Absoluuttinen monarkia

Absoluuttinen monarkia on hallitusmuoto, jossa monarkilla on täydellinen (absoluuttinen) valta hallita maataan ja sen kansalaisia ilman, että lait tai oikeuslaitos koskettavat hänen määräysvaltaansa. Toisinaan absoluuttista valtaa saattaa pitää käsissään myös uskonnollinen johtaja. Teoriassa absoluuttisessa monarkiassa monarkilla on täysin rajaton valta tehdä mitä haluaa, mutta käytännössä monarkkien on yleensä pakko jakaa valtaa eri ryhmittymille.

Joissakin monarkioissa (kuten Saksan keisarikunnassa 1871–1918) hallitsijalla on ”käsikassaranaan” parlamentti tai muita hallituksen osia, mutta monarkki kykenee määräysvallalla ohittamaan niiden päätökset. Useimmat absoluuttiset monarkiat ovat myöhemmin kehittyneet perustuslaillisiksi monarkioiksi. Venäjän keisarikunta oli absoluuttinen monarkia, mutta siirtyi perustuslaillisuuteen vuoden 1905 vallankumouksen myötä.

Absoluuttinen monarkia on menettänyt huomattavasti suosiotaan Ranskan vallankumouksen jälkeen, kun yhä useampi aiemmin absoluuttista valtaa valtion taholta käyttänyt valtio on muuntunut kansanvaltaiseksi. Silti muutamat valtiot ovat nykyisinkin absoluuttiseksi monarkiaksi määriteltäviä: Brunei, Oman, Saudi-Arabia, Swazimaa ja Vatikaani.

Monet aiemmin absoluuttisista monarkioista, kuten Jordania ja Marokko, ovat muuntuneet hiljalleen perustuslaillisiksi monarkioiksi, vaikkakin monarkilla on molemmissa valtioissa edelleen jonkin verran valtaa. Myös Bhutan on muuttunut perustuslailliseksi monarkiaksi. Nepal taas on muuttunut tasavallaksi.

Luettelo nykyisistä absoluuttisista monarkeista


MonarkiaKuvaHallitsijaVallassa (päivämäärä)SeuraajajärjestelmäViite
 Brunei Hassanal Bolkiah 4. lokakuuta 1967perinnöllinen[1]
 Oman Haitham bin Tariq al-Said 11. tammikuuta 2020perinnöllinenlähde?
 Qatar Tamim bin Hamad Al Thani 25. kesäkuuta 2013perinnöllinen[2][3][4][5][6][7][8] [9]
 Saudi-Arabia Salman bin Abdul-Aziz Al Saud 23. tammikuuta 2015perinnöllinen ja vaaleilla valittu[10]
 Swazimaa Mswati III 25. huhtikuuta 1986perinnöllinen ja vaaleilla valittu[11]


 Vatikaanivaltio Paavi Franciscus 13. maaliskuuta 2013vaalimonarkki[12]
 Yhdistyneet arabiemiirikunnat Mohammed bin Zayed al-Nahyan 14. toukokuuta 2022perinnöllinen ja vaaleilla valittu[13]

Katso myös

Lähteet

  1. Government of Brunei: Prime Minister The Royal Ark. Office of the Prime Minister. Arkistoitu 7. lokakuuta 2011. Viitattu 12 November 2011.
  2. BBC News, How democratic is the Middle East?, 9.syyskuuta 2005.
  3. United States Department of State Country Reports on Human Rights Practices for 2011: Qatar, 2011.
  4. Gardener, David. "Qatar shows how to manage a modern monarchy", Financial Times.
  5. "The World Factbook", CIA Factbook. Luettu 1.1.2018. Archived from the original on 7.2.2012.
  6. "Canada – Qatar Bilateral Relations", Government of Canada.
  7. http://www.electionguide.org/results.php?ID=341
  8. https://www.princeton.edu/~pcwcr/reports/qatar2003.html
  9. Government of Qatar: H.H. The Amir's Biography Diwan of the Amiri Court. Arkistoitu 2. joulukuuta 2011. Viitattu 12. marraskuuta 2011.
  10. "Saudi Arabia's King Abdullah dies", BBC News, 23. tammikuuta 2015. Luettu 23. tammikuuta 2015.
  11. Simelane, H.S.: Encyclopedia of African history. Swaziland: Mswati III, Reign of, s. 1528–1530. Fitzroy Dearborn, 2005. ISBN 9781579584559.
  12. Argentina's Jorge Mario Bergoglio elected Pope BBC News. Viitattu 13. maaliskuuta 2013.
  13. Mohamed bin Zayed Al Nahyan. Wikipedia, 12.11.2022. Artikkelin verkkoversio. en
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.