Finlandia-palkinto

Finlandia-palkinto on vuonna 1984 perustettu kirjallisuuspalkinto, jonka jakaa vuosittain Suomen Kirjasäätiö tunnustuksena ansiokkaan romaanin kirjoittajalle. Alun perin palkinto myönnettiin mille tahansa kaunokirjalliselle teokselle, mutta vuodesta 1993 sen on voinut saada vain romaani. Samana vuonna sääntöjä muutettiin siten, että lopullisen palkinnonsaajan valitsee kolmijäsenisen lautakunnan ehdolle nimeämistä 3–6 kirjasta yksi tuomari. Finlandia-palkinto on Suomen tunnetuin kirjallisuuspalkinto.[1]

Aiemmin palkinto myönnettiin sääntöjen mukaan vain Suomen kansalaiselle, mutta sääntöjä muutettiin vuonna 2010 suomeksi kirjoittavan slovakialaisen Alexandra Salmelan noustua ehdokkaaksi. Uusien sääntöjen mukaan palkinto voidaan myöntää ansiokkaalle suomalaiselle romaanille riippumatta kirjoittajan kansalaisuudesta.[2]

Palkinnon suuruus oli alun perin 100 000 markkaa.[3] Sittemmin palkinnon arvo on ollut 26 000 euroa ja vuodesta 2008 alkaen 30 000 euroa.[4]

Finlandia-palkinnon lisäksi vuodesta 1989 on jaettu vuosittain myös Tieto-Finlandia ansiokkaalle suomalaiselle tieto- tai oppikirjalle sekä vuodesta 1997 Finlandia Junior -palkinto suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjailijalle. Molempien palkintojen arvo on 30 000 euroa kuten varsinaisen Finlandia-palkinnonkin.

Vuodesta 1984 lähtien on jaettu vuosittain myös Pikku-Finlandia, joka myönnetään abiturienteille ja muille keskiasteen oppilaitosten päättöluokkien oppilaille järjestetyn kirjallisuusesseiden kirjoituskilpailun voittajalle. Kilpailun järjestävät Äidinkielen opettajain liitto ja Svenska modersmållärarföreningen i Finland Suomen Kirjasäätiön tuella. Kilpailun voittaja palkitaan 800 eurolla ja Finlandia-palkinnon ehdokaskirjoilla.

Tilastoja

Joulukuussa 2013 Helsingin Sanomat profiloi Finlandia-voittajia vuodesta 1993 vuoteen 2012, eli siitä lähtien kun kilpailussa on palkittu ainoastaan romaaneja. 20 vuoden aikana ruotsinkielinen teos oli voittanut palkinnon neljä kertaa: Bo Carpelan kahdesti (1993 ja 2005), Kjell Westö vuonna 2006 ja Ulla-Lena Lundberg vuonna 2012. Kustantamoista eniten voittajia oli Otavalla ja WSOY:llä, kummallakin kahdeksan. Esikoisteoksia oli palkittu kaksi, Kristina Carlsonin Maan ääreen (1999) ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi (2000). Sukupuolella ei juuri todettu olleen merkitystä: nainen oli palkittu yhdeksän kertaa, mies 11.[5] Nuorin palkittu on vuonna 2019 palkinnon saanut Pajtim Statovci 29-vuotiaana.[6]

Finlandia-palkinto

Vuosi Kirjailija[7] Kirja Valitsija Alkup. kieli Muut ehdokkaat[7]
1984Erno PaasilinnaYksinäisyys ja uhmaMirja Bolgár,
Sven Hirn,
Matti Kuusi,
Irmeli Niemi,
Esa Saarinen,
Jouko Tyyri,
Johan Wrede[8]
suomiBo Carpelan: Marginalia till grekisk och romersk diktning (Marginalia)
Paavo Haavikko: Pimeys
Veikko Huovinen: Puukansan tarina
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset
Veronica Pimenoff: Loistava Helena
Teuvo Saavalainen: Ja poika vaikenee
Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu
1985Jörn DonnerFar och son (Isä ja poika)Kai Laitinen,
Kirsti Mäkinen,
Erno Paasilinna,
Thomas Warburton,
Pekka Vuoria[9]
ruotsiAnnika Idström: Veljeni Sebastian
Leena Krohn: Tainaron
Matti Kuusi: Ohituksia
Hannu Mäkelä: Unelma onnesta numero 5
Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
Hannu Salama: Finlandia-sarja
Göran Schildt: Moderna tider (Nykyaika)
Keijo Siekkinen: Äidin hauta
Caj Westerberg: Kirkas nimetön yö
1986Sirkka TurkkaTule takaisin, pikku ShebaMaija Lehtonen,
Jörn Donner,
Antti Eskola,
Eeva Joenpelto,
Birger Thölix[10]
suomiBo Carpelan: Axel
Antti Hyry: Kertomus
Christer Kihlman: På drift i förlustens landskap (Tuuliajolla tappion maisemissa)
Lassi Nummi: Matkalla niityn yli
Kirsti Paltto: Guhtos̀et dearvan min bohccot (Voijaa minun poroni)
Juhani Peltonen: Iloisin suru
Esko Raento: Suru. Ystäväkirja
Eeva Tikka: Aurinkoratsastus
Antti Tuuri: Ameriikan raitti
1987Helvi HämäläinenSukupolveni untaYrjö Varpio,
Erik Allardt,
Kaisa Neimala,
Marja Niiniluoto,
Sirkka Turkka[11]
suomiPentti Holappa: Savun hajua
Sakari Issakainen: Paratiisissa ei soi Paganini
Christer Kihlman: Gerdt Bladhs undergång (Gerdt Bladhin tuho)
Eila Kostamo: Mustarastas
Ulla-Lena Lundberg: Sand (Kalaharin hiekkaa)
Ralf Nordgren: Pianobärarna (Pianonkantajat)
Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa kevät
Hannu Salama: Amos ja saarelaiset
Juhani Syrjä: Omenatarha
1988Gösta ÅgrenJär (Tääl)Aarne Kinnunen,
Helvi Hämäläinen,
Eero Korte,
Tarja Pajukanta,
Hilja Mörssäri,
Pirkko Pesola[12]
ruotsiMikael Enckell: Till Saknadens lov
Martti Joenpolvi: Pronssikausi
Anita Konkka: Hullun taivaassa
Hannu Mäkelä: Vetsikko
Pepi Reinikainen: Hullu, ihana lintu – metsäkyyhky
Johannes Salminen: Minnet av Alexandria (Aleksandrian muisto)
Kerttu-Kaarina Suosalmi: Ihana on Altyn-köl
Jaakko Syrjä: Kertomuksia radan varresta
Antti Tuuri: Uusi Jerusalem
1989Markku EnvallSamurai nukkuuJuhani Niemi,
Marja-Liisa Alanko,
Leena Kirstinä,
Kaija Valkonen,
Gösta Ågren[13]
suomiBo Carpelan: År som löv (Vuodet kuin lehdet)
Martin Enckell: Gud All-en
Annika Idström: Kirjeitä Trinidadiin
Olli Jalonen: Johan ja Johan
Eeva Joenpelto: Ei ryppyä, ei tahraa
Leena Krohn: Rapina
Jarkko Laine: Oodi eiliselle sanomalehdelle
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ralf Nordgren: Det kluvna äpplet (Halkaistu omena)
1990Olli JalonenIsäksi ja tyttäreksiPekka Tarkka,
Markku Envall,
Markku Laukkanen[14]
suomiTiina Kaila: Bruno
Leena Krohn: Umbra
Juha Seppälä: Hyppynaru
Joni Skiftesvik: Tuulenpesä
Eira Stenberg: Kuun puutarhat
Kjell Westö: Utslag (Merkitty)
Benedict Zilliacus: Båten i vassen (Kertomus kadonneesta saaresta)
1991Arto MelleriElävien kirjoissaPirkko Alhoniemi,
Markku Huotari,
Olli Jalonen[15]
suomiKari Aronpuro: Tasanko 967
Agneta Enckell: Falla
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Paavo Rintala: Sarmatian Orfeus
Juha Seppälä: Super Market
Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
Lars Sund: Colorado Avenue
1992Leena KrohnMatemaattisia olioita tai jaettuja uniaTauno Matomäki,
Torsten Pettersson,
Leena de Jong
suomiTua Forsström: Parkerna
Pentti Holappa: Sormenjälkiä tyhjässä
Hannele Huovi: Matka Grönlannin halki
Jouni Inkala: Tässä sen reuna
Jarkko Laine: Maailman yksinäisin mies
Tytti Parras: Vieras
Eva Wein: Kulkue
1993Bo CarpelanUrwind (Alkutuuli)Kai Laitinen[16]ruotsiMatti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä
Anja Kauranen: Ihon aika
Paavo Rintala: Aika ja uni
Juha Ruusuvuori: Kaniikki Lupus
Maarit Verronen: Yksinäinen vuori
1994Eeva JoenpeltoTuomari Müller, hieno miesTellervo KoivistosuomiMonika Fagerholm: Underbara kvinnor vid vatten (Ihanat naiset rannalla)
Jyrki Kiiskinen: Suomies
Leena Lander: Tulkoon myrsky
Paavo Rintala: Marian rakkaus
Jouko Turkka: Häpeä
1995Hannu MäkeläMestariMaria-Liisa NevalasuomiSisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
Veronica Pimenoff: Risteilijät
Carola Sandbacka: Ellen Llewellyn
Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen
Maarit Verronen: Pimeästä maasta
1996Irja RaneNaurava neitsytAki KaurismäkisuomiPäivi Alasalmi: Vainola
Pirjo Hassinen: Voimanaiset
Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa
Heimo Susi: Virkamatka
Antero Viinikainen: Aleksis Kivi ja Serbian prinsessa
1997Antti TuuriLakeuden kutsuLassi NummisuomiKari Hotakainen: Klassikko
Pirkko Lindberg: Candida
Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
Joni Skiftesvik: Yli tuulen ja sään
Lars Sund: Lanthandlerskans son
1998Pentti HolappaYstävän muotokuvaLiisamaija LaaksonensuomiRiikka Ala-Harja: Tom Tom Tom
Mari Mörö: Kiltin yön lahjat
Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu
Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava
Harri Tapper: Missä kurkien aura on
1999Kristina CarlsonMaan ääreenErkki LiikanensuomiAntti Hyry: Aitta
Jari Järvelä: Lentäjän poika
Veronica Pimenoff: Maa ilman vettä
Mikaela Sundström: Dessa himlar kring oss städs (Alati taivaat)
Jari Tervo: Minun sukuni tarina
2000Johanna SinisaloEnnen päivänlaskua ei voiAuli ViikarisuomiSami Parkkinen: Teo
Jusa Peltoniemi: Jäähyväiset sukuromaanille
Pirkko Saisio: Vastavalo
Eeva Tikka: Lohikäärmekylpy
Kjell Westö: Vådan av att vara Skrake (Isän nimeen)
2001Hannu RaittilaCanal GrandeClaes AnderssonsuomiSakari Issakainen: Espalmado
Daniel Katz: Laituri matkalla mereen
Ulla-Lena Lundberg: Marsipansoldaten (Marsipaanisotilas)
Maria Peura: On rakkautes ääretön
Asko Sahlberg: Eksyneet
2002Kari HotakainenJuoksuhaudantieLasse PöystisuomiPirjo Hassinen: Jouluvaimo
Anu Kaipainen: Granaattiomena
Reko Lundán: Ilman suuria suruja
Harri Tapper: Pitkäsuisten suku
Kjell Westö: Lang
2003Pirkko SaisioPunainen erokirjaMervi KantokorpisuomiJoel Haahtela: Elena
Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
Leena Lander: Käsky
Juha Ruusuvuori: Nokian nuoriso-ohjaaja
Lars Sund: Eriks bok (Erikin kirja)
2004Helena SinervoRunoilijan talossaJukka SarjalasuomiPirjo Hassinen: Kuninkaanpuisto
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Asko Sahlberg: Tammilehto
Jari Tervo: Myyrä
Erik Wahlström: Den dansande prästen (Tanssiva pappi)
2005Bo Carpelan (2.)Berg (Kesän varjot)Paavo Lipponen[17]suomiElina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
Tuomas Kyrö: Liitto
Pirkko Saisio: Voimattomuus
Anneli Toijala: Merten takaa tulleet
2006Kjell WestöDär vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)Jyrki Nummi[18]ruotsiKari Hotakainen: Huolimattomat
Markku Pääskynen: Vihan päivä
Taina Sampakoski: Ikoni
Petri Tamminen: Enon opetukset
Robert Åsbacka: Kring torget i Skoghall (Torin laita)
2007Hannu VäisänenToiset kengätKaisu Mikkola[19]suomiAgneta Ara: Det har varit kallt i Madrid (Matalapaine lähestyy Madridia)
Juha Itkonen: Kohti
Jari Järvelä: Romeo ja Julia
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Laura Lindstedt: Sakset
2008Sofi OksanenPuhdistusPekka Tarkka[20]suomiOlli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Katri Lipson: Kosmonautti
Arne Nevanlinna: Marie
Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus
Juha Seppälä: Paholaisen haarukka
2009Antti HyryUuniTuula Arkio[21]suomiTurkka Hautala: Salo
Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Marko Kilpi: Kadotetut
Merete Mazzarella: Ingen saknad, ingen sorg (Ei kaipuuta, ei surua)
Tommi Melender: Ranskalainen ystävä
2010Mikko RimminenNenäpäiväMinna Joenniemi[22]suomiJoel Haahtela: Katoamispiste
Markus Nummi: Karkkipäivä
Riikka Pulkkinen: Totta
Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
Erik Wahlström: Flugtämjaren (Kärpäsenkesyttäjä)
2011Rosa LiksomHytti nro 6Pekka Milonoff[23]suomiEeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu
Kristina Carlson: William N. päiväkirja
Laura Gustafsson: Huorasatu
Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
Jenni Linturi: Isänmaan tähden
2012Ulla-Lena LundbergIs (Jää)Tarja Halonen[24]ruotsiRiikka Ala-Harja: Maihinnousu
Pirjo Hassinen: Popula
Heidi Köngäs: Dora, Dora
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Juha Seppälä: Mr. Smith
2013Riikka PeloJokapäiväinen elämämmeAsko Sarkola[25]suomiJuha-Pekka Koskinen: Ystäväni Rasputin
Leena Krohn: Hotel Sapiens
Hannu Raittila: Terminaali
Asko Sahlberg: Herodes
Kjell Westö: Kangastus 38
2014Jussi ValtonenHe eivät tiedä mitä tekevät[26]Anne Brunila[27]suomiHeidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Anni Kytömäki: Kultarinta
Sirpa Kähkönen: Graniittimies
2015Laura LindstedtOneiron[28]Hector[29]suomiSelja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Kari Hotakainen: Henkireikä
Pertti Lassila: Armain aika
Markku Pääskynen: Sielut
Panu Rajala: Intoilija
2016Jukka ViikiläAkvarelleja Engelin kaupungista[30]Baba Lybeck[31]suomiTommi Kinnunen: Lopotti
Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan
Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä
Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
Peter Sandström: Laudatur [32]
2017Juha HurmeNiemi[33]Elisabeth Rehn[34]suomiHanna Hauru: Jääkansi
Tommi Liimatta: Autarktis
Miki Liukkonen: O
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat
Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra[35]
2018Olli Jalonen (2.)Taivaanpallo[36]Seppo Puttonen[37]suomiJari Järvelä: Kosken kahta puolta
Katja Kettu: Rose on poissa
Pauliina Rauhala: Synninkantajat
J. Pekka Mäkelä: Hunan
Lars Sund: Där musiken började (Missä musiikki alkoi)[38]
2019Pajtim StatovciBollaMerja Ylä-Anttila[39]suomiMonika Fagerholm: Vem dödade bambi? (Kuka tappoi bambin?)
JP Koskinen: Tulisiipi
Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen[40]
2020Anni KytömäkiMargarita[41]Hannu Lintu[42]suomiAnn-Luise Bertell: Heiman
Ritva Hellsten: Raija
Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa
Heikki Kännö: Runoilija
Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä[43]
2021Jukka Viikilä (2.)Taivaallinen vastaanotto[44]Zaida Bergroth[45]suomiJoel Elstelä: Sirkusleijonan mieli
Rosa Liksom: Väylä
Marjo Niemi: Kuuleminen
Matias Riikonen: Matara
Pirkko Saisio: Passio[46]
2022Iida RaumaHävitys: Tapauskertomus[47]Mari Leppänen[48]suomiOlli Jalonen: Stalker-vuodet
Marja Kyllönen: Vainajaiset
Heikki Kännö: Ihmishämärä
Sami Tissari: Krysa
Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen[49]
2023Jorma Uotinen[50]

Lähteet

  1. Finlandia-palkintoehdokkaat julkistetaan – katso suorana klo 10 12.11.2013. Yle Uutiset. Viitattu 14.11.2013.
  2. Finlandia-palkinto jatkossa kansallisuudesta riippumatta 15.11.2012. Yle Uutiset. Viitattu 14.11.2013.
  3. Koski, Sami: Blogi: Mitä ihmettä? Finlandia-palkinnon arvo on pudonnut dramaattisesti 30 vuodessa Iltalehti.fi. 7.11.2019. Viitattu 17.11.2021.
  4. Finlandia-palkintojen voittosumma nousee 30 000 euroon KSML.fi. 30.1.2008. Viitattu 17.11.2021.
  5. Karila, Juhani & Linjala, Minna-Liisa: Tietokanta paljastaa: Näin Finlandia voitetaan HS.fi. 3.12.2013. Viitattu 17.11.2021.
  6. Gustafsson, Miia: Kaikkien aikojen nuorin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Pajtim Statovci Ylen haastattelussa: "Kirjoittamalla yritän tehdä selkoa, millaisesta paikasta olen kotoisin" Yle Uutiset. 27.11.2019. Viitattu 11.11.2021.
  7. Aiemmat voittajat ja ehdokkaat Suomen kirjasäätiö. Viitattu 27.11.2021.
  8. Paasilinna tuli ohi huhujen. Helsingin Sanomat, 19.1.1985, s. 25. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  9. Sarjanrakentaja ohitti romaanin kumoajat. Helsingin Sanomat, 11.1.1986, s. 21. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  10. Marttila, Hannu: Runous nousi yli tappion teemojen. Helsingin Sanomat, 9.1.1987, s. 17. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  11. Ajan perspektiivi, kulttuurin historian paino. Helsingin Sanomat, 8.1.1988, s. 16. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  12. Kangasluoma, Tuukka: Pohjanmaan hurri yllätti. Helsingin Sanomat, 13.1.1989, s. 25. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  13. Perusapean kirjavuoden kymmenen kärjessä. Helsingin Sanomat, 24.11.1989, s. B 11. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  14. Olli Jalonen on nuorin Finlandia-voittaja. Helsingin Sanomat, 11.1.1991, s. B 7. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  15. Majander, Antti: Kokemisen ilo ja intohimo Arto Mellerin tekstin takeina. Helsingin Sanomat, 10.1.1992, s. B 9. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  16. Petäjä, Jukka: Nyt soi viimeinkin alkutuulen viesti. Helsingin Sanomat, 10.12.1993, s. C7. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  17. Finlandia-palkinto Bo Carpelanille Yle Uutiset. 8.12.2005. Viitattu 20.10.2022.
  18. Professori Jyrki Nummi valitsee Finlandia-voittajan Yle Uutiset. 2.6.2006. Viitattu 27.11.2021.
  19. Järvi, Antti: Finlandia-voittajan valitsee toimittaja Kaisu Mikkola HS.fi. 6.6.2007. Viitattu 27.11.2021.
  20. Ahola, Suvi: Pekka Tarkka on Finlandia- diktaattori HS.fi. 19.4.2008. Viitattu 27.11.2021.
  21. Tuula Arkio päättää Finlandiasta Ts.fi. 6.5.2009. Viitattu 27.11.2021.
  22. Mikko Rim­mi­nen vei Fin­lan­dia-pal­kin­non Kaleva. 2.12.2010. Viitattu 16.11.2021.
  23. Rosa Liksom sai Finlandia-palkinnon Turun Sanomat. 1.12.2011. Viitattu 16.11.2021.
  24. Halonen päättää Finlandia-palkinnosta Yle Uutiset. 27.4.2012. Viitattu 17.11.2021.
  25. Teatterinjohtaja, museonjohtaja ja duudson päättävät Finlandia-voittajat Yle Uutiset. 16.4.2013. Viitattu 17.11.2021.
  26. Peltola, Satu-Lotta: Jussi Valtosen "He eivät tiedä mitä tekevät" voitti Finlandia-palkinnon Yle Uutiset. 27.11.2014. Viitattu 17.11.2021.
  27. Finlandia-palkintojen päättäjät valittu Yle Uutiset. 20.5.2014. Viitattu 23.10.2014.
  28. Finlandia-palkinnon sai ennakkosuosikki Laura Lindstedt Ylen uutiset. Viitattu 26.11.2015.
  29. Hector päättää Finlandia-palkinnon saajan Yle Uutiset. 28.4.2015. Viitattu 29.4.2015.
  30. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto Jukka Viikilälle – ”Romaani on hyvä pakkaus salakuljettaa runoutta suuremmalle yleisölle” Yle Uutiset. Viitattu 24.11.2016.
  31. Kaunokirjallisuuden Finlandian saajan valitsee Baba Lybeck Iltalehti. 29.3.2016. Viitattu 29.3.2016.
  32. Gustafsson, Miia: Finlandia-ehdokkaat valittiin poikkeuksellisen kovatasoisesta joukosta – Sirpa Kähkönen neljättä kertaa ehdolla Yle Uutiset. 4.11.2016. Viitattu 4.11.2016.
  33. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto Juha Hurmeelle – "Fanitetaan tätä routaista maata, mutta suhteellisuudentajua mukaan" Yle Uutiset. Viitattu 29.11.2017.
  34. Elisabeth Rehn on tämän vuoden Finlandia-diktaattori Yle Uutiset. 20.4.2017. Viitattu 20.10.2022.
  35. YLE: Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat – kirjat eivät päästä lukijaansa helpolla YLE Uutiset. 10.11.2017. YLE Uutiset. Viitattu 10.11.2017.
  36. Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot jaetaan – suora lähetys juuri nyt Ilta-Sanomat. 28.11.2018. Viitattu 28.11.2018.
  37. Parkkinen, Pia: Kirjallisuuden Finlandia-diktaattorit on nimetty: He ovat Seppo Puttonen, Virpi Suutari ja Riku Rantala Yle Uutiset. 19.4.2018. Viitattu 19.4.2018.
  38. Gustafsson, Miia: Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat – mukana jo kerran palkinnon voittanut Olli Jalonen ja vihdoin myös Katja Kettu Yle Uutiset. 9.11.2018. Viitattu 9.11.2018.
  39. Natri, Santtu: Kirjallisuuden Finlandia-voittajista päättävät Merja Ylä-Anttila, Sixten Korkman ja Olavi Uusivirta Yle Uutiset. 27.3.2019. Viitattu 27.5.2019.
  40. Gustafsson, Miia: Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat – mukana jo kerran palkinnon voittanut Mikko Rimminen ja maailmallakin suitsutusta saanut Pajtim Statovci Yle Uutiset. 7.11.2019. Viitattu 7.11.2019.
  41. Gustafsson, Miia: Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajalle Anni Kytömäelle metsät ovat tärkeitä, mutta hän hämmästelee puheita "luonnon viisaudesta" Yle Uutiset. 25.11.2020. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 25.11.2020.
  42. Finlandia-diktaattorit on valittu – Kaunokirjallisuuden voittajan valitsee kapellimestari Hannu Lintu Yle Uutiset. 25.3.2020. Viitattu 8.10.2020.
  43. Majander, Antti: Nämä kuusi romaania kilpailevat Finlandia-palkinnosta, mukana monta yllätysnimeä Helsingin Sanomat. 5.11.2020. Viitattu 5.11.2020.
  44. Gustafsson, Miia: Jukka Viikilä voitti Finlandia-palkinnon jo toisen kerran – voittoisa romaani syntyi sydänleikkauksesta toipuessa Yle Uutiset. 1.12.2021. Viitattu 1.12.2021.
  45. Finlandia-palkinnot 2021. Suomen Kirjasäätiö. Viitattu 24.3.2021.
  46. Gustafsson, Miia: Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julki – puolet ehdokkaista on voittanut Finlandian jo aiemmin, katso koko lista Yle Uutiset. 11.11.2021. Viitattu 11.11.2021.
  47. Gustafsson, Miia: Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Iida Rauma: "Lasten kokema väkivalta ei ole mikään pikkujuttu" Yle Uutiset. 30.11.2022. Yleisradio. Viitattu 30.11.2022.
  48. Kanerva, Arla: Finlandia-palkintojen lautakunnat ja valitsijat nimettiin: Voittajista päättävät Hanna Nohynek, Ernest Lawson ja Mari Leppänen HS.fi. 9.3.2022. Viitattu 9.3.2022.
  49. Gustafsson, Miia: Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julki – mukana jo kahdesti palkinnon voittanut Olli Jalonen, katso koko lista Yle Uutiset. 10.11.2022. Viitattu 10.11.2022.
  50. Jorma Uotinen valitsee Finlandia-voittajan. Helsingin Sanomat, 14.4.2023, s. B 5. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2023.

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.