Ympäristörikos

Ympäristörikos on rikos, jossa elinympäristö kärsii.[1] Ympäristörikokset voidaan jakaa karkeasti kahtia sen mukaan, vahingoitetaanko niissä yksittäisiä eliöitä (esimerkiksi rauhoitettuja eläimiä) vai elinympäristöä (esimerkiksi juomavettä).

Saastunut vesi on vahingollista eliöille.

Ympäristörikoksista on säädetty ympäristönsuojelulaissa, jonka sisältö vaihtelee maasta toiseen. Euroopan komissio on ehdottanut keväällä 2008 direktiiviä, joka velvoittaisi jäsenmaat rankaisemaan ankarasti toimista, joilla tahallaan tai törkeän huolimattomasti vahingoitetaan eliöitä, ilmaa, maaperää tai vesistöjä.[2]

Ympäristörikokset ovat suurelta osin niin sanottua piilorikollisuutta. Piilorikollisuus tarkoittaa rikoksia, jotka eivät koskaan päädy poliisin tai valvontaviranomaisten tietoon. Suomalaisen arvion mukaan ympäristörikoksista vain alle kymmenen prosenttia tulee viranomaisten tietoon. Piilorikollisuuden osuus olisi tällöin ympäristörikoksissa vielä suurempi kuin talousrikollisuudessa. Poliisin tietoon on Suomessa tullut vuosittain 350–450 ympäristörikosta, joista suurin osa koskee luvattomia päästöjä.[3][4] Tutkimusten mukaan yksi keskeisiä keinoja ympäristörikollisuuteen puuttumisessa on poliisin ja muiden esitutkintaviranomaisten mahdollisimman nopea esitutkinta.[5]

Suomessa kansalaisten ja yritysten pitää hakea lupa sellaisiin toimiin, jotka huonosti suunniteltuina voivat vahingoittaa ympäristöä. Esimerkkinä tällaisista ovat ruoppaus ja viemärien rakentaminen.[6]

Kehitysmaissa ympäristömääräykset ja niiden soveltaminen ovat usein jääneet taka-alalle, kun maat ovat houkutelleet teollisuusyrityksiä parantamaan talouttaan.[7]

Luonnonsurman nimikettä on ehdotettu lisättäväksi Kansainvälisen rikostuomioistuimen rikosnimikkeisiin, mutta toistaiseksi ympäristörikoksista ei voi saada tuomiota kansainvälisissä oikeusistuimissa.[8][9]