Yhdysvaltain rotumellakat

Orjuus poistettiin Yhdysvalloissa 1800-luvulla, mutta tummaihoisten ihmisten syrjintä jäi lakienkin tasolla voimaan. Lakien mukaan mustat olivat tasa-arvoisia, mutta heidät pyrittiin erottelemaan valkoisista. Valkoiset syrjivät mustia työnhaussa, joten mustat syrjäytyivät valkoisia useammin.

1950-luvulla osa Yhdysvaltain hallintoa ja mustat kansalaisoikeusaktivistit alkoivat vaatia rotuerottelun purkamista. Korkeimman oikeuden liberaali puheenjohtaja Earl Warren ja musta kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther King ajoivat etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa. Valkoiset vastustivat väkivalloinkin vuoden 1954 koulu-uudistusta, joka salli mustille koulunkäynnin ja yhteiset koulukuljetukset valkoisten kanssa. Vuoden 1957 kansalaisoikeuslaki johti asteittaiseen rotuerottelun purkamiseen. Silti etelän valkoinen väestö vastusti muun muassa äänioikeuden laillistamista mustille, käyttäen myös väkivaltaa. Väkivaltaisin oli valkoisten ylivaltaan pyrkivä Ku Klux Klan -järjestö, joka murhasi ja pahoinpiteli mustan kansalaisoikeusliikkeen johtohahmoja.

Osasyitä mellakoinnille ovat köyhyys, jengiytyminen, kansalaisoikeusliike ja radikalismi, mutta ne eivät yksistään selitä mellakoita.

Mellakoiden välitön laukaisija on ollut Yhdysvaltain poliisin käyttämä todellinen tai kuviteltu liika väkivalta. Yhdysvaltain poliisi on Suomen poliisia kovakouraisempi ja väkivaltaisempi. Tämä johtuu osin siitä, että Yhdysvalloissa on yleinen, laaja oikeus omistaa aseita. Niinpä poliisi käyttää kovempia otteita. Monesti poliisin väkivaltatilanteista lähtee mustien keskuudessa huhuja liikkeelle.

Monet mellakoista ovat olleet kuumalla säällä heinä-elokuussa.^selvennä

Kun etelän mustia muutti 1900-luvun alku- ja keskivaiheilla pohjoisen suurkaupunkeihin, jotkut niiden kaupunginosista slummiutuivat. Sosiaaliset ongelmat, kuten rikollisuus, työttömyys ja köyhyys olivat asuinalueilla yleisiä[1]. Köyhyys ei yksinään selitä mellakoita, vaan pikemminkin tyytymättömyys oloihin ja tapahtumiin^selvennä.

Toisaalta monet muutkin kansalaisoikeusliikkeet nostivat päätään juuri 1960-luvulla ja kansalaisaktivismi oli Yhdysvalloissa voimakasta.

Yhdysvalloissa oli pitkin 1900-lukua silloin tällöin mellakoiksi yltyneitä mielenosoituksia, muun muassa Atlantassa vuonna 1906, Chicagossa 1919, Tulsassa 1921, New Yorkin Harlemissa 1935 ja 1943 sekä Detroitissa 1943.

Birminghamissa tapahtui useita pommi-iskuja 11. toukokuuta 1963, joiden kohteena oli useita afroamerikkalaisia kansalaisoikeusliikkeiden johtajia. Pommien seurauksena afroamerikkalaiset kansalaisoikeusaktivistit järjestivät Birminghamissa, Alabamassa ja läheisissä kaupungeissa satoja mielenosoituksia.

Alussa rauhanomaiset mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisiksi ja mielenosoittajat polttivat rakennuksia Birminghamissa. Mielenosoittajat uskoivat poliisin olleen osallisia pommeihin, joka pahensi tilannetta entisestään. Poliisi yritti hajottaa mellakat muun muasssa kyynelkaasulla, vesitykillä ja tuliaseilla^selvennä. Lopettaakseen väkivallan presidentti John F. Kennedy lupasi kansalaisoikeudet etelän afroamerikkalaisille. Vuoden 1964 rotuerottelu päättyi lain mukaan, mutta todellisuudessa afroamerikkalaisten asema säilyi etelässä yhä huonona.

18. heinäkuuta 1964 eräs valkoihoinen mies suuntasi Harlemissa vesiletkun huonosti käyttäytyviin tummaihoisiin nuoriin. Yksi heistä, 15-vuotias poika, alkoi ajaa miestä takaa. Poliisi saapui paikalle ja poika hyökkäsi päin valkoista poliisia, joka ampui hänet kuoliaaksi. 300 pojan koulutoveria protestoi tappoa.[2]

Afroamerikkalaiset kokoontuivat pojan hautajaisiin. Poliisijohtaja yritti rauhoittaa heitä lupaamalla, että ampuminen tutkittaisiin[3]. Mustat vastasivat heittelemällä pulloja ja kiviä. Poliisi yritti hajottaa väkijoukon pampuilla ja ampumalla jatkuvasti ilmaan. Seuraavina päivinä mellakointi jatkui verisenä. Poliisi ampui kovilla. 22. kesäkuuta 1000 mellakoijaa otti yhteen poliisin kanssa. Mellakoijien määrä kasvoi 4 000:ksi. Yksi mellakoija kuoli^selvennä, 118 haavoittui ja poliisi pidätti 465.

Muutamaa viikkoa poliisiväkivaltaa myöhemmin Rochesterissa syntyi kesken katujuhlien väkivaltainen mellakka. Levisi huhuja, että poliisikoira olisi purrut lasta ja että poliisi olisi lyönyt raskaana olevaa naista. Ns ”hyvät pojat”^selvennä heittelivät kiviä ikkunoista sisään. Myöhemmin mellakkaan tuli varttuneempia. Pidätetyistä mellakoijista suurin osa oli 20–40-vuotiaita työssä käyviä ihmisiä ilman merkintää poliisin kirjoissa, ja heistä 15% oli valkoihoisia.[4]

Vuoden 1965 Wattsin mellakoiden aikana mustat mellakoijat polttivat valkoisten omistamia rakennuksia.

Yhdysvalloissa oli monia rasisminvastaisia mielenosoituksia ja mellakoita 1965–1968. Ensimmäinen 1960-luvun lopun suurista mellakoista oli vuonna 1965 Wattsin kaupunginosassa, Los Angelesissa Kaliforniassa. Watsissa afroamerikkalaisten keskimääräinen taloudellinen asema oli parempi kuin monien muiden Yhdysvaltain suurkaupunkien slummeissa[5]. Watts oli väljästi rakennettu viihtyisä alue, ja Los Angelesin 650 000 hengen suuruisella mustalla väestöllä oli korkeampi tulotaso ja työllisyysaste sekä alempi rikollisuusaste kuin muualla mustien asuttamalla suurkaupungin alueella. Kaupungin asukkaista 17 % oli mustia, heitä oli suunnilleen yhtä suuri osuus kaupunginvaltuustossa[6]. Afroamerikkalaisia oli paljon myös poliisin joukossa.

11. elokuuta 1965 moottoripyörällä ajanut poliisi pysäytti nuoren mustan miesajajan, joka vaikutti ajotapansa perusteella juopuneelta. Pidätys näytti alussa sujuvan asiallisesti. Paikalle saapui pian mustan miesajajan äiti[7]. Syntyi kamppailu ja poliisi pidätti miehen, mistä parisataapäinen väkijoukko raivostui[8]. Poliisi lähti paikalta ja odotti väkijoukon hajaantuvan. Vihaisista teineistä ja nuorista miehistä koostuva väkijoukko kasvoi kuitenkin tuhathenkiseksi[8].

Pidätyspaikalle saapui lisää poliiseja ja myös musta väkijoukko, joka haukkui poliiseja. Yksi musta sylki poliisin päälle ja poliisi pidätti hänet. Nopeasti levisi huhu, jonka mukaan poliisit olisivat pahoinpidelleet raskaana ollutta naista[9]. Mustat kostivat väitetyn pahoinpitelyn pysäyttämällä tapaamansa valkoisten ajajien autot, ja pieksämällä ajajat. Poliiseja saapui lisää paikalle. Seuraavana päivänä mustat alkoivat ryöstellä kauppoja, ja sivusta katselijat toistelivat suositun rhythm & blues -levyjuontaja Nathaniel ”Magnificent” Montaguen kertosäettä ”Burn baby burn”, ”polta baby polta”. Mellakoijat pysäyttivät palokunnan. He hyökkäsivät myös mustien omistamiin kauppoihin. Poliisi ja mellakoiden johtohahmot yrittivät yhdessä pysäyttää mellakan, mutta turhaan. Kansalliskaartin sotilaat saapuivat 3. mellakkapäivänä 13. elokuuta. Myös Martin Luther King saapui paikalle ja halusi pysäyttää mellakan, mutta musta väkijoukko heitteli häntäkin erilaisilla esineillä.

34 ihmistä kuoli^selvennä viiden päivän mellakoissa, tuhat haavoittui. Poliisi pidätti yli 3000 mellakoijaa. Mellakoijia oli reilut 30 000 ja 70 000 ihmistä oli tukemassa heitä passiivisesti. Mellakoijat ryöstivät, vaurioittivat tai tuhosivat ainakin 977 rakennusta. Poliisin avuksi tuli 4 000 kansalliskaartin sotilasta.

Vuonna 1967 valkoiset rikkoivat mustien ikkunoita, sytyttivät koteja tuleen ja pahoinpitelivät heitä[10]. Kesän 1967 aikana oli 164 mellakkaa, joiden yhteydessä kuoli 83 ihmistä^selvennä.

23. heinäkuuta 1967 valkoinen poliisi sulki Detroitissa laittoman baarin ja pidätti kaikki juhlijat varhaisina sunnuntaiaamun pikkutunneilla. Pettyneet mustat alkoivat ryöstellä 12. kadulla. Alivoimainen poliisi uskoi aluksi ryöstelyn pysähtyvän itsestään. Riemuitseva väkijoukko ryntäili ryöstelemään, paikalla oli karnevaalia muistuttava tunnelma[11][12]. Seuraavana iltana joku sytytti tulipalon, eikä väkijoukko päästänyt palokuntaa paikalle. Mellakointi laajeni myös muihin kaupunginosiin.

Sala-ampumista esiintyi^selvennä. Syntyi yksi Yhdysvaltain historian pahimmista mellakoista. Myös merkittävä määrä valkoisia osallistui mellakkaan.

Kansalliskaarti ja armeija kutsuttiin^selvennä pysäyttämään levottomuuksia. Kymmeniä kuoli^selvennä. Mellakoijat ryöstivät yli 2 500 kauppaa.

Vuonna 1968 mustat ja vasemmistolainen Students for a Democratic Society -liike marssivat yhdessä, koska he vastustivat uuden voimistelulaitoksen rakentamista Harlemin asuinalueelle. Poliisit löivät heitä pampulla.[13] Poliisiväkivallasta seurasi Harlemissa mellakoita, jotka levisivät nopeasti moniin suuriin pohjoisen ja etelän kaupunkeihin[14]. Mustien keskuuteen syntyi väkivaltainen vastarintaliike Black Power.

Martin Luther King, Jr. murhattiin 4. huhtikuuta 1968 Tennesseen Memphisissä, josta seurasi valtava aalto mielenosoituksia, jotka yltyivät mellakoiksi. King oli itse vastustanut aina väkivaltaa ja pyrkinyt myös hillitsemään väkivaltaa afroamerikkalaisten keskuudessa. Salamurha aiheutti levottomuuksia ainakin 125 kaupungissa, muun muassa Chicagossa, Baltimoressa ja pääkaupunki Washingtonissa.

Chicagossa afroamerikkalaiset ryöstivät pääosin valkoisten omistamia kauppoja ja sytyttivät polttopulloilla rakennuksia tuleen. Chicagon rähinöinnin kukistaminen vei 34 mustan ja 5 valkoisen hengen^selvennä. Mellakointia torjumaan saapui 10 500 poliisia ja 6 700 Illinoisin kansalliskaartin sotilasta. Saapuneita poliiseja sala-ammuttiin, mutta heitä ei kuollut. Nuorille asetettiin ulkonaliikkumiskielto ja aseiden myynti kiellettiin. Poliisi ja kansalliskaarti sai luvan käyttää kyynelkaasua ja ampua kuoliaaksi polttopulloa heittelevät mellakoijat, sekä vammauttaa ryöstäjiä.[15] Myös Baltimoressa oli suuri mellakka, jossa ryöstettiin tai poltettiin tuhat kauppaa. Kuusi kuoli^selvennä, 700 haavoittui. Kansalliskaarti ja armeija toimivat. Poliisi pidätti 5 800 ihmistä. Washington DC:ssä rauhanomainen mielenosoitus muuttui nopeasti suureksi rähinäksi.

Kingin murhan aiheuttamat mellakat hiipuivat melko nopeasti. Osasyynä tähän oli se, että Kingin tavoite rotuerottelun poistosta oli pitkälti toteutunut. Silti mustien sosioekonominen asema ei parantunut.

Pääartikkeli: Los Angelesin mellakat 1992

Maaliskuussa 1991 ehdonalaista suorittanut Rodney King pakeni poliisia juovuksissa autollaan, mutta pysähtyi kun huomasi paon mahdottomaksi. Pidätyksessä valkoiset poliisit raahasivat mustan Kingin ulos autosta, ja hakkasivat tämän pampuilla lähes hengiltä. Tapahtuma tallentui videolle, joka esitettiin televisiossa.[16] Poliisit haastettiin oikeuteen, mutta tuomioistuin vapautti heidät. Mustat osoittivat mieltään. Mielenosoitukseen saapui mellakoivaa mustaa väkeä. Mellakoijat polttivat autoja ja rakennuksia, sekä ryöstelivät. Aseistettujen mustien ryöstelijöiden ja itseään puolustavien korealaistaustaisten yhdysvaltalaisten välillä oli ammuskelua. Poliisi lähetti paikalle vahvistuksia. Kansalliskaarti ei saanut ajoissa aseita ja ammuksia ja viipyi sen takia ainakin vuorokauden. Armeija, kansalliskaarti ja liittovaltion poliisi saivat tilanteen hallintaansa vasta 3.–4. päivänä. 54 kuoli^selvennä, yli 2 000 haavoittui.

Vuosina 2014–2015 afroamerikkalaiset osoittivat mieltään ja mellakoivat vastalauseena sille, että poliisi tappoi aseettomia tummaihoisia. Mellakoita oli Fergusonissa, Baltimoressa ja New Yorkissa.

Elokuussa 2014 poliisi tappoi Fergusonissa aseettoman mustan nuoren miehen, 18-vuotiaan Michael Brownin. Brownin kerrottiin varastaneen savukkeita ja hyökännyt poliisin kimppuun. Poliisi ampui Brownia käsivarteen, jolloin hyökkäys loppui ja Brown pakeni paikalta. Erilaisia huhuja liikkui surmasta. Surma ja poliisin epäkunnioittava käytös laukaisivat mielenosoitukset ja kymmenpäiväiset mellakat. Valamiehistö vapautti valkoihoiset poliisit syytteestä marraskuussa, mikä käynnisti uudet mellakat.[17]

Keväällä 2015 poliisi paiskasi Baltimoressa pidättämänsä mustan Freddie Grayn poliisiauton takaosaan sillä seurauksella, että pidätetty sai niin vaikeat vammat, että vajosi koomaan ja kuoli. Hänen kuolemastaan ja hautajaisistaan alkaneet mellakat levisivät Philadelphiaan. Baltimoressa yli kymmenen poliisia loukkaantui. Kansalliskaarti kutsuttiin apuun pysäyttämään levottomuudet.

Poliisi pidätti mustan George Floydin toukokuussa 2020 Minneapolisissa. Hän oli toiminut ravintolan turvamiehenä, mutta jäänyt työttömäksi koronaviruspandemian takia. Floyd yritti maksaa väärennetyllä 20 dollarin setelillä.[18] Mies päätyi jollakin tavoin poliisiauton viereen käsirautoihin. Poliisi Derek Chauvin painoi miestä jalallaan kahdeksan minuuttia niin, että tämä menetti tajuntansa. Kun mies vietiin sairaalaan, hän oli kuollut. Poliisi väitti miehen vastustaneen pidätystä ja olleen päihtynyt sekä alkaneen voida huonosti käsiraudoissa[19][20]. Videoilla ei näy merkkejä että Floyd olisi vastustanut poliisia. Viranomaiset sanoivat alussa kuoleman johtuneen lääketieteellisestä virheestä. Mustat aloittivat rauhallisen mielenosoituksen. Se muuttui väkivaltaiseksi, kun poliisi yritti hajottaa protestia kyynelkaasun avulla.[21] Protestoijat särkivät liikkeiden ikkunoita, polttivat ja ryöstelivät liikkeitä.[22] He heittelivät kivillä ja pulloilla poliisia. Mellakoijat polttivat poliisiaseman.[23] Kansalliskaarti kutsuttiin apuun rauhoittamaan mellakkaa[24] . Poliisipäällikkö erotti Floydin kuoleman aiheuttaneet neljä poliisia.[25][26] TFBI alkoi tutkia tapaukseen osallistuneen neljän poliisin tekoja[27]. Chauvin pidätettiin epäiltynä kuolemantuottamuksesta. Tämäkään ei pysäyttänyt mellakoijia. Protestit jatkuivat ja laajenivat moniin Yhdysvaltain kaupunkeihin, monesti mellakoina.[28] Presidentti Trump käski armeijan Minneapolisiin.[28]

• Henriksson, Markku: Siirtokunnista kansakunnaksi : johdatus Yhdysvaltain historiaan , s. 244 . Helsinki : Gaudeamus , 1990 . ISBN 951-662-496-0.
• Kero, Reino & Kostiainen, Auvo & Virtanen, Keijo : Uuden maailman jättiläinen : Yhdysvaltain historia , s. ?? . Helsinki : Otava , 1991 . ISBN 951-1-11435-2.
• Grimberg, Carl & Bjøl, Erling & Haapakoski, Pentti & Vähäpassi, Kari ; Visakanto, Kaarina : Kansojen historia : Osa 23, Rikas länsi, 3. uud. laitos, s. 15 . Helsinki : WSOY , 1985 . ISBN 9510097519.
• Huovinen, Pentti & Nurminen, Matti: Otavan suuri ensyklopedia : 10, Turgenev - öljytalous, s. 8038. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.