Ylilääkitys

Ylilääkitys tarkoittaa sitä, että lääkäri määrää potilaalle tarpeettomasti tai liikaa lääkettä.

Ylilääkitys liittyy tavallisesti polyfarmasiaan eli monilääkitykseen. Polyfarmasia tarkoittaa sitä, että potilaalla on käytössään useita lääkkeitä. Rajana on pidetty viittä samanaikaisesti käytössä olevaa lääkettä.[1] Lääkkeet ovat yleensä usean eri lääkärin määräämiä ja monesti samoihin vaivoihin tarkoitettuja.[2]

Yleisimpiä monilääkitystapauksissa käytettyjä lääkkeitä ovat sydän- ja verenkiertolääkkeet, keskushermoston ja hengityselinsairauksien lääkkeet. Monilääkityt voivat reseptilääkkeiden lisäksi käyttää myös käsikauppalääkkeitä, rohdosvalmisteita ja luontaistuotteita,[2] mutta potilaista itsestään johtuvia ongelmia on selvästi vähemmän kuin lääkärien määräämistä lääkkeistä johtuvia.[3] Monilääkittyjä potilaita on Suomessa arviolta noin 300 000, joista ehkä kolmasosalla eli 100 000:lla on lääkkeiden haitta- tai yhteisvaikutuksia.[4] Näitä haittavaikutuksia hoidetaan tarpeettomassa monilääkityksessä usein uusilla lääkkeillä.[5]

Yli- ja monilääkitys on erityisesti vanhusten hoidossa todettu yhä pahenevaksi potilasturvallisuusongelmaksi.[6][7][8] Terveydenhuollon väestötutkimuksen mukaan yli 74-vuotiaista 21 prosenttia käytti vuonna 1976 vähintään viittä reseptilääkettä, vuonna 1996 jo 39 prosenttia. Tästä joukosta jopa 15 prosentin on arvioitu saavan lääkkeistä merkittäviä haitallisia, jopa toksisia sivuvaikutuksia.[9] Professori Sirkka-Liisa Kivelän mukaan Suomessa kuolee joka vuosi satoja vanhuksia holtittoman lääkityksen seurauksena.[10] Professori Marja Airaksisen mukaan vähintään kymmenen prosenttia vanhuksista saa vanhuksille sopimattomia lääkkeitä. Käytössä saattaa esimerkiksi olla useita psyykenlääkkeitä, joista osaa syödään turhaan. Tarpeettomat psyykenlääkkeet aiheuttavat vanhuksille sekavuutta ja huimausta, minkä vuoksi osa vanhuksista kaatuu ja joutuu loppuiäkseen vuodepotilaaksi. Asiasta vuonna 2007 annettu ohjeistus ei ole korjannut tilannetta.[3]