Kun Hunttalan Matti Suomen osti
Kun Hunttalan Matti Suomen osti on suomalainen Markku Onttosen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 1984. Elokuva perustuu Simo Hämäläisen romaaniin Kättenpäällepanijat. Elokuvan pääosissa ovat muun muassa Pekka Laiho, Heikki Kinnunen, Ahti Kuoppala, Leena Uotila, Jari Pehkonen ja Esko Hukkanen. Elokuvan tapahtumapaikka on kuvitteelinen Hukansalmen kunta. Televisiossa elokuva esitettiin ensimmäisen kerran 10. syyskuuta 1987, jolloin se sai noin 795 000 katsojaa.[1]
Kun Hunttalan Matti Suomen osti | |
---|---|
![]() DVD-julkaisun kansikuva. |
|
Ohjaaja | Markku Onttonen |
Käsikirjoittaja |
Markku Onttonen Simo Hämäläinen (Romaani) |
Tuottaja | Jukka Mäkelä |
Säveltäjä | Rauno Lehtinen |
Kuvaaja | Esko Nevalainen F.C.S. |
Leikkaaja | Eva Jaakontalo |
Lavastaja | Jorma Kiviniemi |
Pääosat |
Pekka Laiho Heikki Kinnunen Ahti Kuoppala |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa |
![]() |
Tuotantoyhtiö |
O. Y. Kinosto MTV Oy |
Ensi-ilta |
![]() ![]() |
Kesto | 94 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | 2 344 625 mk |
Katsojat | n.100 000 |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Juoni
Hunttalan Matti on liikemies, joka ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa - mikä nyt parhaiten sattuu sopimaan suunnitelmiin. Hukansalmen kunnan miehet eivät osaa epäillä Hunttalan suuria puheita. Elinkeinoasiamies Koistinen, kunnanjohtaja Kiiskinen ja pankinjohtaja Ruotsalainen uskovat tavanneensa henkilön, joka pystyy vauhdittamaan kunnan surkeaa taloutta ja tehdashankkeita.[2] Hunttala ostaa kunnalta ilmaiseksi Hukanharjun jonne hän lupaa rakentaa tehtaita jotta kuntaan saataisiin työpaikkoja, mutta Hunttala myykin harjun sorakeisarille ja lähtee itse pakoon Hukansalmelta.
Rooleissa
Pekka Laiho | … | Matti Hunttala |
Heikki Kinnunen | … | Varis, Pitäjäsanomien päätoimittaja |
Ahti Kuoppala | … | Oskari Sievänen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja |
Leena Uotila | … | Pirjo Lundberg, Hunttalan sihteeri |
Jari Pehkonen | … | Vaito Oinonen |
Tuija Töyräs | … | Varpu |
Martti Tschokkinen | … | Kunnanjohtaja Kiiskinen |
Jarkko Rantanen | … | Opettaja Kivinen |
Erkki Ruokokoski | … | Eino Koistinen |
Sakari Jurkka | … | vanhempi virkamies |
Lauri Väärä | … | Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja, pankinjohtaja Ruotsalainen |
Ahti Jokinen | … | nuorempi virkamies |
Sylvi Salonen | … | pyykinripustaja |
Esko Hukkanen | … | kylänmies |
Pentti Järventie | … | sorakeisari |
Pertti Palo | … | maanmittari |
Kuvauspaikat
Elokuva kuvattiin 2. heinäkuuta ja 6. elokuuta välisenä aikana vuonna 1984.
- Helsinki
- Kirkkonummi
- Korpilahti
- Pornainen
- Laukkoski
- Punkaharju
- Tuusula
- Vihti
Lähteet
- ELONET - esitystiedot elonet.fi. Viitattu 25.7.2011. (suomeksi)
- Silius, Raimo (toim.): ”Vuoden 1983 debytantit”, Studio 14. Elokuvan vuosikirja 1984, s. 112–114. Suomen elokuvasäätiö, 1984.
Aiheesta muualla
- Kun Hunttalan Matti Suomen osti Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Elokuva katsottavissa kokonaan Elonetissä