuopion hiippakunnan rovasti- ja seurakunnista.
  • Tuomiorovastikunta (lääninrovasti Olli Kortelainen, Siilinjärven srk:n kirkkoherra)
    • Kuopion seurakuntayhtymä
      • Kuopion tuomiokirkkoseurakunta
      • Männistön seurakunta
      • Alavan seurakunta
      • Puijon seurakunta
      • Kallaveden seurakunta
        • Karttulan alue
        • Maaningan alue
      • Järvi-Kuopion seurakunta
        • alueseurakunnat: Juankoski, Kaavi, Muuruvesi, Nilsiä, Riistavesi, Säyneinen, Tuusniemi, Vehmersalmi
    • Siilinjärven seurakunta
  • Iisalmen rovastikunta (lääninrovasti Arto Penttinen, Pielaveden srk:n kirkkoherra)
    • Ylä-Savon seurakuntayhtymä
      • Iisalmen seurakunta
      • Lapinlahden seurakunta
      • Nilakan seurakunta
      • Sonkajärven seurakunta
      • Varpaisjärven seurakunta
    • Kiuruveden seurakunta
    • Vieremän seurakunta
    • Rautavaaran seurakunta
  • Kajaanin rovastikunta (lääninrovasti Hannes Seppänen, Puolangan srk:n kirkkoherra)
    • Kajaanin seurakunta
    • Paltamon seurakunta
      • Ristijärven alueseurakunta
    • Puolangan seurakunta
    • Suomussalmen seurakunta
    • Hyrynsalmen seurakunta
    • Kuhmon seurakunta
    • Sotkamon seurakunta
  • Joensuun rovastikunta (lääninrovasti Markus Kontiainen, Nurmeksen srk:n kirkkoherra)
    • Joensuun seurakuntayhtymä
      • Joensuun seurakunta
      • Enon seurakunta
      • Pielisensuun seurakunta
      • Pyhäselän seurakunta
      • Rantakylän seurakunta
      • Vaara-Karjalan seurakunta (toimii entisten Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran kuntien alueilla)
    • Liperin seurakunta
      • Heinäveden alueseurakunta
    • Outokummun seurakunta
    • Polvijärven seurakunta
    • Kontiolahden seurakunta
    • Ilomantsin seurakunta
    • Kiteen seurakunta
      • Kesälahden kappeliseurakunta
      • Rääkkylän kappeliseurakunta
    • Tohmajärven seurakunta
    • Nurmeksen seurakunta
      • Valtimon kirkkopiiri
    • Lieksan seurakunta
    • Juuan seurakunta
  • Rautalammin rovastikunta (lääninrovasti Teppo Ritari, Leppävirran srk:n kirkkoherra)
    • Rautalammin seurakunta
    • Suonenjoen seurakunta
    • Niiniveden seurakunta (toimii Tervon ja Vesannon alueilla)
    • Leppävirran seurakunta
    • Varkauden seurakunta
      • Kangaslammin kappeliseurakunta
    • Joroisten seurakunta
Seurakunta tai seurakuntayhtymä[3] Mahdolliset kappeliseurakunnat tai seurakuntayhtymän jäsenseurakunnat[3] Toimialue Jäsenmäärä (2016)[4] Alueen väkiluku (2016)[4] %-osuus alueen väestöstä (2016)[4] Rovastikunta[3] Perustettu
Kuopion seurakuntayhtymäKuopion tuomiokirkkoseurakunta, Alavan seurakunta, Kallaveden seurakunta, Männistön seurakunta, Puijon seurakunta, Järvi-Kuopion seurakuntaKuopio, Kaavi, Tuusniemi90 406123 51673,2 %Kuopion tuomiorovastikunta1552
Siilinjärven seurakuntaSiilinjärvi17 12621 76078,7 %Kuopion tuomiorovastikunta1908
Ylä-Savon seurakuntayhtymäIisalmen seurakunta, Lapinlahden seurakunta, Nilakan seurakunta, Sonkajärven seurakunta, Varpaisjärven seurakuntaIisalmi, Keitele, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi, Varpaisjärvi34 35842 89280,1 %Iisalmen rovastikunta2011
Kiuruveden seurakuntaKiuruvesi7 3098 44586,5 %Iisalmen rovastikunta1862
Vieremän seurakuntaVieremä3 1563 72184,8 %Iisalmen rovastikunta1897
Rautavaaran seurakuntaRautavaara1 4691 71885,5 %Iisalmen rovastikunta1894
Kajaanin seurakuntaKajaani28 28137 52275,4 %Kajaanin rovastikunta1897
Paltamon seurakuntaPaltamo, Ristijärvi3 9424 83481,5 %Kajaanin rovastikunta1599
Puolangan seurakuntaPuolanka2 4082 73288,1 %Kajaanin rovastikunta1867
Suomussalmen seurakuntaSuomussalmi7 1088 18486,9 %Kajaanin rovastikunta1856
Hyrynsalmen seurakuntaHyrynsalmi2 1212 40988,0 %Kajaanin rovastikunta1786
Kuhmon seurakuntaKuhmo7 3368 64484,9 %Kajaanin rovastikunta1856
Sotkamon seurakuntaSotkamo8 64610 46582,6 %Kajaanin rovastikunta1647
Joensuun seurakuntayhtymäJoensuun seurakunta, Enon seurakunta, Pielisensuun seurakunta, Pyhäselän seurakunta, Rantakylän seurakunta, Vaara-Karjalan seurakuntaJoensuu52 64975 88169,4 %Joensuun rovastikunta1912
Liperin seurakuntaLiperi, Heinävesi12 04615 82676,1 %Joensuun rovastikunta1650
Outokummun seurakuntaOutokumpu5 0837 09471,7 %Joensuun rovastikunta1879
Polvijärven seurakuntaPolvijärvi3 5764 51379,2 %Joensuun rovastikunta1879
Kontiolahden seurakuntaKontiolahti11 34414 80176,6 %Joensuun rovastikunta1857
Ilomantsin seurakuntaIlomantsi3 6905 23670,5 %Joensuun rovastikunta1653
Kiteen seurakuntaKesälahden kappeliseurakunta, Rääkkylän kappeliseurakuntaKitee, Rääkkylä10 30812 98279,4 %Joensuun rovastikunta1631
Tohmajärven seurakuntaTohmajärvi3 5634 66176,4 %Joensuun rovastikunta1653
Nurmeksen seurakuntaNurmes8 02810 13579,2 %Joensuun rovastikunta1810
Lieksan seurakuntaLieksa8 59611 57174,3 %Joensuun rovastikunta1639
Juuan seurakuntaJuuka3 8474 93977,9 %Joensuun rovastikunta1870
Rautalammin seurakuntaRautalampi2 5303 28976,9 %Rautalammin rovastikunta1561
Suonenjoen seurakuntaSuonenjoki5 6637 31377,4 %Rautalammin rovastikunta1856
Niiniveden seurakuntaTervo, Vesanto3 0933 76282,2 %Rautalammin rovastikunta2020
Leppävirran seurakuntaLeppävirta7 9479 85280,7 %Rautalammin rovastikunta1639
Varkauden seurakuntaKangaslammin kappeliseurakuntaVarkaus16 05421 44174,9 %Rautalammin rovastikunta1931
Joroisten seurakuntaJoroinen4 0475 04180,3 %Rautalammin rovastikunta1631

Ystävyyshiippakunnat

Kuopion hiippakunnan ystävyyshiippakunta on Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko.[5]

Lähteet

  1. Jäsentilasto 2022 Kirkon tilastot. Viitattu 16.5.2022.
  2. Jäsentilasto 2019 aluevertailu kirkontilastot.fi
  3. Seurakunnat Kuopion hiippakunta. Arkistoitu 15.7.2014. Viitattu 13.7.2017.
  4. Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2016 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 13.7.2017.
  5. Ystävyysseurakuntarekisteri Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 16.5.2022.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.