Abydoksen kuningasluettelo

Abydoksen kuningasluettelo on Seti I:n rakennuttamassa temppelissä Abydoksessa, Egyptissä kiveen hakattu luettelo, jossa on Egyptin siihenastisten 76 faaraon nimet. Nimet on sijoitettu kolmeen riviin, joista kussakin on 38 kartussia. Kahdessa ylemmässä rivissä on aikaisempien faaraoiden nimet, kolmannella ainoastaan Seti I:n nimi ja hänen monet hallitsijanimensä.

Kuningasluettelon alussa oleva kuva, jossa Seti ja hänen poikansa Ramses II ovat menossa uhraamaan Ptahille, Sekerille ja Osirikselle ja samalla osoittamaan kunnioitusta edeltäjilleen. Ramseksen käsissä suitsukeastiat.

Luetteloa on pidetty arvokkaana historiallisena lähteenä. Kuitenkin Vanhan valtakunnan aikaiset hallitsijat ovat siinä osittain väärässä järjestyksessä. Sen sijaan se on ainoa lähde, josta useiden 7. ja 8. dynastian hallitsijoiden nimet tunnetaan.

Luettelosta on myös poliittisista ja uskonnollisista syistä jätetty pois joitakin faaraoita, joiden muistoa ei haluttu kunnioittaa. Sellaisia olivat kaikki hyksohallitsijat (14. - 17. dynastiat) sekä 18. dynastian faaraoistakin naishallitsija Hatšepsut sekä vain muutamia vuosikymmeniä ennen Seti I:n aikaa hallinnut uskonnollinen uudistaja Akhenaten ja hänen seuraajansa Smenkhkare, Tutankhamon ja Ay.

Luettelon sisältö

Abydoksen kuningasluettelo

Ensimmäinen dynastia

Kartussit 1 - 8 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 1 - 8 (Suurenna)
1MeniMenes
2TetiHor-Aha
3ItiDjer
4ItaDjet
5SeptiDen
6MeribiapAnedjib
7SemsuSemerkhet
8QebehQaa

Toinen dynastia

Kartussit 9 - 14 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 9 - 14 (Suurenna)
9BedjauHotepsekhemwy
10KakauRaneb
11BanetjerNinetjer
12WadjnasWneg
13SendiSenedj
14DjadjayKhasekhemwy

Kolmas dynastia

Kartussit 15 - 19 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 15 - 19 (Suurenna)
15NebkaSanakhte
16Netjerykhet DjoserDjoser
17TetiSekhemkhet
18SedjesKhaba
19NeferkaraHuni

Neljäs dynastia

Kartussit 20 - 25 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 20 - 25 (Suurenna)
20SneferuSneferu
21KhufuKhufu (Kheops)
22DjedefreDjedefre
23KhafraKhafre (Khefren)
24MenkauraMenkaure (Mykerinos)
25ShepseskafShepseskaf

Viides dynastia

Kartussit 26 - 33 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 26 - 33 (Suurenna)
26UserkafUserkaf
27SahureSahure
28KakaiNeferirkare Kakai
29NeferefreNeferefre
30NyuserreNyuserre Ini
31MenkauhorMenkauhor Kaiu
32DjedkareDjedkare Isesi
33UnisUnas

Kuudes dynastia

Kartussit 34 - 39 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 34 - 39 (Suurenna)
34TetiTeti
35UserkareUserkare
36MeryrePepi I Meryre
37MerenreMerenre Nemtyemsaf II
38NeferkarePepi II Neferkare
39Merenre SaemsafMerenre Nemtyemsaf II

Seitsemäs ja kahdeksas dynastia

Kartussit 40 - 47 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 40 - 47 (Suurenna)
40NetjerikareNetjerkare
41MenkareMenkare
42NeferkareNeferkare II
43Neferkare NebyNeferkare Neby
44Djedkare ShemaiDjedkare Shemai
45Neferkare KhenduNeferkare Khendu
46MerenhorMerenhor
47SneferkaNeferkamin

Yhdeksäs dynastia

Kartussit 48 - 56 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 48 - 56 (Suurenna)
48NikareNikare
49Neferkare TereruNeferkare Tereru
50NeferkahorNeferkahor
51Neferkare PepisenebNeferkare Pepiseneb
52Sneferka AnuNeferkamin Anu
53KaukaraQakare Ibi
54NeferkaureNeferkaure II
55NeferkauhorNeferkauhor
56NeferirkareNeferirkare

Kymmenes ja yhdestoista dynastia

Kartussit 57 - 61 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 57 - 61 (Suurenna)
57NebhepetreMentuhotep II
58SankhkareMentuhotep III
59SehetepibreAmenemhat I
60KheperkareSenusret I
61NebukaureAmenemhat II

Kahdestoista dynastia

Kartussit 62 - 65 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 62 - 65 (Suurenna)
62KhakeperreSenusret II
63KhakaureSenusret III
64NemaatreAmenemhat III
65MaakherureAmenemhat IV

Kahdeksastoista dynastia

Kartussit 66 - 74 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 66 - 74 (Suurenna)
66NebpehtiraAhmose I
67DjeserkaraAmenhotep I
68AakheperkaraThutmose I
69AakheperenraThutmose II
70MenkheperraThutmose III
71AakheperuraAmenhotep II
72MenkheperuraThutmose IV
73NebmaatraAmenhotep III
74Djeserkheperura
Setepenra
Haremheb

Yhdeksästoista dynastia

Kartussit 75 ja 76 nro Kartussiin merkitty nimi Nykyisin käytetty nimi
Kartussit 75 ja 76 (Suurenna)
75MenpehtiraRamses I
76MenmaatraSeti I

Katso myös

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.