Hanne Aho
Hanne Maarika Aho (s. 15. elokuuta 1973[1]) on toiminut Suomen Journalistiliiton puheenjohtajana vuodesta 2015.[2] Hän seurasi tehtävässä kahdeksan vuotta tehtävää hoitanutta Arto Niemistä.
Aho on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi vuonna 2001 ja hän on työskennellyt 2001–2014 graafikkona Suomen Kuvalehdessä. Hän on myös toiminut useissa järjestö- ja luottamustehtävissä, kuten Otavamedian pääluottamushenkilönä 2004–2012 ja Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton puheenjohtajana 2011–2014.
Aho toimi SDP:n edustajana Sipoon kunnanvaltuustossa vuosina 1993–2014.[2]
Puheenjohtajakaudellaan Journalistiliitossa hän on toiminut Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen puheenjohtajana 2017–2018 sekä 2021–2022.
Hän on naimisissa ja hänellä on tytär.
Hanne Aho on ehdottanut media-alalle joustavampia työnteon malleja[3]. Hän on myös pitänyt esillä mediatuen tarpeellisuutta Suomessa[4].
Lähteet
- Hanne Aho – Ensimmäinen nainen journalistien johdossa :: Naisten Ääni www.naistenaani.fi. Viitattu 23.1.2023.
- Hanne Ahosta Journalistiliiton puheenjohtaja Suomen Journalistiliitto. 11.12.2014. Viitattu 17.3.2016.
- Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho: ”Media-alalle joustavampia työnteon malleja” Journalistiliitto. 25.11.2021. Viitattu 9.2.2023.
- Journalistiliitto: Mediatuki välttämätön tiedonvälitykselle Journalistiliitto. 8.4.2021. Viitattu 9.2.2023.