Yrjönyön kapina

Yrjönyön kapina (vir. Jüriöö ülestõus) oli virolaisten vuonna 1343 puhjennut kapina, jonka keskuksena oli tuolloin Tanskan hallinnassa ollut Harjumaa. Kapina kukistettiin tanskalaisten ja saksalaisten ritarien voimin. Kapina johti lopulta saksalaisen vallan vakiintumiseen suurimmassa osassa nykyistä Viroa. Yksi harvoista yrjönyön kapinan lähteistä on Liivinmaan nuorempi riimikronikka.[1]

Yrjönyön kapina
Päivämäärä:

1343–1345

Paikka:

Pohjois-Viro

Lopputulos:

Kapina kukistettiin

Osapuolet

 Tanska
Saksalainen ritarikunta

virolaiset

Kapina

Tausta
Paiden ritarikuntalinna.

Kapinan syynä on pidetty Tanskan heikkoa otetta sen Viron-alueista, mikä taas johtui Tanskan sisäisistä ristiriidoista.[2] Tallinnan piispalla ei ollut lainkaan maallista valtaa.[3] Tanskan hallitsemien Harjumaan ja Virumaan vasallisto koostui pääasiassa saksalaisista, jotka olivat järjestäytyneet omaksi korporaatiokseen vuonna 1259. Tämä taas johti siihen, että saksalaiset alkoivat toteuttaa mielivaltaisuuksia virolaisia kohtaan. Kapinalla voidaan nähdä olleen myös useita muitakin taloudellisia, uskonnollisia ja poliittisia syitä.[2]

Kapinan ensimmäinen vaihe
” Sen jälkeen kysyi mestari neljältä virolaiselta kuninkaalta, jotka kantoivat kullattuja kannuksia ja kirjavia takkeja, miksi he olivat saksalaisia, nuoria ja vanhoja, niin armottomasti tappaneet ja lyöneet kuoliaaksi. Mihinkä yksi heistä vastasi heitä niin kauan piinatun ja vaivatun, etteivät he saattaneet sitä enää kauemmin kärsiä ja sietää. ”

– Virolaisten johtajat neuvotteluissa saksalaisten kanssa Liivinmaan nuoremman riimikronikan mukaan.[4]

Yrjönyön kapina puhkesi huhtikuussa 1343[2] yrjönpäivän eli huhtikuun 23. päivän vastaisena yönä.[3] Harjumaalla kapinalliset surmasivat saksalaisia ja polttivat näiden omaisuutta. He myös polttivat Padisen linnoitusluostarin ja tappoivat 28 munkkia. Tämän jälkeen he piirittivät Tallinnan. Harjumaalta yrjönyön kapina levisi Läänemaalle, jossa kapinalliset piirittivät Haapsalun kaupungin.[4]

Saksalaiset järjestivät toukokuussa neuvottelun Paiden ritarikuntalinnassa neljän virolaisten johtajan kanssa, joita kutsuttiin kuninkaiksi.[4] Antamastaan turvaluvasta huolimatta saksalaiset surmasivat neuvotteluihin osallistuneet virolaiset[5]. Tämän jälkeen tanskalaiset pyysivät ritarikunnan joukkoja etenemään Harjumaalle. Ritarikunnan joukot taistelivat kapinallisia vastaan lähellä Tallinnaa ja taistelu päättyi virolaisten tappioon.[4]

Toukokuun puolivälissä ritarikunta oli ottanut Tallinnan haltuunsa sen jälkeen, kun Harju- ja Virumaan vasallit olivat pyytäneet näiden suojelusta. Kapinan ensimmäisen vaiheen jälkeen saksalaiset hallitsivat koko Pohjois-Viroa. Virolaiset olivat pyytäneet apua Turun ja Viipurin voudeilta, jotka saapuivat joukkoineen Tallinnaan kapinan kannalta liian myöhään 18. ja 19. toukokuuta.[4] Koska kapinallisten vastarinta oli jo kukistettu, voudit lähtivät joukkoineen takaisin tehtyään sovinnon saksalaisten kanssa 21. toukokuuta.[5]

Kapinan toinen vaihe

Kapinan toinen vaihe alkoi vuoden 1343 heinä-elokuun vaihteessa. Kapinan keskus oli jälleen Harjumaa. Tällä kertaa kapinallisten tavoitteena oli Harjumaan ja Saarenmaan välinen liitto. Ritarikunta sai apua kapinan kukistamiseen Preussista, josta saapunut Burchad von Dreileben johti vastaiskua kapinallisten kimppuun vuoden 1343 marraskuussa.[4] Saarenmaalla virolaiset olivat piirittäneet ja pakottaneet Pöiden linnan antautumaan.[5] Voitokkaan Harjumaan vastaiskun jälkeen seurasi hyökkäys Saarenmaalle jäiden yli vuoden 1344 helmikuussa. Saksalaiset kukistivat kapinan näin myös Saarenmaalla.[4] Kun Liettuan suuriruhtinaskunta hyökkäsi ritarikunnan hallitseman Baltian eteläosiin, virolaiset aloittivat uuden kapinan Saarenmaalla vuonna 1345[5]. Kapina päättyi saksalaisten kanssa solmittuun rauhansopimukseen.[4] Rangaistukseksi kapinoinnista virolaiset velvoitettiin rakentamaan Pöiden linnan tilalle uusi varustus nimeltä Soneburg eli Maasilinn.[6]

Seuraukset
Kapinan 665-vuotispäivien juhlintaa Paidessa.

Yrjönyön kapinan seurauksena Pohjois-Viron omistajasuhteet muuttuivat. Tanska oli kyllästynyt kaukaiseen hankalasti hallittavaan siirtokuntaansa, joka oli kapinan seurauksena päätynyt käytännössä ritarikunnan hallintaan. Tanskan kuningas Valdemar IV Atterdag myikin Harju- ja Virumaan Saksalaiselle ritarikunnalle 19 000 Kölnin kultarahan hintaan vuonna 1346. Hinta vastasi 4 443 kiloa hopeaa. Saksalaisen ritarikunnan suurmestari siirsi ostetun alueen Liivinmaan ritarikunnan alaisuuteen seuraavana vuonna, vaikka hän säilyttikin alueen yliherruuden itsellään. Kapinan jälkeen saksalaisten voidaan katsoa vakiinnuttaneen asemansa Baltiassa.[6][1]

Myöhempi muisto

Asia nousi keskeisesti esille toisen maailmansodan aikana vuonna 1943, jolloin oli kulunut 600 vuotta kyseisestä kapinasta. Kapinaa oli luonteva käyttää propagandistisiin tarkoituksiin, sillä virolaistalonpoikien kapina kohdistui aikanaan saksalaisiin kartanonherroihin ja vuonna 1943 oli käynnissä sota Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välillä. Keskeinen henkilö kapinan käyttämisessä osana Saksan vastaista sotapropagandaa oli Tartosta paennut yliopiston rehtori, professori Hans Kruus.[7]

Lähteet
  • Seppo Zetterberg: Viron Historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 951-74-6520-3.
  • Vilho Niitemaa: Baltian historia. täydentänyt Kalervo Hovi. Helsinki: Tammi, 1991. ISBN 951-30-9112-0.
  • Jüri Kivimäe: Rektor Hans Kruus 2017. Aasta Raamat. Viitattu 15.6.2021. (viroksi)

Viitteet
  1. Zetterberg 2007, s. 81.
  2. Zetterberg 2007, s. 79.
  3. Niitemaa ja Hovi 1991, s. 89.
  4. Zetterberg 2007, s. 80.
  5. Niitemaa ja Hovi 1991, s. 90
  6. Niitemaa ja Hovi 1991, s. 91.
  7. Kivimäe 2017, s. 142.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.