Kaarle X (Ranska)

Nuorena prinssinä Kaarle X tunnettiin sulavakäytöksisenä ja suosittuna. Hän oli kälynsä Marie Antoinetten hyvä ystävä ja kuului tämän seurapiiriin. Hänen poliittinen aktiivisuutensa alkoi monarkian kriisistä 1786, jolloin hän edusti hovin taantumuksellista siipeä. Hän kannatti aateliston taloudellisten etuoikeuksien poistoa, mutta vastusti kaikkea kirkonmiesten ja aateliston yhteiskunnallisten etuoikeuksien karsimista. Hän uskoi, että Ranskan talous piti uudistaa, mutta ilman monarkian hävittämistä. Hän vastusti myös kaikkia kolmannen säädyn (tavallisen kansan edustajien) pyrkimyksiä lisätä äänivaltaansa. Tämä sai jopa kuningas Ludvig XVI:n kritisoimaan häntä ja kutsumaan häntä ”kuningasmielisemmäksi kuin kuningas itse”.

Ludvig XVI määräsi Bastiljin valtauksen 14. heinäkuuta 1789 jälkeen Kaarlen jättämään Ranskan peläten, että tämä pian murhattaisiin. Toisena syynä oli toive, että Kaarle edustaisi hovia ulkomailla ja säilyttäisi dynastian, mikäli pahin tapahtuisi. Kaarle siirtyi ensin Saksaan ja sitten Italiaan. Hän pelkäsi että Ludvig tekisi kompromissin vallankumouksellisten kanssa ja pettäisi monarkian. Kaarle otti Charles Alexandre de Calonnen neuvostoonsa, mikä johti välirikkoon tätä inhonneen Marie Antoinetten kanssa. Kaarle tunsi tämän vuoksi syyllisyyttä Marie Antoinetten tultua teloitetuksi vuonna 1793. Venäjän Katariina Suuri oli Kaarlen tärkein liittolainen tukiessaan Kaarlea maanpaossa elävien rojalistien kilpailevaa johtajaa paroni Louis de Breteuilia vastaan. Lopulta Kaarle päätyi Britanniaan, jossa Yrjö III antoi hänen asua kuninkaallisessa Holyroodin palatsissa Edinburghissa. Kaarle ei pitänyt kaupungin ääriprotestanttisesta ilmapiiristä ja vietti aikaansa pääosin palatsin sisäpuolella. Kaarlesta tuli ajan myötä kiihkeä katolinen. Kaarlen vaimo, Marie-Thérèse, kuoli 1805.

Kaarle asui edelleen Edinburghissa kun Ranskan monarkia palautettiin 1814 ja valtaistuimelle nousi hänen veljensä Ludvig XVIII:nä. Veljesten välit eivät olleet erityisen läheiset, sillä Kaarle piti Ludvig XVIII:tä petollisena ja uskonnottomana. Ludvig XVIII:n hallitsijakaudella Kaarle johti äärirojalistista opposiota, joka pääsi valtaan Kaarlen pojan, Berryn herttuan murhan jälkeen. Kaarle ei koskaan henkisesti toipunut tästä murhasta. Kaarlesta tuli kuningas 67-vuotiaana 1824, veljensä kuoleman jälkeen. Hänen kruunajaisissaan esitettiin viimeistä kertaa ikivanha Reimsin arkkipiispan suorittama seremonia, jota kumpikaan muista 1800-luvun kuninkaista ei käyttänyt (Kaarlen ohella 1800-luvun Ranskan monarkeista vain Napoleon I kruunattiin).

Kaarlen ja hänen viimeisen pääministerinsä Jules Armand de Polignacin äärikonservatiiviset toimet johtivat lopulta heinäkuun vallankumoukseen 1830, jonka vuoksi Kaarle joutui luopumaan kruunusta. Hän muutti Englantiin ja pyrki siirtämään kruunun pojanpojalleen, Chambordin kreiville. Liberaalit valtiopäivät eivät kuitenkaan hyväksyneet Chambordin kreivin nimittämistä Henrik V:ksi ja lopulta kuninkaaksi nousi Orleansin herttua Ludvig Filip. Kaarle muutti myöhemmin Prahaan ja kuoli koleraan Goriziassa nykyisessä Italiassa.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaarle X (Ranska) Wikimedia Commonsissa

Edeltäjä: Ludvig XVIII

Ranskan kuningas

Seuraaja: Ludvig Filip