Zahir al-Umar al-Zaydani

Zahirin kotitalo Arraban kylässä.

Zahir al-Umar al-Zaydani syntyi vuoden 1690 paikkeilla.[1] Zaydanien suku oli alun perin lähtöisin Hijazin alueelta ja he olivat saapuneet Itä-Galileaan Palestiinassa 1600-luvun lopulla. Galileassa heistä tuli Libanonvuorten hallitsijoiden veronkantajia alueella. Zahirin isä Umar al-Zaydani[2] ja Zahirin isoisä olivat Tiberiaan veronkantajia (multazim).[1]

Zahir al-Umar alkoi laajentaa omaa valtapiiriään. Valtakeskuksestaan Tiberiaasta käsin hän liittoutui a-Sakrien beduiiniheimon kanssa ja alkoi laajentaa valtapiiriään 1730-luvulla. Vuonna 1738 hän valtasi Jiddinin linnoituksen, sekä Tarshihan ja Abu Sinanin. Näitä paikkakuntia seurasi pian myös Safad. Valloitukset mahdollistivat Zahir al-Umarin valvoa tärkeitä viesti- kauppareittejä Damaskoksesta Nablukseen. Damaskoksen kuvernöörit tekivät toistuvia yrityksiä kukistaa Zahir al-Umar, mutta yritykset päättyivät epäonnistuneesti vuoteen 1743.[1]

Zahirin rakennuttama linna Shefa-Amrissa.

Zahir al-Umar saattoi asemansa turvaamisen jälkeen keskittyä Länsi-Galilean valtaamiseen. Alueella sijainnut satama Akko tunnettiin etenkin puuvillan kaupan keskuksena. Akko vallattiin vuonna 1746[1] ja Zahir teki siitä uuden valtakeskuksensa.[2] Vuoteen 1751 Akkon ympärille oli rakennettu uudet kaupunginmuurit ja esimerkiksi ranskalaiset kauppiaat kutsuivat häntä "Akkon kuvernööriksi".[1] Akko kukoisti ja kasvoi puuvillakaupalla. Akkon ohella linnoituksia rakennettiin ympäri Zahirin hallitsemaa aluetta esimerkiksi Tiberiaan, Safadiin, Deir Hannaan ja Shafa Amriin. Zahirin sukulaiset ja lapset saivat asemia alueen eri pienemmillä hallinnollisilla alueilla.[2] Vuonna 1768 Zahir otti tittelin "Akkon šeikki, Nasaretin, Tiberiaan ja Safadin emiiri ja koko Galilean šeikki". Zahir oli valtakautensa huipulla.[1] Vaikka Zahir oli muodollisesti Osmanien valtakunnan alainen, hän oli käytännössä itsenäinen.[3] Zahirin ei kuitenkaan onnistunut laajentamaan hallintoaan kohti etelään. Etelässä häntä vastaan liittoutuneet Jeninin, Nabluksen ja Gazan mahtisuvut rajoittivat Zahirin valtapiirin etelässä Jisreelin tasankoon.[2]

Vaikka Zahir oli saavuttanut huomattavan aseman, uhan hänelle muodostivat kuitenkin sotilaallisesti ylivoimaiset osmanit. Tukea saadakseen Zahir pyrki liittoutumaan Egyptin hallitsija Ali Bei al-Kabirin kanssa[1], jolla oli Zahiria vastaava puoli-itsenäinen asema.[3] Ali Bei al-Kabir teki sotaretken osmaneja vastaan ja egyptiläisten joukot valtasivat vuosina 1770 ja 1771 Palestiinan ja Damaskoksen. Hieman epäselvästä syystä hänen komentajansa Muhammad Bei Abu al-Dhahab päätyi kuitenkin pettämään hänet ja luopumaan Damaskoksesta.[3] Zahir menetti tärkeän liittolaisensa, mutta hänen onnistui kuitenkin vielä säilyttää asemansa. Osmanit olivat vielä kiireisiä heidänsotiessaan Venäjää vastaan. Hänen onnistui jopa hieman laajentaa omaa valtapiiriään valtaamalla Sidonin ja Jaffan satamat.[1] Hänen joukkonsa yrittivät myös epäonnistuen piirittää Jerusalemia.[4]

Osmanit solmivat rauhan Venäjän kanssa vuonna 1774. Nyt he saattoivat puuttua myös kapinallisena pidetyn Zahirin toimintaan. Cezayirli Gazi Hasan Paššan komentama osmanien laivasto-osasto hyökkäsi Akkoon elokuussa 1775.[1] Akkossas ollut Zahir yritti paeta kaupungista. Tarinan mukaan hän paetessaan huomasi lempivaimonsa olevan kateissa. Hän ratsasti takaisin kaupunkiin ja vaimonsa löydettyään vaimo vetäisikin rakastajansa alas hevoseltaan. Zahirin vastustajat surmasivat hänet tikarein ja hänet mestattiin[4] 21. elokuuta 1775.[1] Osmanit tekivät Gazi Hasan Paššasta Zahirin seuraajan Sidonin kuvernöörinä.[2]

Zahirin valtapiiri laajimmillaan kartalla.

Zahirin nousu puoli-itsenäiseen asemaansa oli osa Osmanien valtakunnan yleisempää kehitystä kohti eri paikallishallitsijoiden suurempaa autonomiaa laajemman valtakunnan heikentyessä. Zahirista tuli kuitenkin monia muita vastaavia hallitsijoita menestyneempi. Tähän vaikutti esimerkiksi onnistuneesti harjoitettu talouspolitiikka, jonka kautta hän saattoi rahoittaa tavoitteitaan. Zahirin onnistui luoda kauppayhteyksiä Euroopan puuvillamarkkinoille. Erityisen suuri vientikohde oli Ranska. Zahirin pääkaupungista Akkosta oli noussut uusi huomattava kaupan keskus Palestiinan pohjoisosassa. Zahir poikkesi myös muista hallitsijoista siinä, että esimerkiksi maatalouden tuottavuutta saatiin lisättyä ei pelkästään paikallisia maanviljelijöitä riistämällä, vaan maatalouteen sijoittamalla.[1]