Aarne Honkavaara -palkinto
Aarne Honkavaara -palkinto on jääkiekon SM-liigan runkosarjan maalintekijätilaston voittaneelle pelaajalle myönnettävä tunnustuspalkinto.[1]

Aarne Honkavaara -palkinto Suomen jääkiekkomuseon näyttelyssä.

Aarne Honkavaara, jonka mukaan palkinto on nimetty, voitti SM-sarjan maalipörssin kolme kertaa. SM-sarjassa hän teki kaikkiaan 62 ottelussa peräti 143 maalia ja Suomen paidassa 47 A-maaottelussa 46 maalia.[2]

Arto Javanainen voitti SM-liigan maalipörssin ennätykselliset viisi kertaa. Hänellä on hallussaan myös SM-liigan kaikkien aikojen maaliennätys 462 maalilla, yhdenkauden maaliennätys 47 maalilla ja eniten tehtyjä hattutemppuja, 39 kappaletta.[3]
Ensimmäisen kerran palkinto myönnettiin kaudella 1977–1978. Vuonna 1995 sille annettiin nykyinen nimi kunnianosoituksena entiselle pelaajalle ja valmentajalle Aarne Honkavaaralle. Palkinnon on voittanut ennätykselliset viisi kertaa SM-liigan kaikkien aikojen maalikuningas Arto Javanainen.[2]
Palkinnon saajat
Huomiot
- Runkosarjan ottelumäärään suhteutettuna tehokkain maalikuninkuus on Ilveksen Raimo Summasen 45 maalia 36 ottelussa kaudella 1982–83.
- Arto Javanaisen TPS:ssä kaudella 1987–1988 tekemät 47 maalia (44 ottelua) ovat edelleen voimassa oleva yhden kauden maaliennätys.
- Kaudella 2009–2010 Jokerien Jukka Hentunen, Tapparan Jonas Enlund ja Pelicansin Juhamatti Aaltonen saavuttivat saman maalimäärän (28). Palkinto luovutettiin Hentuselle yhden syöttöpisteen eron perusteella.
Lähteet
- Palkinnot Jääkiekon SM-liiga Oy. ”Honkavaara-palkinnon saa Liigan runkosarjan maalintekijätilaston voittanut pelaaja.” Viitattu 3.12.2017.
- Liigan palkinnot - Suomi-kiekon ennätykset ja tilastot web.archive.org. 10.5.2023. Viitattu 10.5.2023.
- Arto Javanainen at eliteprospects.com www.eliteprospects.com. Viitattu 10.5.2023. (englanniksi)
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.