Yleisradiotoiminta

Yleisradiotoiminta (engl. public broadcasting) on sähköisen median, kuten radion, television tai internetin, välityksellä tapahtuvaa viestintää suurelle yleisölle.[1] Yleisradiotoiminnan ei-kaupallisen toiminnan, eli julkisen palvelun yleisradiotoiminnan (engl. Public service broadcasting) rahoitus tulee useimmiten joko suoraan valtiolta, lupamaksuista, mainoksista tai edellä mainittujen yhdistelmistä.[2] Mallin yleisradiotoiminnalle loi brittiläinen BBC 1920-luvulla, ollen edelleen Britannian ja koko maailman merkittävimpiä radio-, televisio- ja uusmediakentän toimijoita.[1] Suomessa julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittaa vuonna 1926 perustettu Yleisradio Oy.[3]

Historia
Suomen ulkoasiainministeri Väinö Tanner kertomassa talvisodan päättymisestä Yleisradiossa vuonna 1940

Valtiollisten yleisradioyhtiöiden historia juontaa juurensa ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin oivallettiin radion mahdollisuudet tukea Eurooppaan muodostuneiden uusien valtioiden kansallista itsetuntoa.

1930-luvulla voimistuneet aatesuuntaukset myös hyödynsivät mahdollisuutta puhua ”kansalle suoraan” ilman välikäsiä (esimerkiksi sanomalehtien päätoimittajia ja kustantajia). Radiosta Euroopassa tuli vahvasti valtiollinen, kun taas Yhdysvalloissa kaupallinen radio kehittyi voimakkaasti. Valtiot pystyivät takaamaan lähetystekniikan rakentamisen radiotoiminnalle pienimuotoista kaupallista tai voittoa tavoittelematonta harrastustoimintaa paremmin.lähde?

Suomen ensimmäinen yleisradioasema aloitti insinööri Arvi Hauvosen johdolla toimintansa Tampereella 1.11.1923.[4][5]


Suuret lähetystoiminnan harjoittajat


Yhtiö Perustettu Jäsen Valtio
British Broadcasting Corporation 1922 Euroopan yleisradiounioni  Britannia
Nippon hōsō kyōkai 1924 Aasian ja Tyynenmeren yleisradioliitto  Japani
Radiotelevisione Italiana 1924 Euroopan yleisradiounioni  Italia
Danmarks Radio 1925 Euroopan yleisradiounioni  Tanska
SRG SSR 1925 Euroopan yleisradiounioni  Sveitsi
Polskie Radio/Telewizja Polska 1925/1952 Euroopan yleisradiounioni  Puola
Sveriges Radio/Sveriges Television 1925/1956 Euroopan yleisradiounioni  Ruotsi
Yleisradio 1926 Euroopan yleisradiounioni  Suomi
Korean Broadcasting System 1927 Aasian ja Tyynenmeren yleisradioliitto  Etelä-Korea
Radio Television Hong Kong 1928 Aasian ja Tyynenmeren yleisradioliitto  Hongkong
Nederlandse Publieke Omroep 1930 Euroopan yleisradiounioni  Alankomaat
Australian Broadcasting Corporation 1932 Aasian ja Tyynenmeren yleisradioliitto  Australia
Norsk Rikskringkasting 1933 Euroopan yleisradiounioni  Norja
Rádio e Televisão de Portugal 1935 Euroopan yleisradiounioni  Portugali
Canadian Broadcasting Corporation 1936 Pohjois-Amerikan yleisradiounioni  Kanada
Arbeitsgemeinschaft der öffentlich-rechtlichen Rundfunkanstalten der Bundesrepublik Deutschland 1950 Euroopan yleisradiounioni  Saksa
Doordarshan / All India Radio 1959/1927 Aasian ja Tyynenmeren yleisradioliitto  Intia
Public Broadcasting Service/National Public Radio 1970/1971 Pohjois-Amerikan yleisradiounioni  Yhdysvallat
Radio France/France Télévisions 1975/1992 Euroopan yleisradiounioni  Ranska
Televisión Española/ Radiotelevisión Española 2007 Euroopan yleisradiounioni  Espanja

Yleisradioaaltoalueita

Pitkät aallot
Pääartikkeli: LW (taajuusalue)

Pitkät aallot tai pitkä aalto on yleisradiotoiminnan radiotaajuusalue 153 kHz:sta 271 kHz:iin. Kansainvälisen sopimuksen mukaan taajuusalue voisi olla 148,5 kHz - 283,5 kHz. Euroopassa pitkien ja keskipitkien aaltojen kanavien väli on 9 kHz, mutta Pohjois-Amerikassa toisella radioalueella se on 10 kHz. Tämä kanavaväliero on valittavissa monissa maailmanradioissa liukukytkimestä. Englanniksi ne ovat long waves, mistä seuraa niiden lyhenne LW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.

Keskipitkät aallot
Pääartikkeli: MW (taajuusalue)

Keskipitkiksi aalloiksi kutsutaan yleisradiolähetysten aaltoja 531 kHz:sta 1611 kHz:iin. Englanniksi ne ovat medium waves, mistä seuraa niiden lyhenne MW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.

522 531 540 549 558 567 576 585 594 603 612 621 630 639 648 657 666 675 684 621 702 711 720 729 666 747 756
774 783 792 801 810 819 828 837 846 855 864 871 882 891 900 909 918 927 936 945 954 963 972 981 990 999 1008
1017 1026 1035 1044 1053 1062 1071 1080 1089 1098 1107 1116 1125 1134 1143 1152 1161 1170 1179 1188 1197 1188 1197 1206 1215 1224 1233
1242 1251 1260 1269 1278 1287 1296 1305 1314 1323 1332 1341 1350 1359 1368 1377 1386 1395 1404 1413 1422 1431 1440 1449 1458 1467 1476
1485 1494 1503 1512 1521 1530 1539 1548 1557 1566 1575 1584 1953 1602 1611 1620 1629 1638 1647 1656 1665 1674 1683 1692 1701 1710 1719

Lyhyet aallot
Pääartikkeli: SW (taajuusalue)

Lyhyiksi aalloiksi kutsutaan yleisradiolähetysten radioaaltoja, joiden lähetytaajuus on 2300 kHz:sta 26100 kHz:n haarukassa. Englanniksi ne ovat short waves, mistä seuraa niiden lyhenne SW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.

Radiolähetystoimintaan ja vastaanottamiseen ne olivat lyhyitä aaltoja yleisradiotoiminnan alkuaikojen 1920-luvulla ja vielä 1930-luvullakin, jolloin niiden käyttämiseksi pitkien (engl. long wave, LW) ja keskipitkien aaltojen (engl. medium wave, MW) ohella tehtiin paljon kokeita ja kehitystyötä.

Yleisradiolähetysten keskipitkät aallot (MW) ja lyhyet aallot (SW) alkoivat osaksi korvautua kotimaanyhteyksissä monissa maissa vain noin 50 km kantavilla ultralyhyillä aalloilla (ULA), joiden modulaatioina ei käytetty enää häiriöherkkää amplitudimodulaatiota (AM), vaan taajuusmodulaatiota (engl. Frequency modulation, FM, 'frekvenssimodulaatio').

Ultralyhyet aallot
Pääartikkeli: ULA

Edellä lueteltuja taajuuksia käytetään yleisradiolähetyksiin. Yleisradiolähetyksiä on kuultavissa myös ns. taajuusalueiden ulkopuolisilla (out-of-band) taajuuksilla, jotka eivät ole kansainvälisten sopimusten piirissä. Tällaisia taajuuksia ovat mm. 7 100–7 200 kHz (taajuusväli varattu nykyään radioamatöörikäyttöön), 7 450–7 700 kHz jne. Teknisesti pitkiksi aalloiksi (engl. LW; long waves) luokitellaan 30–300 kHz aallot, keskipitkiksi aalloiksi (engl. MW; medium waves) luokitellaan 300 kHz – 3 MHz ja lyhyiksi aalloiksi (engl. SW; short waves) 3–30 MHz aallot. Erittäin suuren taajuuden hyvin lyhyet aallot (engl. very high frequency; VHF) sijaitsevat taajuuksilla 30–300 MHz, mihin sijoittuvat myös tavalliset ULA:lla kuultavat yleisradiolähetykset samoin kuin osa televisiolähetyksistä. Näin ollen yleisradiolähetyksissä yleensä käytettävät pitkät aallot 153–271 kHz sijoittuvat teknisen pitkäaaltoalueen 30–300 kHz sisään, kun taas noin 120 metrin pituiset lyhytaallot, 2 300–2 495 kHz ovat teknisesti keskiaaltoalueen 300 kHz – 3 MHz loppuosassa.

Kylmän sodan ajan (1949–1988) kestäneen radiohäirinnän vuoksi ULA-lähetykset jakautuivat Euroopassa kahdelle aaltoalueelle. Neuvostoliitto ja sen liittolaiset, pääasiassa Varsovan liiton jäsenvaltiot jäivät 1920-luvulla perustettuun Euroopan yleisradioliittoon OIRT:hen käyttäen FM-lähetyksissään 68,8–74,0 MHz:iä. Neuvostoliitossa kuitenkin vastaava yleisradiolähetystaajuusalue oli 65,84–74,00 MHz. Läntisimmissä entisistä neuvostotasavalloista käytetään edelleen Neuvostoliiton aikaista yleisradiotaajuusaluetta 65,84–74,00 MHz. Monilla Venäjän alueilla, tasavalloissa, seudulla ja liittovaltiokaupuneissa ei kyseistä taajuusaluetta juuri esiinny kuin ehkä valtionradion kanavilla yksi, mutta Ukrainassa taajuusalue on runsaassa käytössä myös kaupallisilla radioilla edelleen. Entisissä Varsovan liiton maissa, jotka ovat Pohjois-Atlantin liiton jäsenvaltioita, ei tätä itäistä taajuusaluetta enää ole eikä entisissä Latvian, Liettuan ja Eestin neuvostotasavalloissa, mitkä itsenäistyttyään ovat Pohjois-Atlantin liiton jäsenvaltioita.

Yhdysvaltain liittolaisten sekä joidenkin puolueettomien maiden Torquayssa Britannissa 12. helmikuuta 1950 perustaman EBU:n jäsenet käyttivät ULA-lähetyksiinsä 87,5–108 MHz. OIRT sulautui EBU:uun 1993.

Koska Länsi-Euroopassa nimitettiin aaltoaluetta 87,5–108 MHz frekvenssi- eli taajuusmodulointinsa vuoksi FM:ksi, kutsuttiin vastaavasti aaltoaluetta 66–74 MHz OIRT FM:ksi. Venäjällä OIRT FM:ää kutsutaan edelleen UKV:ksi. Vastaavasti Itä-Euroopassa, missä omaa ULA-aluetta kutsuttiin UKV:ksi (ultrakratkie volny eli ultralyhyet aallot), kutsuttiin Länsi-Euroopan FM:ää vastaavasti UKV 2:ksi tai ylä(taajuuksien)-UKV:ksi. UKV on käytössä vielä monissa entisissä OIRT-maissa, vaikka siirtyminen FM-taajuuksille alkoi niiden vapauduttua yleisradiokäyttöön. Vastaavanlainen eriyttäminen UHF-alueella ei toteutunut television osalta taajuusjaolla, vaan siten ettei Itä-Euroopassa käytetty saksalaista PAL-televisiostandardia vaan ranskalaista SECAMia, jottei värivastaanotto onnistuisi toiselta puolelta. Tämä ei kuitenkaan estänyt pelkän mustavalkoisen kuvan vastaanottamista. Suomessa OIRT FM:ää ei käytetä ULA-lähetyksiin, vaan Viestintävirasto on osoittanut aaltoalueelle siirtyvää maaradioliikennettä, mm. harrastus- ja työyhteyksiä sekä sotilaskäyttöön tarkoitettua radioliikennettä.

Katso myös

Lähteet
  1. Hendy, David: ”Introduction: Why Public Service Broadcasting?”, Public Service Broadcasting. Palgrave Macmillan, 2013. ISBN 978-0-230-23895-4. (englanniksi)
  2. Funding of Public Service Media 2019 (Public Version) (pdf) (s. 10) joulukuu 2019. EBU. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki] (vaatii rekisteröitymisen)
  3. Yle pähkinänkuoressa Yle. 28.11.2014. Viitattu 16.6.2020.
  4. Suomen ensimmäisen yleisradioaseman muistolaatta 1954 Tampereen kaupunki. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 3.9.2020.
  5. Keskinen, Jouni: Liikkuminen 1918–40 – Tietoliikenne – Tampere Suomen radiotoiminnan urauurtajana Koskesta voimaa. Viitattu 3.9.2020.

    Kirjallisuutta
    • Leppänen, Airi & Heino, Timo-Erkki & Mäntymäki, Eeva: Yleisradio median murroksessa. Julkaisija: Radio- ja Televisiotoimittajien liitto. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-313-5.
    • Public Service Media in the Networked Society : RIPE@2017 / Nordicom. Göteborg : Nordicom, 2018. ISBN 978-91-87957-73-4. Open Access -linkki.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.