ZIS-110

ZIS-110 on Zavod imeni Lihatšovan vuosina 1945-1959 valmistama limusiini, käytännössä kopio yhdysvaltalaisesta vuoden 1938 Packard 180:sta. Autoa valmistettiin seitsemänpaikkaisena ja neliovisena limusiinina (ZIS-110(15)), viisiovisena ambulanssina (ZIS-110A), neliovisena avomallina (ZIS-110B(15)). Ajoneuvoa valmistettiin myös panssaroituna, seitsemisen tonnia painavana ZIS-115 -mallina Neuvostoliiton ylimmän johdon käyttöön.[1]

ZIS-110
ZIL-110
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Neuvostoliitto
Valmistaja Zavod imeni Stalina (1946-1956)
Zavod imeni Lihatšova (1956-1958)
Valmistusvuodet 1946-1958 (mahdollisesti vuoteen 1961)
Tuotantomäärä 2 083[1]
Korimalli 4-ovinen sedan
Luokka F-segmentti
Edeltäjä ZIS-101
Seuraaja ZIL-111
ZiS 110B Cabriolet.

ZIS-110 tuotanto ajatuksena sai alkunsa 1943, kun neuvostoliittolainen kauppavaltuuskunta oli vierailulla Yhdysvalloissa Packardin tehtailla hankkiakseen lentokonemoottoreita. Autoon liittyen laivattiin Neuvostoliittoon Packardin vanhoja tuotantokoneita ja ensimmäiset ZIS-100:t valmistettiin 1945. Sarjavalmistukseen päästiin 1946 ja auto oli sarjavalmistuksessa 1946-1959.

Autossa on suora kahdeksansylinterinen iskutilavuudeltaan 6,1 litran vetoinen ja teholtaan 137-hevosvoimainen moottori. ZIS-110:n huippunopeus on 140 km/h ja massa 2 720 kg. Sen valmistusmäärä oli noin 2 080 kappaletta.

Josif Stalinin vuoden 1949 ZIS-110 on nykyään suomalaisomistuksessa.

Nikita Hruštšov lahjoitti valtiovierailun yhteydessä syyskuussa 1953 silloiselle pääministeri Urho Kekkoselle ZIS-110:n, samanlainen auto lahjoitettiin myös presidentti Paasikivelle joulukuussa 1955. Paasikiven auto on nykyään näytteillä Vehoniemen automuseossa. Kekkoselle lahjoitettu ZIS-110 on Mobilia-museossa.

Suomeen lahjoitetut ZIS:t olivat vuoden 1948 valmistetta, mutta peruskorjattuja. Kesällä 1962 valtioneuvosto luovutti ZIS:t pääesikunnan kuljetusosastolle, mistä ne tulivat kenraalien käyttöön. Autojen käyttö pääesikunnan palveluksessa päättyi 1964. Mobiliassa oleva SA-36 -rekisterinumeron saanut ZIS-110 päätyi Sotamuseolle ja Vehoniemen automuseossa oleva SA-37 -rekisterinumeron saanut päätyi huutokaupalla yksityishenkilölle.

Lähteet
  1. Siegelbaum, Lewis H.: Cars for Comrades: The Life of the Soviet Automobile, s. 27. Cornell University Press, 2008. Google Books (viitattu 26.7.2019). (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.