Yhdysvaltain 2. jalkaväkidivisioona
Yhdysvaltain 2. jalkaväkidivisioona (engl. 2nd Infantry Division) on Yhdysvaltain armeijan sotatoimiyhtymä. Sen tehtävänä on Etelä-Korean puolustaminen ensivaiheessa mahdolliselta Pohjois-Korean hyökkäykseltä, kunnes lisäjoukot saapuisivat. Divisioonaan kuuluu noin 17 000 sotilasta, joista 10 000 on sijoitettu Etelä-Koreaan muodostaen noin 35 % Yhdysvaltain alueella olevista joukoista.
| 2. jalkaväkidivisioona | |
|---|---|
.svg.png.webp) divisioonan olkapäämerkki |
|
| Toiminnassa | 1917 - |
| Valtio |
 Yhdysvallat |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Aselajit | Jalkaväki |
| Osa joukkoa | Yhdysvaltain 8. armeijaa |
| Koko | Divisioona (17 000 miestä) |
| Tukikohta | Fort Lewis, Etelä-Korea |
| Lempinimi | Indianhead |
| Motto | engl. Second to none Voitto tai ei mitään |
| Marssi | Warrior March |
| Sodat ja taistelut |
Ensimmäinen maailmansota Toinen maailmansota Korean sota Irakin sota Afghanistan |
Muista Yhdysvaltain divisioonista poiketen osa divisioonan joukoista on muodostettu korealaisista, joita kutsutaan lyhenteellä KATUSAt (engl. Korean Augmentation to US Army). Kyseinen ohjelma alkoi jo 1950-luvulla Etelä-Korean silloisen presidentin Syngman Rheen hyväksymänä. Noin 27 000 KATUSAa palveli Yhdysvaltain joukoissa Korean sodan päättyessä. Toukokuussa 2006 noin 1 100 KATUSAa palveli divisioonassa. Lisäksi divisioonaan liitettynä palveli yli 3 000 alankomaalaista sotilasta 1950–1954.
Historia
Divisioona määrättiin ensimmäisen kerran perustettavaksi ensimmäisessä maailmansodassa 21. syyskuuta 1917 osaksi vakinaista armeijaa. Se muodostettiin 26. lokakuuta Bourmontissa Haute Marnessa Ranskassa, jolloin divisioonaan kuuluivat 9. ja 23. jalkaväkirykmenttien muodostama 3. jalkaväkiprikaati, 5. ja 6. merijalkaväkirykmentin sekä 6. konekivääripataljoonan muodostama 4. merijalkaväkiprikaati, kenttätykistöpatteristo sekä huoltojoukkoja. Kahdesti ensimmäisen maailmansodan aikana divisioonankomentajana oli merijalkaväenkenraali ensin prikaatikenraali Charles A. Doyen ja myöhemmin kenraalimajuri John A. Lejeune, mitkä olivat samalla ainoat kerrat Yhdysvaltain historiassa, kun maavoimien divisioonaa johti merijalkaväenupseeri.
Skotlantilaiset ja ranskalaiset veteraanit kouluttivat divisioonaa talven 1917–1918. Vaikka amerikkalaiset eivät Ranskan sotilasjohdon mielestä vielä olleet valmiita rintamalle, Yhdysvaltain siirtoarmeija siirrettiin keväällä 1918 rintamalle pyrittäessä pysäyttämään saksalaisten eteneminen kohti Pariisia. Divisioona sai tulikasteensa Belleau Woodin taistelussa sekä sitä seuranneessa Chateau-Thierryn taisteluissa.
Kenraalimajuri Lejeune vastaanotti 28. heinäkuuta 1918 divisioonankomentajan tehtävät. Divisioona taisteli voittoisissa Soissonsin ja Blanc Montin taisteluissa sekä viimeisenä taistelunaan Meuse-Argonnen hyökkäyksessä, jonka seurauksena saksalaiset menettivät mahdollisuuden sodan voittoon. Aselevon alkaessa 11. marraskuuta 1918 ja divisioonan marssittua Saksaan, jossa se oli miehitystehtävissä aina huhtikuuhun 1919 saakka. Yhtymä palasi Yhdysvaltoihin heinäkuussa ja Lejeune luovutti divisioonankomentajan tehtävät seuraajalleen elokuussa.
Sodan aikana divisioonan riveissä sai surmansa 4 478 miestä, joista maavoimien miehiä 1 964. Lisäksi haavoittui 17 752 (9 782) miestä eli yhteensä tappioina tuli 22 230 (11 746) miestä.
Maailmansotien välillä
Palattuaan Yhdysvaltoihin divisioona sijoitettiin Fort Sam Houstoniin San Antonioon Texasiin yhtenä kolmesta rauhan ajan palveluksessa olevasta divisioonasta. Divisioona oli asemapaikassaan seuraavat 23 vuotta ollen koeyksikkönä testattaessa uusia taistelumenetelmiä ja kalustoa.