Yhdysvaltain Neitsytsaaret

Yhdysvaltain Neitsytsaaret (engl. Virgin Islands of the United States) on saariryhmä ja Yhdysvaltain territorio Karibialla. Saaret olivat Tanskan Länsi-Intian siirtomaa maaliskuun 1917 loppuun, jolloin ne myytiin Yhdysvalloille Water Islandia lukuun ottamatta. Water Island myytiin Yhdysvalloille vuonna 1944. Tanskan motiivi kaupalle oli orjakaupan kiellon myötä kannattamattomaksi käynyt sokerituotanto.[2] Yhdysvaltain tarkoituksena taas oli suojella Panaman kanavaa, sillä saaret sijaitsevat tärkeän laivareitin varrella. Maantieteellisesti nämä saaret kuuluvat Neitsytsaarten saariryhmään, joka on osa Pieniä Antilleja. Pääkielet ovat englanti, espanja ja ranska.

Yhdysvaltain Neitsytsaaret
Virgin Islands of the United States
Lippu
Lippu		 Vaakuna
Vaakuna
Sijainti
Sijainti

Koordinaatit: 18°21′N, 64°57′W
Valtio Yhdysvallat
Perustettu 1672
Yhdysvaltain omistukseen 1917
Hallinto
 – hallinnon tyyppi saarialue
 – hallinnollinen keskus Charlotte Amalie
 – Kuvernööri John de Jongh
Pinta-ala 346 km²
 – sisävesi 1 km² 
Väkiluku (2010) 106 405[1]
 – väestötiheys 57,5 as./km²
Symbolit
 – Kansallislaulu Virgin Islands March
 – Motto ”United in Pride and Hope”

Maantiede
Yhdysvaltain Neitsytsaaret

Yhdysvaltain Neitsytsaaret sijaitsevat noin 110 km Puerto Ricosta itään.[3] Ne koostuvat 68 tuliperäisestä saaresta, joista suurimmat ovat Saint Croix, Saint Thomas ja Saint John (ent. Saint Jan)[4]. Saarien kokonaispinta-ala on 346 km2 ja rantaviivaa on yhteensä 188 km[5].

Saint Croix on pääsaarista eteläisin. Siellä voidaan harjoittaa maanviljelystä. Saint Thomas sijaitsee noin 65 km siitä pohjoiseen. Siellä on hyvä satama, mutta viljelykelpoinen maa on vähissä. Pääkaupunki Charlotte Amalie sijaitsee Saint Thomas -saarella.[3]

Saarilla vallitsee subtrooppinen ilmasto ja sadekausi on syyskuusta marraskuuhun. Korkein kohta on 475 metriä korkea vuori Crown Mountain[5].

Historia

Varhaiset vuodet

Saarten ensimmäisiä asukkaita olivat ciboneyt, arawakit ja karibit. Kristoffer Kolumbus kävi saarilla vuonna 1493. Hän kutsui asukkaita ”intiaaneiksi” ja saaria ”neitsytsaariksi” pyhän Ursulan 11 000 neitsyestä kertovan legendan mukaan.[6]

Eurooppalaisten saapumista seuranneina vuosikymmeninä saarta asuttaneiden karibien määrä laski jyrkästi. 1587 kävijät kertoivat intiaaniasukkaista, 1625 heitä ei enää löytynyt. Luultavasti Puerto Ricosta kävi espanjalaisia säännöllisesti ryöstöretkillä. Tartuntataudit ja pakkotyö koituivat intiaanien tuhoksi.[6]

Tanskan Länsi-Intia (1672–1917)
Pääartikkeli: Tanskan Länsi-Intia

Vuonna 1666 tanskalaisia kööpenhaminalaisten liikemiesten varustamia merenkulkijoita valtasi asumattoman Saint Thomasin saaren, jonne Tanskan Länsi-Intian kauppakomppania perusti vuonna 1672 siirtomaan. Saint Jan (nyk. Saint John) miehitettiin 1684 ja alistettiin siirtomaaksi 1718. Tanska osti Saint Croixin Ranskalta 1733. Saarten plantaaseille tuotettiin runsaasti länsiafrikkalaisia orjia.[7]

1700-luvun puolivälistä lähtien Charlotte Amalien vapaasatamasta St. Thomasilla tuli Karibianmeren kaupan keskus ja Tanskan Länsi-Intia koki taloudellisen kukoistuskauden. 1800-luvulla sokerin hinta putosi, orjuus lakkautettiin 1848 ja höyrylaivat muuttivat laivareittejä. Saarten väkiluku väheni voimakkaasti. Vuonna 1917 Yhdysvallat osti saaret 25 miljoonalla dollarilla.[7] Tanskalle jäi tuolloin pieni Water Island, joka siirtyi Yhdysvalloille vuonna 1944 sotilaskäyttöön 10 000 dollarin korvausta vastaan.

Yhdysvaltojen valtakausi

Vuonna 1956 Laurance Rockefeller lahjoitti suuren maa-alueen St Johnilta kansallispuistoksi. Matkailu saarille alkoi lisääntyä 1900-luvun puolivälistä alkaen.[6]

Politiikka

Muiden territorioiden tavoin Neitsytsaaret lähettää yhden edustajan Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. Tällä ei kuitenkaan ole äänioikeutta, koska saaret eivät ole osavaltio.[8] Vuodesta 2015 lähtien edustajana on toiminut Stacey Plaskett, joka edustaa demokraatteja.[9]

Ylintä toimeenpanevaa valtaa käyttää kuvernööri, joka valitaan neljän vuoden pidettävissä vaaleissa. Lainsäädäntövaltaa sen sijaan käyttää yksikamarinen parlamentti, joka koostuu 15 edustajasta.[10]

Talous

Matkailu on saarten tärkein elinkeino. Matkailu tuottaa 70 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää 70 % työvoimasta. Teollisuus valmistaa öljytuotteita, tekstiilejä, lääkkeitä, elektroniikkaa ja kelloja. Maatalous on melko vähäistä, ja suurin osa elintarvikkeista tuodaan muualta.

Saarten energiantuotanto perustuu suurelta osin muualta tuotuun raakaöljyyn. Hovensan jalostamo, joka kuului maailman suurimpiin öljynjalostamoihin, lopetti toimintansa vuonna 2012 ja sitä käytetään nykyisin vain varastointiin. Ensimmäinen suuri aurinkovoimala valmistui Charlotte Amalien lentoasemalle 2011. St. Croixiin rakennetaan neljän megawatin aurinkovoimalaa.[11]

Saarilla on kaksi lentokenttää ja 1260 km maantietä. Suuria satamia ovat Charlotte Amalie, Christiansted, Cruz Bay, Frederiksted ja Limetree Bay.[5]

Väestö

Eniten asukkaita on St. Thomasin saarella, 51 634 vuonna 2010. St. Croix on melkein yhtä iso, 50 601. St.Johnin saarella on vain 4170 asukasta.[1] Väkiluku vähenee vuosittain noin puoli prosenttia.[5]

Vuoden 2000 väestönlaskennassa 76 % oli mustaihoisia ja 13 % valkoihoisia. Noin 75 % puhuu englantia, 17 % espanjaa ja 6,6 % ranskaa.[5]

Kulttuuri

Saarten arkkitehtuurissa näkyy vaikutteita monilta suunnilta ja historian kausilta. Afrikkalainen perinne näkyy talojen suunnittelussa, katuverkko ja punaiset katot muistuttavat Tanskasta ja monissa kaupungeissa on edelleen suuri tori, joka on aikanaan ollut orjien markkinapaikka. Rakennusmateriaalina on käytetty paikallisten kivien lisäksi Euroopasta laivojen painolastina tuotuja keltaisia tiiliä.[3]

Kassava, kurpitsat ja bataatti kasvavat saarilla luonnonvaraisina, ja yhdessä kalojen ja merenelävien kanssa ne muodostavat perinteisen ruokavalion perustan. Monet ruokalajit perustuvat afrikkalaiseen keittiöön.[3]

Taidemaalari Camille Pissarro syntyi Charlotte Amaliessa mutta teki taiteilijanuransa Ranskassa.[3]

Urheilussa Yhdysvaltain Neitsytsaaret on muun muassa Kansainvälisen olympiakomitean ja kansainvälisen jalkapalloliiton FIFAn jäsen.[12][13] Saarilla on ollut edustajia kesäolympialaisissa säännöllisesti vuodesta 1968 ja ajoittain myös talviolympialaisissa. Vuonna 1988 Peter Holmberg sai hopeamitalin purjehduksessa.[14]

Lähteet
  • Useita tekijöitä: Geographica - Maailmankartasto. Almagest OY, 1999 (päivitetty 2008). ISBN 978-3-8331-4130-0.

Viitteet
  1. Virgin Islands of the US citypopulation.de. Viitattu 2.1.2015.
  2. Tieteen kuvalehti Historia 6/2013, s.74
  3. Peters S.W. (toim.): United States Virgin Islands Countries and their cultures. Viitattu 2.1.2015.
  4. Geographica s.387
  5. CIA - Virgin Islands Central Intelligence Agency. Arkistoitu 26.4.2020. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  6. History of the Virgin Islands Virgin Island News. Viitattu 2.1.2015.
  7. Erik Gøbel: Dansk Vestindien Den Store Danske Encyklopædi, bind 4. 1996. Gyldendal. Viitattu 28. tammikuuta 2008. (tanskaksi)
  8. Determining Apportionment US House of Representatives: History, Art & Archives. 2022. Viitattu 20.12.2022. (englanniksi)
  9. Biography Congresswoman Stacey E. Plaskett. 2022. Viitattu 20.12.2022. (englanniksi)
  10. United States Virgin Islands - Government and society Encyclopædia Britannica. 2022. Viitattu 20.12.2022. (englanniksi)
  11. US Virgin Islands Territory Energy Profile US Energy Information Administration. Viitattu 2.1.2015.
  12. Virgin Islands, US IOC. Viitattu 12.7.2015. (englanniksi)
  13. US Virgin Islands FIFA. Arkistoitu 12.5.2015. Viitattu 12.7.2015. (englanniksi)
  14. United States Virgin Islands Sports Reference. Arkistoitu 1.4.2017. Viitattu 2.1.2015.

    Aiheesta muualla
    Väli-Amerikan valtiot
    Mantereen maat
    Saarivaltiot
    Epäitsenäiset alueet
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.