Yhdysvaltain kongressi

Vaikka muodollisesti senaatti päättääkin asioista yksinkertaisten enemmistöjen turvin, käytännössä jo 40 prosentin vähemmistöllä on mahdollista estää itselleen epämieluisten lakiesitysten läpimeno. Koska senaattoreiden puheoikeus on periaatteessa rajoittamaton, ja vaaditaan vähintään 60 senaattorin äänet keskustelun katkaisemiseksi, viivytyspuheet voivat pakottaa enemmistökannan kompromissiin tai jopa luopumaan toivomastaan laista, jotta normaalia työskentelyä voitaisiin jatkaa.

Tietokoneohjelmalla suunniteltu kalifornialainen edustajainhuoneen vaalipiiri vuodelta 2004. Piirijaon oli tarkoitus varmistaa paikallisen demokraattiedustaja Grace Flores Napolitanon läpimeno.

Maan perustuslain mukaan edustajat valitaan kahden vuoden toimikaudeksi. Edustajainhuoneen paikat jaetaan osavaltioiden kesken väkiluvun mukaisessa suhteessa kuitenkin niin, että kullakin osavaltiolla on vähintään yksi edustaja. Edustajainhuoneen paikkajaosta vuonna 1929 annetussa laissa (Reapportionment Act) edustajainhuoneen kokonaispaikkamääräksi säädetään 435 ja laissa kongressille annetaan oikeus päättää määrän muuttamisesta. Vaalipiirien yhdenmukaisuudesta vuonna 1967 annetussa laissa (Uniform Congressional District Act) säädetään, että kustakin vaalipiiristä valitaan yksi edustaja. Muutoin osavaltioilla on paljon päätösvaltaa vaalien järjestämisessä.

Kaikissa osavaltioissa paitsi Louisianassa ja Mainessa käytetään pluraliteettijärjestelmää, jossa vaalipiiristä valitaan edustajaksi eniten ääniä saanut ehdokas. Louisianassa ja Mainessa edustajat valitaan seuraavasti:

• Louisianassa on käytössä kaksivaiheinen kierrosvaalitapa, jossa valintaan edellytetään yli puolet annetuista äänistä. Ellei kukaan saa ensimmäisellä kierroksella äänten enemmistöä, järjestetään toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen välillä.
• Mainessa edustajat valitaan siirtoäänivaalitavalla järjestettävässä enemmistövaalissa, jossa äänestäjä asettaa ehdokkaat vaalilippuun paremmuusjärjestykseen. Jos kukaan ei saa enemmistöä ykköspaikoista, vähiten ykköspaikan ääniä saanut karsitaan ensimmäisessä laskennassa. Seuraavassa laskennassa lasketaan kakkospaikan äänet, ja jos kukaan ei saa niistäkään enemmistöä, vähiten kakkospaikan ääniä saanut karsitaan ja niin edelleen. Kussakin laskennassa karsitaan yksi ehdokas niin kauan, kunnes jollakulla ehdokkaista on laskennan päätteeksi enemmistö äänistä.

Osavaltiot saavat myös määrittää vaalipiirien rajat lain sallimissa rajoissa. Lain mukaan vaalipiirien tulee esimerkiksi olla väestöltään likimain yhtä suuria. Osavaltioiden suuri harkintavalta vaalipiirijaossa on johtanut joissain osavaltioissa tarkoitushakuisesti uudelleenpiirrettyihin vaalipiireihin. Kummankin puolueen edustajat ovat usein pyrkineet vaalipiirien uudelleenmäärittelyllä takaamaan omien edustajiensa mahdollisimman hyvän menestyksen. Tämä toimenpide, josta käytetään nimitystä gerrymandering, voidaan suorittaa esimerkiksi tarkoitukseen erikseen suunnitelluilla matemaattisilla tietokoneohjelmistoilla, ja se saattaa johtaa hyvin omalaatuisen muotoisiin vaalipiireihin.

Osavaltioiden edustajien lisäksi edustajainhuoneessa on kuusi äänivaltaa vailla olevaa jäsentä, jotka edustavat niitä Yhdysvaltain alueita, jotka eivät ole osavaltioita. Sellaisia ovat District of Columbia sekä Puerto Ricon, Yhdysvaltain Neitsytsaarten, Guamin, Pohjois-Mariaanien ja Amerikan Samoan territorioita. Näistä edustajista käytetään nimitystä delegate, lukuun ottamatta Puerto Ricon edustajaa, jonka nimikkeenä on resident commissioner. Ennen kuin Filippiinit vuonna 1946 itsenäistyi, myös sieltä valittiin edustajainhuoneeseen resident commissioner.[1]

Edustajainhuoneen edustajilla on suuri mahdollisuus säilyttää asemansa niin kauan kuin he haluavat, elleivät he jättäydy vapaaehtoisesti sivuun tai eläkkeelle. Keskimäärin edustajista valitaan uudelleen kaudelle yli 90 % ja esimerkiksi vuonna 1998 98 % edustajainhuoneen jäsenistä valittiin uudelleen.[2]