Yrjö Koskinen (jääkäri)

Hänen vanhempansa olivat ratamestari Nestor Koskinen ja Amanda Kannisto. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Elli Alfhild Amalia Lindroosin kanssa.[1][2]

Koskinen kävi Turun teollisuuskoulun ja lukukauden Tampereen teknillistä opistoa, mutta keskeytti opiskelunsa liittyäkseen jääkäriliikkeeseen. Koskinen teki kolme virka- ja opintomatkaa Sveitsiin Tavaron tehtaille Geneveen vuosina 1938–1939.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Koskinen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 29. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän suoritti rintamalta paluun jälkeen vuonna 1917 Polangenissa järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi)[1][2].

Koskinen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 12. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui taistelussa pahasti 28. maaliskuuta 1918.[1][2]

Koskinen siirrettiin sisällissodan jälkeen 2. huhtikuuta 1919 alkaen Keski-Suomen rykmentin luetteloihin, mutta astui palvelukseen vasta joulukuussa vuonna 1920. Palvelukseen astumisen jälkeen hän työskenteli rykmentin esikunnan asetoimistossa. Armeijasta hän erosi 20. syyskuuta 1922, mutta astui uudelleen palvelukseen 31. maaliskuuta 1923 Keski-Suomen rykmenttiin, missä hänelle oli varattuna erikoistehtäviä.[1][2]

Keski-Suomen rykmentissä hän työskenteli yhdessä asemestari Aimo Lahden kanssa Suomi-konepistoolin suunnittelu- ja valmistustyössä. Hänet määrättiin 1. tammikuuta 1927 alkaen ylimääräiseksi ja 17. elokuuta 1928 alkaen vakinaiseksi tavarantarkastajaksi Puolustusministeriön taisteluvälineosaston tavarantarkastustoimistoon. Koskisen omaa suunnittelutyötä on armeijan käyttöönottama konepistoolin rumpulipas.[1][2]

Koskinen otti osaa talvisotaan edelleen samassa tehtävässä, josta hänet siirrettiin välirauhan aikana tavarantarkastajaksi Puolustusvoimain Pääesikunnan Taisteluvälineosastolle, josta tehtävästä hänet siirrettiin myöhemmin ampumatarvikkeiden tarkastuksen johtajaksi. Jatkosodan puhjettua hän jatkoi edelleen samassa tehtävässä ja olikin tehtävässä kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1952. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917 Vänrikki 11. helmikuuta 1918 Luutnantti 16. toukokuuta 1920 Kapteeni 16. toukokuuta 1937 Majuri 1941		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1919 ja 1940) Suomen Leijonan 1. lk. ritarimerkki Vapaudenmitali 1. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.