Kotkan keskustaajama

Kotkan keskustaajama on tilastollinen taajama Kymenlaakson maakunnassa ja Kotkan–Haminan seutukunnassa Suomenlahden pohjoisrannalla. Taajama kuuluu lähes kokonaan Kotkan kaupunkiin, mutta ulottuu hyvin pieneltä osin myös Haminan kaupungin puolelle. Taajamassa on 51 704 asukasta (31.12.2017),[1] joista 51 691 asuu Kotkassa ja 35 Haminassa.[2]

Kotkan keskustaajama

Kotkan keskustaajama

Koordinaatit: 60°28′2.3″N, 26°56′45″E

Valtio Suomi
Maakunta Kymenlaakso
Seutukunta Kotkan–Haminan seutukunta
Kunta Kotka ja Hamina
Pinta-ala
  Maa 70,66 km²
Väkiluku 51 704
  Väestötiheys 731,8 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Tilastokeskus. Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2017 mukaiset.[1]


















Vuoden 1960 väestönlaskennassa silloisen Kotkan kaupungin taajamia olivat Keskusta, Etukylä, Hietanen, Hirssaari, Lankila, Metsola, Ristinalus, Ruonala-Munsaari ja Sutela. Kotkaan myöhemmin liitetyn Karhulan kauppalan taajamia olivat Keskusta, Halla-Tiutinen ja Otsola. Samaan aikaan Karhulan kanssa Kotkaan liitetyssä Kymin kunnassa olivat tuolloin Pihkoo-Kaukolan, Saksalan ja Tavastilan taajamat. Karhulan ja Kymin lisäksi Kotkan kaupunkiin kuuluu nykyään entinen Haapasaaren kunta, jossa ei ollut lainkaan taajamia vuonna 1960.[3]

Vuoden 2017 taajamarajauksen perusteella Kotkan kaupungissa on kaksi taajamaa, joista toinen on juuri Kotkan keskustaajama ja toinen on Halla-Tiutinen.[2]

Lähteet

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2017 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 9.7.2019.
  2. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 14.11.2013.
  3. Yleinen väestölaskenta 1960 II: Väestön ikä, siviilisääty, pääkieli ym.. Suomen virallinen tilasto VI C:103. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1963.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.