Krista Kosonen

Krista Erika Kosonen[3] (s. 28. toukokuuta 1983 Espoo) on suomalainen näyttelijä.

Krista Kosonen
Krista Kosonen Jussi-gaalassa 2011.
Krista Kosonen Jussi-gaalassa 2011.
Henkilötiedot
Koko nimi Krista Erika Kosonen
Syntynyt28. toukokuuta 1983
Espoo
Puoliso Antti J. Jokinen
Lapset 2[1]
Näyttelijä
Aktiivisena 2002–
Merkittävät roolit
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hän on näytellyt muiden muassa elokuvissa Jadesoturi (2006), Suden vuosi (2007), Prinsessa (2010), Syvälle salattu (2011), Kätilö (2015), Miami (2017) ja Tove (2020). Televisiossa hän on esiintynyt muun muassa ohjelmissa Suojelijat, Uutishuone, Putous ja Kingi.

Kosonen on tehnyt myös kansainvälistä uraa: hän on näytellyt Denis Villeneuven elokuvassa Blade Runner 2049 sekä sarjoissa Beforeigners ja The Swarm.[4][5][6]

Kosonen on palkittu kahdesti Jussi-palkinnolla elokuvista Kätilö ja Miami.

Ura

Kosonen suoritti ylioppilastutkinnon ilmaisutaitopainotteisessa Kallion lukiossa, minkä jälkeen hän opiskeli vuoden Lahden kansanopistossa näyttelijäntyötä. Tämän jälkeen hän aloitti opiskelut Teatterikorkeakoulussa, josta valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2009.[7]

Kosonen on esiintynyt teatterin puolella Ryhmäteatterin näytelmissä Helsingin taivaan alla ja Hyvin päättyy kaikki. Hänen tunnetuin teatteriroolinsa on nimirooli Andri Žoldakin Turun kaupunginteatteriin ohjaamassa Anna Kareninassa (2010), joka sai ylistäviä arvosteluita.[8][9] Hän sai roolistaan Turun teatterikerhon säätiön tunnustuspalkinnon.[10]

Palkinnot

Kosonen on voittanut parhaan naisnäyttelijän Kultaisen Venlan vuonna 2011[11] ja 2014[12].

Kosonen palkittiin parhaan naispääosan Jussilla elokuvasta Kätilö vuoden 2016 Jussi-gaalassa.[13] Kosonen palkittiin parhaan naispääosan Jussilla myös elokuvasta Miami (2017).[14]

Yksityiselämä

Krista Kosonen oli vuosia avoliitossa näyttelijä Sampsa Nuotion kanssa,[14] pari erosi alkuvuodesta 2012.[13]

Vuonna 2014 Kosonen kihlautui elokuvaohjaaja Antti J. Jokisen kanssa[15] ja heille syntyi tytär vuonna 2015.[16] He menivät naimisiin toukokuussa 2018.[17] Kosonen ja Jokinen saivat juhannuksena 2022 toisen lapsen, joka on poika.[1]

Filmografia

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
2006JadesoturiRonja
2007Suden vuosiSari Karaslahti
2008Sivutyö
2010PrinsessaChristina von Heyroth
2011Syvälle salattuJulia
RistoAnna
2012Tie pohjoiseennaiskassa Elina
PuhdistusIngel
Juoppohullun päiväkirjaTiina
2013Kaikella rakkaudellaAnsa
Rölli ja kultainen avainlaulunopettaja
2014Big Significant ThingsElla[18]
2015KätilöHelena[19]
2016Tappajan näköinen miesPilvi Varis
Pahan kukatopettaja
Rölli ja kaikkien aikojen salaisuuslaulunopettaja
2017MiamiAngela
Blade Runner 2049Doxie #2
2019Koirat eivät käytä housujaMona
TottumiskysymysHilla
2020HeleneHelena Westermarck
ToveVivica Bandler
2022Palimpsest
Televisio
Vuosi Sarja Rooli
2002Hurja joukko
2006Uudisraivaajarukoileva nainen
2007SuojelijatMerituuli
2008Suurin ja kauneinKaisa
2009UutishuoneRaija
2010–2014Putoususeita
2010Alamaailma-trilogia: VankiSatu Haapala
Marja Tyrnin JoulushowRaisa Reikänaama puhelimessa
2011VirtaAnni Kajander
Helppo elämäKrista
MoskaRaita Halikko
2011–2014Klikkaa muaAnna
2012Putous – Hahmoset, missä he ovat nyt?Mikko Zetterberg, Raisa Reikänaama
2013Totuuden torvetomana itsenään
2014Toisen kanssaSaara Vartia
2015Kingiuseita
2018BulletsMari Saari[20]
2019BeforeignersAlfhildr Enginnsdottir
NyrkkiMaria Salmi
2020MakkariAnnika
2021Mister8Maria
BeforeignersAlfhildr Enginsdottir
2022The SwarmTina Lund
Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Teatteri

Lähteet

  1. Heikkilä, Sanna: Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen saivat juhannusvauvan – katso suloiset kuvat! www.iltalehti.fi. 30.6.2022. Viitattu 10.7.2022.
  2. Krista Kosonen palkittiin parhaana naisnäyttelijänä Shanghaissa 22.6.2015. Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 23.6.2015.
  3. Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 332. Jyväskylä: Like, 2005.
  4. Krista Kosonen IMDb. Viitattu 17.6.2022.
  5. Televisioarvostelu | HBO:n hulvaton norjalaissarja Beforeigners palaa uusin jaksoin – Krista Kosonen osaa ottaa jälleen roolistaan kaiken irti Helsingin Sanomat. 6.12.2021. Viitattu 17.6.2022.
  6. Niko Ikonen: Krista Kosonen tähdittää jättibudjetilla tehtyä kansainvälistä trillerisarjaa – Suomessa tarina tunnetaan nimellä Pedot Episodi.fi. Viitattu 17.6.2022.
  7. TeaK Keväällä 2009 valmistuneet opiskelijat ja rehtorin publiikkipuhe Teatterikorkeakoulu. Viitattu 13.12.2013.
  8. Vuori, Suna: Rakkaus, himo, hurmio – matka kauneudesta epätoivoon Helsingin Sanomat. 7.2.2010. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 20.1.2015. Viitattu 17.1.2015.
  9. Karhu, Annina: Hypnoottinen tarina tuhoisasta rakkaudesta Turun Sanomat. 17.2.2010. Turku: TS-Yhtymä. Arkistoitu 20.1.2015. Viitattu 17.1.2015.
  10. Krista Kososelle teatterikerhon tunnustuspalkinto Yle Uutiset. 8.12.2010. Yleisradio Oy. Viitattu 16.1.2015.
  11. Voittajat 2011 Kultainenvenla. Viitattu 17.1.2015.
  12. Voittajat 2014 Kultainenvenla. Viitattu 17.1.2015.
  13. Krista Kososelle naispääosa-Jussi – "Kiitos rakkaudestasi, Antti" MTV. Helsinki: MTV Oy. Viitattu 19.3.2016.
  14. Krista Kososelle naispääosan Jussi-palkinto – viittasi riehakkaassa puheessaan Louhimies-kohuun: ”Pihla saa tästä ballsit” Ilta-Sanomat. 23.3.2018. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 25.3.2018.
  15. Krista Kosonen kihlauksestaan: Onnellinen elämäntilanne MTV. 10.9.2014. Viitattu 1.10.2015.
  16. Krista Kosonen ja Antti Jokinen saivat vauvan Ilta-Sanomat. 2.10.2015. Arkistoitu 3.10.2015. Viitattu 2.10.2015.
  17. Gästgivar, Jenni: Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen naimisiin! Iltalehti. 19.5.2018. Viitattu 19.5.2018.
  18. Krista Kosonen sai amerikkalaisleffan naispääosan Iltalehti. 12.6.2013. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Arkistoitu 21.6.2015. Viitattu 17.1.2015.
  19. Vedenpää, Ville: Krista Kosonen: Kätilön rooli yksi tärkeimmistä tähän mennessä Yle Uutiset. 7.6.2014. Viitattu 17.1.2015.
  20. Hehkutettu rikossarja Bullets tulee viimein telkkarista – komeat puitteet ja pääosassa Krista Kosonen (Ihmiset & ilmiöt) Me Naiset. 13.1.2020. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 1.3.2020.
  21. Krista Kosonen (Amerikan Enkeli) Angels in America. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 13.12.2013.
  22. Kaudella 2012–2013 kaikkiaan kahdeksan ooppera- ja balettiensi-iltaa 2012. Helsinki: Suomen Kansallisooppera. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 15.8.2012.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.