Eduskuntaryhmä
Eduskuntaryhmä on saman puolueen kansanedustajien yhteenliittymä, joka ottaa kantaa lakiehdotuksiin, lausuu mielipiteitä, tekee aloitteita, esittää hallitukselle vaatimuksia ja esittää uudistusehdotuksia.[1] Suomen eduskunnassa, eduskuntaryhmät muodostuvat pääsääntöisesti eduskuntavaaleissa valituista puolueen kansanedustajista. Huhtikuusta 2023 lähtien eduskuntaryhmiä on ollut yhdeksän.[2]
Suomen poliittinen järjestelmä |
![]() Osa politiikan artikkelisarjaa: |
|
Laillisuusvalvojat
Muita aiheita
|
|
Eduskuntaryhmät kokoontuvat säännöllisesti ja niillä on puheenjohtajat. Eduskuntaryhmien asemaa on vahvistettuselvennä viime vuosinamilloin? ja vuoden 2000 perustuslaissa niiden asema tunnustettiin.[3]
Periaatteessaselvennä kansanedustajat eivät edusta puoluetta, vaan vaalipiirinsä äänestäjiä. Näin ollen puoluerakenne ei ole ensisijainen tekijä kansanedustajan asemalle, mutta käytännön eduskuntatyön järjestämisen kannalta niistä on muodostunut välttämättömyys.lähde?
Eduskuntaryhmän toiminta
Parlamentin olennainen toiminta tapahtuu puolueryhmissä tai niiden kautta. Parlamentti ei ole pelkästää yksittäisten kansanedustajien löyhä kokoelma, vaan puoluekurin ja ryhmäyhtenäisyyden ryhdittämän puoluetoiminnan keskeinen areena. Kullakin eduskuntaryhmällä on omat viikoittaiset kokousrutiininsa. [4]
Eduskuntaryhmän perusteella tai niiden valmistelun vuoksi nimitetään kansanedustajia eduskunnan luottamustehtäviin, muun muassa eduskunnan valiokuntiin, Suomen pankin pankkivaltuustoon, Yleisradion hallintoneuvostoon ja kansaneläkelaitoksen valtuustoon.lähde?
Nykyiset eduskuntaryhmät
Eduskuntaryhmä | Edustajia | Asema | Puheenjohtaja | Perustamisvuosi | Lähde | |
---|---|---|---|---|---|---|
Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä | 48 | Kai Mykkänen | 1907 | [5] | ||
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä | 46 | Lulu Ranne | 1995 | [6] | ||
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä | 43 | Antti Lindtman | 1907 | [7] | ||
Keskustan eduskuntaryhmä | 23 | Eeva Kalli | 1907 | [8] | ||
Vihreä eduskuntaryhmä | 13 | Atte Harjanne | 1983 | [9] | ||
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä | 11 | Jussi Saramo | 1990 | [10] | ||
Ruotsalainen eduskuntaryhmä | 10 | Anders Adlercreutz | 1907 | [11] | ||
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä | 5 | Peter Östman | 1970 | [12] | ||
Liike Nyt -eduskuntaryhmä | 1 | Harry Harkimo | 2018 | [13] |
Irtaantuneita eduskuntaryhmiä
Joskus eduskuntaryhmästä tai puolueesta on eronnut tai erotettu kansanedustajia, jotka ovat ryhmittyneet oman eduskuntaryhmänsä taakse. Tällaisia eduskuntaryhmiä ovat olleet muun muassa:
- Sosialistinen eduskuntaryhmä 1941–1942
- Vasemmistoryhmä 1995–1998
- Vasenryhmä 2011–2015
- Muutos 2011 -eduskuntaryhmä 2013–2015
- Sininen eduskuntaryhmä (aik. Uusi vaihtoehto) 2017–2019
- Tähtiliikkeen eduskuntaryhmä 2018–2019
- Eduskuntaryhmä Valta kuuluu kansalle (aik. Eduskuntaryhmä Ano Turtiainen) 2020–2023
- Eduskuntaryhmä Wille Rydman 2022–2023[14]
Katso myös
Lähteet
- Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 77. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1.
- Eduskuntaryhmien voimasuhteet www.eduskunta.fi. Viitattu 6.4.2023.
- Eduskuntaryhmät Eduskunta. Viitattu 6.4.2023.
- Wiberg, Matti: Politikka Suomessa, s. 171. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-26700-7.
- Eduskuntaryhmärekisteri – Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Eduskuntaryhmärekisteri – Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Eduskuntaryhmärekisteri – Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Eduskuntaryhmärekisteri – Keskustan eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Eduskuntaryhmärekisteri – Vihreä eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Eduskuntaryhmärekisteri – Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Eduskuntaryhmärekisteri – Ruotsalainen eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Eduskuntaryhmärekisteri – Liike Nyt -eduskuntaryhmä Eduskunta. Viitattu 11.4.2023.
- Keski-Heikkilä, Anni: Yle: Wille Rydman liittyi perussuomalaisten eduskuntaryhmään HS.fi. 12.1.. Viitattu 13.1.2023.
Aiheesta muualla
- Laki eduskuntaryhmistä (Finlex)