Jarkko Ruutu

Ruutu aloitti jääkiekkoharrastuksensa kahdeksan vanhana Etelä-Vantaan Urheilijoissa vuonna 1983. EVU:sta hän siirtyi myöhemmin Helsingin IFK:n junioreihin. Kauden 1995–1996 Ruutu vietti kauppatieteitä opiskellen Yhdysvalloissa Michigan Technological Universityn yliopistojoukkueessa Michigan Tech Huskiesissa, minkä jälkeen hän palasi Suomeen solmittuaan SM-liigasopimuksen HIFK:n kanssa. Tulokaskaudellaan 1996–1997 Ruutu keräsi runkosarjassa pelaamissaan 48 ottelussa tehopisteet 10+11=21, ja hänelle tuomittiin yhteensä 155 rangaistusminuuttia. Tämä kausi oli seuralle kuitenkin pettymys, sillä se jäi pudotuspelien ulkopuolelle.

Kausi 1997–1998 oli sitä vastoin kuitenkin menestyksekäs, sillä HIFK voitti mestaruuden 15 vuoden tauon jälkeen. Pudotuspeleissä seura voitti jokaisen ottelunsa, ja Ruutu teki näissä yhdeksässä pelissä peräti seitsemän maalia. Samana keväänä mies pääsi myös tekemään aikuisten arvokisadebyyttinsä, sillä hänet valittiin kevään 1998 maailmanmestaruuskisoihin. Ruutu teki turnauksessa yhden maalin ja saavutti joukkueen mukana hopeaa.

Kesällä 1998 NHL-seura Vancouver Canucks varasi Ruudun pelaajaoikeudet NHL:n varaustilaisuudessa vuonna 1998 tilaisuuden 68. pelaajavarauksena kolmannella kierroksella.

Ruutu aloitti ammattilaisuransa Pohjois-Amerikassa kaudella 1999–2000. Hän pelasi Vancouverin NHL-joukkueessa kauden aikana yhteensä kahdeksan ottelua, joissa hän merkkautti yhden syöttöpisteen ja keräsi yhteensä kuusi rangaistusminuuttia. Valtaosan kaudesta Ruutu pelasi Canucksin AHL-liigan farmijoukkue Syracuse Crunchissa.[9] Runsaasti jääaikaa farmijoukkueessa saanut Ruutu pelasi AHL:ssä 65 runkosarjan ottelua tehopistein 26+32=58, ja keräsi runkosarjassa yhteensä 164 rangaistusminuuttia. Kausi oli tehopisteiden valossa hänen ammattilaisuransa paras. Runkosarjassa hän oli Syracusen kolmanneksi tehokkain pelaaja ja toiseksi tehokkain maalintekijä, ja hän keräsi runkosarjassa myös joukkueensa pelaajien kesken kolmanneksi eniten syöttöpisteitä.[10] Vuoden 2000 tammikuussa Ruutu teki 13 ottelussa tehopisteet 7+8=15, ja hänet palkittiin AHL:n tammikuun tulokaspelaajana.[11] Runkosarjan jälkeen hän edusti Syracusea neljässä pudotuspeliottelussa, joissa hänen tehopisteensä olivat 3+1=4. Hän oli kolmella maalillaan joukkueensa paras maalintekijä pudotuspeleissä,[10] mutta Syracuse hävisi jo pudotuspelien ensimmäisen kierroksellaan Hamilton Bulldogsille.

Kaudella 2000–2001 Ruutu pelasi valtaosin Vancouverin IHL:n farmijoukkue Kansas City Bladesissa. Hän pelasi joukkueessa 46 runkosarjaottelua tehopistein 11+18=29, ja oli enemmän puolustavasta roolistaan huolimatta joukkueensa seitsemänneksi tehokkain pelaaja.[12][13] NHL:ssä Ruutu pelasi kauden aikana yhteensä 21 runkosarjaottelua tehopistein 3+3=6. Loppukeväällä 2001 hän teki Vancouverin kanssa yhdensuunnan sopimuksen, joka tarkoittaa sitä, että pelaajan palkkaa ei voida alentaa farmikomennuksien myötä. Sopimus oli kahden kauden pituinen ja kokonaisarvoltaan 825 000 dollaria.[14]

Ruutu vakiinnutti pelipaikkansa NHL:ssä kaudella 2001–2002. Hän tuli nopeasti NHL:ssä tunnetuksi ahkerana taklaajana,[15] ja hänen kahden edellisen kautensa pistetahti jäi NHL-paikan vakiintumisen myötä enemmän toissijaiseksi tehtäväksi.[15] Uran käynnistyminen NHL:ssä osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä Vancouverin päävalmentaja Marc Crawford ei suonut Ruudulle kovinkaan mittavaa vastuuta otteluissa ja valitsi hänet pelaavaan kokoonpanoon keskimäärin vain joka toisessa ottelussa.[15] Ruutu pelasi kauden aikana runkosarjassa lopulta yhteensä 49 runkosarjaottelua, joissa hänen tehopisteensä olivat 2+7=9. Pudotuspeleissä hän pelasi vain yhden ottelun.

Myös kauden 2002–2003 runkosarjassa Ruudun vastuu jäi vähäiseksi. Hän pelasi vain 36 runkosarjaottelua saavuttaen tehopisteet 2+2=4. Ruudun NHL-uran kannalta ratkaiseva käänne tapahtui kuitenkin vasta pudotuspeleissä, jossa Vancouver oli aloittanut varsin heikosti. Ruutu nostettiin joukkueen pelaavaan kokoonpanoon, ja yhteensä 13 ottelua pudotuspeleissä pelannut Ruutu onnistui vakuuttamaan sekä Marc Crawfordin että muun Vancouverin valmennus- ja seurajohdon pelitavallaan. Hän onnistui vakiinnuttamaan paikkansa Vancouverin luottopelaajien keskuudessa lopullisesti pudotuspelien aikana.

Kaudella 2003–2004 Ruutu pelasi Vancouverissa pelillisesti aiempaa suuremmassa roolissa. Hän pelasi runkosarjassa 71 ottelua tehopistein 6+8=14 ja keräsi 133 rangaistusminuuttia. Pudotuspelien kuudessa ottelussa hän viimeisteli yhden maalin.

NHL:n työsulkukauden ajaksi Ruutu siirtyi edustamaan Helsingin IFK:ta, jossa pelasi siirtorajan umpeudettua kuusi NHL-pelaajaa. Runkosarjassa Ruutu keräsi rooliinsa nähden hyvät 10+18=28 tehopistettä, ja joukkueenkin peli parani huomattavasti kauden loppupuolta kohden. Puolivälieräsarjassa Rauman Lukkoa vastaan HIFK sortui jäähyilyyn, antoi potkut päävalmentaja Hannu Aravirralle ja epäonnistui pahasti maalivahti Tomas Vokounia myöten, jonka seurauksena Lukko pudotti helsinkiläiset yllätysmäisesti otteluvoitoin 4–1. Tällä kaudella Ruutu teki myös SM-liigan historian siihen astisen rangaistusminuuttiennätyksen ottamalla peräti 215 jäähyminuuttia runkosarjassa.

Vuoden 2005 syyskuussa Ruudun ilmoitettiin solmineen Vancouverin kanssa vuoden mittaisen ja 600 000 dollarin arvoisen jatkosopimuksen.[16] Sopimusta seuranneella kaudella 2005–2006 Ruutu pelasi täyden 82 ottelun runkosarjan saavuttaen tehopisteet 10+7=17. Canucks jäi kuitenkin pettymyksellisen kauden jälkeen pudotuspelien ulkopuolelle.

Kesällä 2006 Ruutu solmi kaksivuotisen ja 2,3 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen NHL-seura Pittsburgh Penguinsin kanssa. Hänen vuosipalkkansa miltei tuplaantui aiemmasta, mutta miestä ei hankittu uuteen joukkueeseen maalintekijän rooliin, vaan kolmannen hyökkäysketjun puolustavaksi hyökkääjäksi ja niin sanotuksi poliisiksi. Aluksi päävalmentaja Michel Therrien antoi hänelle kuitenkin aiempiin kausiin verrattuna vähemmän peliaikaa, mutta antamatta periksi Ruutu onnistui saamaan enemmän vastuuta etenkin sopimuksen jälkimmäisellä puoliskolla. Molemmilla Pittsburghissa vietetyillä kausilla Ruutu ylsi runkosarjassa kuuteentoista tehopisteeseen. Vuonna 2008 hän pääsi joukkueensa mukana pelaamaan myös Stanley Cup -loppuotteluita, joissa Detroit Red Wings oli kuitenkin Pittsburghia vahvempi ja vei mestaruuden.

Jarkko Ruutu Ottawa Senatorsissa vuonna 2009.

Kesällä 2008 Ruutu suuntasi kelkkansa kohti Ottawa Senatorsin joukkuetta kolmivuotisella sopimuksella, joka takasi hänelle tällä kertaa 1,3 miljoonan dollarin kausitulot. Ottawassa Ruutu sai jo alusta asti enemmän vastuuta kuin muissa edustamissaan NHL-seuroissa, ja pääsi pelaamaan aikaisempaa monipuolisempaa peliä. Kaudella 2008–2009 hän keräsi tehopisteet 7+14=21 ja kaudella 2009–2010 12+14=26. Myös kolmannen kautensa seurassa Ruutu pelasi pääasiallisesti Ottawassa. 50 runkosarjaottelun jälkeen pudotuspelipaikkansa jo menettänyt Senators kuitenkin kauppasi Ruudun Anaheim Ducksiin. Uudessa seurassa Ruutu teki heti avausottelussaan maalin, mutta ei pystynyt lupaavan alun jälkeen saalistamaan lopuissa 26 ottelussa kuin yhden syöttöpisteen.

Mies olisi ollut halukas vielä jatkamaan uraansa NHL:ssä, mutta hän ei saanut neuvoteltua itselleen mieleistä sopimusta.[17] Useat eurooppalaiset seurat KHL:ää myöten olivat miehestä kiinnostuneita, mutta lopulta hän solmi Helsingin Jokerien kanssa kolmivuotisen sopimuksen NHL-optiolla.

Ruutu näki Jokerit parhaana vaihtoehtona esimerkiksi menestysmahdollisuuksien sekä päävalmentaja Erkka Westerlundin ja toimitusjohtaja Jarmo Kekäläisen ammattitaidon vuoksi.[18] Hänen seuravalintansa herätti kuitenkin kesän aikana paljon keskustelua ja tunteita hänen HIFK-taustastaan johtuen.

Silti pelit sujuivat häneltä pisteiden osalta hyvin, sillä Ruutu teki SM-liigassa yhden kauden piste-ennätyksensä keräten runkosarjan 59 ottelussa tehot 14+21=35 ja ollen myös joukkueensa kolmanneksi tehokkain pelaaja. Tällä kaudella Ruutu vei myös sarjan jäähykuninkuuden ylivoimaisesti 192 kärsityllä rangaistusminuutilla. Pudotuspeleissä Jokerit pelasi menestyksekkään puolivälieräsarjan Helsingin IFK:ta vastaan edeten välieriin puhtaasti voitoin 4–0, mutta välierissä vastaan tullut JYP oli helsinkiläisseuraa vahvempi. Jokereiden kausi päättyi kuitenkin pronssihohtoisena joukkueen kukistaessa Espoon Bluesin sarjan pronssiottelussa.

Seuraavalla kaudella 2012–2013 Ruutu pelasi runkosarjassa 48 ottelua, ja miehen kausi oli hajanaisempi liigan jakamien pelikieltojen vuoksi. Ruutu sai esimerkiksi neljän ottelun pelikiellon taklattuaan sääntöjen rajamailla KalPan hyökkääjää Artturi Lehkosta, joka sai tilanteesta aivotärähdyksen. Taklaus oli kohuttu ja siitä tuli pelikieltoa.[19] Pelaamissaan runkosarjaotteluissa hän saavutti kuitenkin tehot 12+17=29, minkä lisäksi Jokerit onnistui ensimmäisen kerran sitten vuoden 2001 voittamaan runkosarjan. Kausi oli kuitenkin seuralle lopulta suuri pettymys, sillä sen taival pudotuspeleissä päättyi heti puolivälieriin Rauman Lukkoa vastaan. Kaudella 2013–2014 Ruutu pelasi runkosarjassa 51 ottelua tehopistein 10+11=21 ja pudotuspeleissä kaksi ottelua, joissa sai yhden syöttöpisteen.

Oltuaan alkukauden 2014–2015 kokonaan ilman seuraa, Ruutu siirtyi lokakuussa 2014 try out -sopimuksella Sveitsiin NLA-joukkue EHC Bieliin.[20] Hän pelasi joukkueessa neljä runkosarja- ja yhden cup -ottelun ennen kuin joutui lähtemään joukkueesta.[21] Joulukuun puolivälissä 2014 Ruutu ilmoitti lopettavansa pelaajauransa.[22]

Suomen jääkiekkomaajoukkueetta Ruutu on edustanut useaan otteeseen, ja vuodesta 1998 saakka hän onkin lukeutunut yhdeksi maajoukkueen luottohyökkääjistä. Seitsemät maailmanmestaruuskilpailut, kolmet olympiakisat ja yhden jääkiekon maailmancupin pelannut Ruutu on A-maajoukkueen riveissä saavuttanut seitsemän arvokisamitalia; hopeaa maailmanmestaruuskisoista vuosina 1998, 2001 ja 2007 sekä maailmanmestaruuskisojen pronssia vuonna 2006. Olympiakisoista Ruutu on saanut hopeaa Torinosta vuonna 2006 ja pronssia Vancouverista vuonna 2010. Jääkiekon maailmancupista hänellä on hopeamitali vuodelta 2004.

Ruutu on pelannut A-maajoukkueessa yhteensä 78 ottelua arvokisoissa. Näissä pelaamissaan otteluissa hän on tehnyt 6+6=12 tehopistettä.

• Voitettuaan Suomen-mestaruuden Helsingin IFK:n riveissä keväällä 1998, Ruutu ei ole voittanut edustamiensa joukkueiden mukana yhtäkään mestaruutta. Kolmen kullan klubiin Ruutu ei siis kuulu, mutta sitä vastoin hän on saavuttanut paikkansa niin sanotun neljän hopean kerhossa hävittyään neljä jääkiekon arvostetuinta loppuottelua; Stanley Cup -finaalin vuonna 2008, olympiafinaalin vuonna 2006, maailmanmestaruusfinaalin vuosina 1998 ja 2001 sekä Maailmancup-finaalin vuonna 2004.[23] Näiden lisäksi Ruutu oli häviämässä European Trophyn finaalin Jokereiden riveissä vuonna 2011.[24]
• Vuonna 2010 Ruutu valittiin pelaajien äänestyksellä NHL:n toiseksi likaisimmaksi pelaajaksi.[25]
• Ruutu keräsi HIFK:ssa kaudella 2004–2005 peräti 215 rangaistusminuuttia, mikä oli yhden kauden ennätys sen astisessa SM-liigahistoriassa. Seuraavalla kaudella ennätyksen otti kuitenkin nimeensä Porin Ässiä edustanut Matt Nickerson.
• Ruudusta on tehty myös kannattajakappale. Kanadalainen artisti Heavy Erik kirjoitti kappaleen nimeltä ”Ruutu, Ruutu!” kunnianosoituksena Ruudulle tämän edustaessa Vancouver Canucksia.