Yltjärven linnavuori

Linnavuoren mäki sijaitsee Muurlan kirkosta 4,2 kilometriä pohjoisluoteeseen. Se sijaitsee vanhan Helsinkiin johtavan seututien 110 ja uuden valtatien 1 välissä, joka jää Salon taajaman ja Muurlan liittymän väliin. Kallioinen mäki kohoaa Yltjärven peltoaukean länsipuolella noin 60 metriä ympäristöään korkeammalle. Mäki on erittäin jyrkkärinteinen kaikkiin ilmansuuntiin ja sen jyrkkyyttä lisää lähes yhtenäinen mäkeä kiertävä jyrkänne. Mäen lakialue on soikean muotoinen ja se on 250 × 150 metrin kokoinen. Kallion keskikohdan notkelmassa on rakennuksen suorakaiteen muotoisen peruskivien jäännökset (kooltaan 5 × 6 metriä). Vaikka mäen puolustettavuus on hyvä, on sitä vahvistettu varustuksilla, joiden jäännöksiä löytyy edelleen kivivallien tai -latomuksien muodossa. Mäelle johtaa etelälounaasta sola, johon on rakennettu suorajavarustus. Siitä jäänyt kivivalli on kymmenen metriä pitkä. Se nousee mäenrinnettä kaakkoon kivilatomuksena, joka on rakennettu pienistä kivistä. Pohjoisrinteessä on myös sola, jonka tukkii isoista kivistä rakennettu kivivalli. Siitä länteen sijaitsee toinen sola, jossa on kivivalli. Kallioalueen luoteis- ja eteläreunalla on useita pienistä pyöreistä kivistä sasattuja raunioita.[1][2]

Kohteessa ei ole suoritettu arkeologisia kaivauksia. Sitä on tutkittu pintapuolisesti vuosina 1885 (Hjalmar Appelgren), 1961 (Anna-Liisa Hirviluoto) ja 1963 (Matti Huurre). Muinaislinna on todennäköisesti toiminut puolustuspaikkana tai pakolinnana esi- tai varhaishistoriallisena aikana.[1]

Linnavuori on otettu hoitokohteeksi vuonna 1995. Hoidon ensisijainen tavoite on ollut selkeyttää alueen maisemaa. Hoidolla paljastetaan linnavuoren jyrkät seinät ja kivivallit niitä peittävästä kasvillisuudesta ja sitä kehitetään nähtävyydeksi. Linnavuoren lakialueen kasvillisuus pidetään matalana niin, että siellä olevan rakennuksen kiviperusta erottuu varpukasvustosta. Linnavuoren koillislaidan kivivallin kivessä on pronssinen rauhoituskilpi. Vuorelle johtaa puupaaluin merkitty polku.[1][3]

• Hjalmar Appelgren 1891: Suomen muinaislinnat, s. 71–72. SMYA XII.