ZZ Top

Billy Gibbonsilla oli 1960-luvun lopulla psykedeelinen bluesyhtye nimeltä Moving Sidewalks, joka oli julkaissut yhden albumin. Beard ja Hill puolestaan soittivat American Blues -yhtyeessä, joka oli julkaissut kaksi albumia.[2]

Moving Sidewalks lopetti 1969 ja Gibbons perusti ZZ Topin Houstonissa 20. kesäkuuta 1969.[3] Yhtyeen alkuperäisjäseniin kuuluivat hänen lisäkseen kosketinsoittaja Lanier Greig ja Moving Sidewalksin rumpali Dan Mitchell.[4]

Yhden tarinan mukaan Billy Gibbons otti yhtyeelle nimen arvostamiensa bluesmuusikkojen Z. Z. Hillin ja B. B. Kingin mukaan, joskaan ei halunnut mennä niin pitkälle että olisi nimennyt yhtyeen ZZ Kingiksi. Toisen tarinan mukaan yhtyeen nimessä yhdistyvät tupakkapaperimerkit Zig Zag ja Top.[4]

Yhtye teki levytyssopimuksen London Recordsin kanssa vuodenvaihteessa 1970 ja julkaisi ensisinglensä. Vähän sen jälkeen Greig ja Mitchell joutuivat Vietnamin sotaan ja heidän tilalleen tulivat Billy Etheridge ja Frank Beard. Etheridge lähti yhtyeestä pian, ja hänen tilalleen tuli Michael "Cadillac" Johnson, mutta hänkin lähti vain muutaman viikon kuluttua. Johnsonin tilalle tuli Joe "Dusty" Hill, ja yhtye sai siten lopullisen kokoonpanonsa.[4] Siinä kolmikko pääsi toteuttamaan rakkauttaan perusbluesiin, boogieen, rockiin ja kaikkeen kotiosavaltioonsa Texasiin liittyvään.[2] Yhtye soitti ensimmäisen yhteisen keikkansa Beaumontissa 10. helmikuuta 1970.[5] Alkuaikoina ZZ Top soitti myös joidenkin tunnettujen esiintyjien kuten Lightnin' Hopkinsin, Janis Joplinin, Bo Diddleyn ja Chuck Berryn taustayhtyeenä näiden keikoilla.[6]

ZZ Top julkaisi ensimmäisen albuminsa ZZ Top’s First Album 16. tammikuuta 1971. Albumi ei noussut Billboard 200 -listalle.[7] Gibbons soitti jo tällöin Pearly Gates -nimistä kitaraansa, jota hän on sen jälkeen käyttänyt jokaisella levyllään.[8] Yhtyeen toinen levy oli Rio Grande Mud (1972). Albumi nousi Billboard-listalla sijalle 104 ja sai suopeat arvostelut. Singlejulkaisu "Francine" nousi singlelistalla sijalle 69.[9] Yhtye keikkaili ahkerasti ja sen maine kasvoi. Tammikuussa 1973 Texasin ulkopuolella yhä melko tuntematon ZZ Top soitti The Rolling Stonesin lämmittelijänä Havaijilla.[9]

ZZ Top esiintymässä vuonna 1976

ZZ Topin kolmas albumi Tres Hombres ilmestyi kesäkuussa 1973 ja nousi levylistalla kahdeksanneksi. Levyä soitettiin paljon radiossa ja se nosti yhtyeen kansallisesti tunnetuksi. "La Grange" nousi singlelistalla sijalle 41; myöhemmin Rolling Stone -lehti nosti kappaleen sijalle 74 kaikkien aikojen kitarakappaleiden listallaan. Myös itse albumi pääsi lehden top-500-listalle vuosina 2003 ja 2012.[10]

Seuraava albumi Fandango! (1975) koostui kolmesta live-esityksestä ja kuudesta uudesta studiokappaleesta. Levy myi platinaa, kävi albumilistalla sijalla 10 ja pysytteli listalla 83 viikon ajan. Single "Tush" menestyi myös ja nousi ajan myötä yhdeksi ZZ Topin suosituimmista kappaleista.[11]

Yhtye teki Fandangon julkaisun jälkeen laajan Amerikan-kiertueen. Toukokuussa 1976 se aloitti menestyksekkään "Worldwide Texas Tour" -kiertueen, johon kuului rekkalasteittain teksasilaista rekvisiittaa kuten kaktuksia, biisoni, kalkkarokäärmeitä ja kondoreita sekä 40-henkinen kiertuehenkilökunta. Ulkomaille kiertuetta ei kuitenkaan päästetty biisonia koskevien karanteenisäännösten vuoksi.[12]

Tejas (1976) ei menestynyt yhtä hyvin kuin Fandango!, ja sitä onkin kutsuttu yhtyeen yhdeksi heikoimmista albumeista 1970-luvulla.[13] Worldwide Texas Tour jatkui helmikuussa 1977 ja kattoi lopulta yhteensä 89 konserttia. Vuoden 1977 aikana yhtye julkaisi myös ensimmäisen virallisen kokoelma-albuminsa The Best of ZZ Top. Se jäi kuitenkin vasta sijalle 94 levylistalla.[14]

Kierrettyään konserttilavoja seitsemän vuoden ajan yhtye aloitti tauon Worldwide Texas Tourin päätyttyä. Alun perin tauon oli tarkoitus kestää vain 90 päivää, mutta siitä tulikin kahden vuoden mittainen. Tärkein syy tähän oli se, että yhtye halusi siirtyä Warner Bros. -levy-yhtiölle, mutta heidän sopimusaikansa London Recordsin kanssa ei ollut vielä kulunut loppuun. Tauon aikana Gibbons vietti aikaa muun muassa Jamaikalla ja Euroopassa ja osallistui Pariisissa taide-elokuvaprojektiin. Gibbons ja Hill kasvattivat näiden vuosien aikana toisistaan tietämättä lyhyet partansa rintaan asti ulottuviksi, mikä muodostuikin myöhemmin yhtyeen tavaramerkiksi. Palattuaan jälleen yhteen he päättivät pitää parrat ja katsoa mitä siitä seuraisi. Frank Beard säilytti viiksensä muttei kasvattanut partaa.[15]

Tauolta palattuaan yhtye teki levytyssopimuksen Warner Brosin kanssa ja sai sopimuksen myötä täydet oikeudet aiempiin julkaisuihinsakin. Yhtye julkaisi pian uuden albumin Degüello (1979). Albumi oli jälleen uusi kunnianosoitus Texasille, ja siinä kuului joitain new wave- ja punkvaikutteita. Albumi nousi Billboard-listalla sijalle 24. Seuranneella kiertueella ZZ Top kävi ensimmäistä kertaa Euroopassa soittaen Saksassa ja Englannissa.[16]

Seuraava albumi El Loco ilmestyi 1981. Levyn sanoitukset olivat aiempaakin humoristisemmat. ZZ Top jatkoi levyllä myös musiikillisia kokeilujaan ja otti ensimmäisen kerran käyttöön syntetisaattorit. Levy nousi listasijalle 17, ja yhtye kävi sitä seuranneella pitkällä kiertueella jälleen myös Euroopassa.[17]

ZZ Top Norjassa vuonna 1983.

ZZ Topin seuraava albumi Eliminator (1983) sai paljon näkyvyyttä uudella MTV-musiikkivideokanavalla ja nosti yhtyeen maailmansuosioon.[2] Eliminator myi yli 10 miljoonaa kappaletta ja pysyi top-20:ssä lähes vuoden ajan.[18] Eliminator on ZZ Topin tunnetuin ja myydyin albumi. Se toi yhtyeelle paljon uusia kuulijoita, mutta samalla se vieraannutti osan vanhoista faneista, jotka olivat uskollisia yhtyeen 1970-luvun blues rock -linjalle.[19] Eliminatorin singlet "Gimme All Your Lovin’'", "Sharp Dressed Man" ja etenkin "Legs" nousivat myös hiteiksi.[2] Yhtye käytti albumilla entistä enemmän syntetisaattoreita, rumpukoneita ja sekvenssereitä, jotka olivat tulleet musiikissa silloin suosituiksi.[20] Levyn kannessa on autoja rakastavan Gibbonsin punainen Ford Coupé '33, lempinimeltään "Eliminator".[21] Levyn julkaisua seurasi pitkä maailmankiertue.[19]

Tim Newmanin yhtyeelle ohjaamat musiikkivideot menestyivät myös hyvin. Humoristisissa videoissa esiintyi yhtyeen ja Eliminator-auton lisäksi ZZ-avaimenperä ja pitkäsäärisiä mallityttöjä. "Legs" toi yhtyeelle MTV:n parhaan yhtyevideon palkinnon ja "Sharp Dressed Man" Newmanille parhaan ohjauksen palkinnon.[22]

Vuonna 1984 partakoneiden ja -terien valmistaja Gillette tarjosi Gibbonsille ja Hillille miljoonaa dollaria, mikäli he olisivat suostuneet ajamaan pitkät partansa ja mainostaneet tätä kuuluisaa tuotemerkkiä. Hill ja Gibbons kuitenkin kieltäytyivät tarjouksesta.[23]

Eliminatoria seurasi toinen menestyslevy Afterburner (1985).[2] Se noudatti edeltäjänsä tyyliä syntetisaattoreineen ja rumpukoneineen, mutta sisälsi edelleen myös tuttuja blues-elementtejä. Levy myi viisi miljoonaa kappaletta, puolet Eliminatorin myynnistä. Singlejen näyttävät videot saivat MTV:llä jälleen runsaasti soittoaikaa.[24]

Yhtye julkaisi boksisetin The ZZ Top Sixpack vuonna 1987. Siinä yhtyeen 1970-luvun albumit oli miksattu uusiksi 1980-luvun tyyliin, mikä jälleen järkytti joitain yhtyeen vanhoja faneja.[25]

Viiden vuoden levytystauon jälkeen julkaistu Recycler (1990) oli edelleen tyyliltään paljolti 1980-luvun tyylistä pop-rockia kahden edeltäjänsä tavoin. Se oli samalla kuitenkin niitä karheampi ja viitoitti alkavaa paluuta yhtyeen blues-juurille.[26] Albumi myi enää miljoona kappaletta.[27]

ZZ Top San Antoniossa 2015

Yhtye esitti elokuvassa Paluu tulevaisuuteen III (1990) hillbilly-yhtyettä ja kappale Doubleback soi lopputekstien aikana; myös kappaleen musiikkivideo oli tehty elokuvan ympärille.

Vuonna 1991 Texasin edustajainhuone nimitti yhtyeen osavaltion "virallisiksi sankareiksi", ja kuvernööri perusti ZZ Top -päivän.[28]

ZZ Top vaihtoi Recyclerin jälkeen levy-yhtiötä Warner Brosista RCA:lle ja palasi tyylillisesti vanhoille blues-juurilleen. Antenna (1994) myi vielä platinaa, mutta putosi nopeasti listoilta.[27] Albumi sai kriitikoilta haukkuja keskinkertaisuudesta ja vanhojen riffien kierrätyksestä.[29] Sitä seuranneet albumit eivät enää nousseet lähelle listojen kärkeä.[27] Rhythmeen (1996) ja yhtyeen 30-vuotisen uran mukaan nimetty XXX (1999) saivat myös kriitikoilta huonot arvostelut, ja yhtyettä haukuttiin väsyneen kuuloiseksi.[30] Texmex-vaikutteinen Mescalero (2003) sai edeltäjäänsä myönteisemmät arvostelut ja kävi albumilistan sijalla 57.[31]

The Rock and Roll Hall of Fame kelpuutti ZZ Topin jäsenekseen 15. maaliskuuta 2004.[32]

Vuonna 2012 julkaistu albumi La Futura menestyi jälleen hyvin, nousten Billboard 200 -listalla kuudenneksi.[33] Sen tuottajana ei ollut aikaisempien levyjen tapaan Bill Ham, vaan Rick Rubin yhdessä Billy Gibbonsin kanssa. Jotkut kriitikot kuten The Guardianin Michael Hann ja Allmusicin Thomas Erlewine ovat kutsuneet albumia yhtyeen parhaaksi pitkiin aikoihin.[34][35]

Yhtyeen basisti Dusty Hill kuoli 27. heinäkuuta 2021. Billy Gibbonsin mukaan yhtye jatkaa toimintaansa Hillin toiveen mukaan, uutena basistinaan Elwood Francis.[36]

• Billy Gibbons – Kitara, laulu ja taustalaulu (1969–, perustajajäsen)
• Frank Beard – Rummut, perkussiot ja taustalaulu (1969–)
• Elwood Francis – Bassokitara (2021–)

• Dusty Hill – Bassokitara, kosketinsoittimet, laulu ja taustalaulu (1969–2021)
• Lanier Greig – Bassokitara, urut (1969)
• Dan Mitchell – Rummut (1969)
• Billy Ethridge – Bassokitara (1969)

• ZZ Top’s First Album  (1971)
• Rio Grande Mud  (1972)
• Tres Hombres  (1973)
• Fandango!  (1975)
• Tejas  (1976)
• Degüello  (1979)
• El Loco  (1981)
• Eliminator  (1983)
• Afterburner  (1985)
• Recycler  (1990)
• Antenna  (1994)
• Rhythmeen  (1996)
• XXX  (1999)
• Mescalero  (2003)
• La Futura  (2012)