Yrjöjen aikakauden arkkitehtuuri

Yrjöjen aikakauden arkkitehtuuri on englantia puhuvissa maissa käytetty nimitys arkkitehtuurityyleille, joita käytettiin noin 1720–1840. Ajanjakso sopii suurin piirtein kauteen, jota kutsutaan Yrjöjen aikakaudeksi.

Yrjöjen aikakauden arkkitehtuuria Bathissa.

Englantilaista arkkitehtuuria oli noin 1600-luvun puolivälistä hallinnut Christopher Wrenin ja tämän seuraajien ylellinen ja monumentaalinen barokkiarkkitehtuuri. Hannover-suvun valtakauden ensimmäisten vuosikymmenien aikana Whig-aristokraatit alkoivat pitää tyyliä kuitenkin epäilyttävänä. He vaikuttivatkin vahvasti sekä Englannin politiikassa että taiteissa, ja sen takia 1700-luvun alussa arkkitehdit alkoivat uudistaa arkkitehtuuria Andrea Palladion antiikista mallia ottaneen palladiolaisen arkkitehtuurin mukaan. Yrjöjen ajan toinen merkittävä tyyli oli uusklassinen arkkitehtuuri, joka alkoi vaikuttaa 1700-luvun puolivälissä. Vuosisadan lopulla yrjöjen arkkitehtuurissa alkoi vaikuttaa muitakin tyylejä, joista merkittävimpiä oli uusgotiikka.[1]

Yrjöjen aikakauden arkkitehtuuri näkyy selvästi englantilaisessa kaupunkisuunnittelussa. Taloilla oli nyt sekä julkinen että yksityinen merkitys, ja hyviä esimerkkejä ajan kaupunkisuunnittelusta on edelleen nähtävissä esimerkiksi Bathissä ja Lontoon Bloomsburyssä. 1720-luvulla todettiin, että yksittäisten talojen piti noudattaa kaupunkisuunnittelun periaatteita. Tämä näkyy esimerkiksi Bathin Queen Squaren pohjoisaukiolla, johon John Wood suunnitteli seitsemän taloa, jotka muodostavat palatsimaisen kokonaisuuden.[1][2] Englannista tyyli levisi erityisesti myös Yhdysvaltain siirtokuntiin, jossa rikkaat maanomistajat ja kauppiaat halusivat osoittaa tyylinsä ja rikkautensa asuintaloissaan.[3]

Yrjöjen aikakaudella myös sisustussuunnittelu seurasi ajan tyyliä. Josiah Wedgwood ja Josiah Spode vaikuttivat keramiikkaan, ja huonekalusuunnittelussa kehittyi useita erilaisia linjauksia. Huonekalusuunnittelun tunnettuja nimiä olivat Thomas Chippendale, George Hepplewhite ja Thomas Sheraton. Lisäksi tapetti alkoi syrjäyttää puupaneelin.[1]