Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta

Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta (holl. Verenigd Koninkrijk der Nederlanden, ransk. Royaume-Uni des Pays-Bas) on epävirallinen nimi vuosina 1815–1830 olemassa olleelle valtiolle, joka käsitti nykyiset Benelux-maat. Se muodostettiin Wienin kongressissa vuonna 1815 vastapainona Ranskan valtaa vastaan. Valtion muodostivat Yhdistyneet provinssit ja Eteläiset alankomaat, joiden hallitsijaksi valittiin Orania-Nassau-suku, joka hallitsee nykyäänkin Alankomaita. Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, jonka suurherttuana Alankomaiden hallitsija toimi.

Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta
Verenigd Koninkrijk der Nederlanden (hollanniksi)
Royaume-Uni des Pays-Bas (ranskaksi)
1815–1839
lippu vaakuna

Yhdistyneen Alankomaiden kuningaskunnan sijainti vuonna 1815.
Yhdistyneen Alankomaiden kuningaskunnan sijainti vuonna 1815.
Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia
Kuningas Vilhelm I (1815–1839)
Pääkaupunki Amsterdam ja Bryssel
Väkiluku (1830) 2 613 000[1]
Historia
– Wienin kongressi 16. maaliskuuta 1815
– perustuslaki hyväksyttiin 24. elokuuta 1815
– Belgian vallankumous 18. elokuuta 1830
– Lontoon sopimus 19. huhtikuuta 1839
Viralliset kielet hollanti, ranska (Valloniassa)
Lyhenne NL
Tunnuslause Je maintiendrai
Kansallislaulu ”Wien Neêrlands Bloed”
Edeltäjä Ranskan ensimmäisen keisarikunnan lippu Ranskan ensimmäinen keisarikunta
Seuraajat  Alankomaat
 Belgia
 Luxemburg

Yhdistyneen Alankomaiden kuningaskunnan hallinnon keskus vaihteli vuosittain Amsterdamin ja Brysselin välillä. Maan hallitsijana toimi sen koko olemassaolon ajan Vilhelm I.[2]

Kulttuurierot ja erimielisyydet katolilaisenemmistöisen etelän ja protestanttienemmistöisen pohjoisen välillä olivat huomattavat, minkä lisäksi Vilhelm I autoritaarisine hallintatyyleineen herätti ärtymystä maan eteläosissa. Vuonna 1830 Ranskan heinäkuun vallankumouksen inspiroimana tapahtui Belgian vallankumous, joka johti maan jakautumiseen kahtia.[3] Alankomaat tunnusti Belgian eron vuonna 1839.

Ulkopolitiikka

Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta solmi vuonna 1824 sopimuksen, jossa selviteltiin siirtomaa-alueiden omistajuussuhteita kaukoidässä Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Britit olivat vuosina 1811–1816 miehittäneet alankomaalaisille kuuluneet alueet Itä-Intiassa. Sopimuksessa Sumatran saari luovutettiin Alankomaille ja vastaavasti brittien oikeus pitää Singapore ja Malakka vahvistettiin.[2]

Alankomaiden haltuun siirtyi vuosikymmenien kuluessa uusia alueita Indonesian saaristossa. Palembang tunnusti alankomaalaisten herruuden 1820-luvun alussa, ja 1830-luvun alussa Sumatralla sijaitseva Lampung liitettiin alankomaalaiseen siirtomaaimperiumiin.[4]

Jaavalla alankomaalaisten siirtomaaherruutta koetteli vuodet 1825–1830 kestänyt Jaavan sota, jossa paikallinen aristokraatti Diponegoro johti paikallisesta ylhäisöstä ja muslimiväestöstä koostunutta kapinaliikettä. Alun menestyksestään huolimatta Diponegoro ei onnistunut karkottamaan alankomaalaisia Jaavalta kuten oli suunnitellut, ja hänet karkotettiin Jaavalta Makassariin hänen yritettyään neuvotella antautumisesta alankomaalaisten joukkojen johtajan kenraali Hendrik Merkus de Kockin kanssa maaliskuussa 1830.[4][5]

Talous

Edustajainhuone äänesti vuonna 1818 äänin 87–5 orjakaupan kieltämisen puolesta Alankomaissa. Kuningas Vilhelm I oli jo heinäkuussa 1814 antanut asiasta asetuksen.[6]

Vuonna 1821 Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta liittyi kultakantaan.[2]

Lähteet
  • Van der Toorn, Wout: Logbook of the Low Countries. Fulton Books, 2015. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Postma, Johannes: The Dutch in the Atlantic Slave Trade, 1600-1815. Cambridge University Press, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Keat Gin Ooi: Southeast Asia: A Historical Encyclopedia, from Angkor Wat to East Timor. ABC-CLIO, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet
  1. De Vries, Jan: The Population and Economy of the Preindustrial Netherlands JSTOR. 1985. Viitattu 21.3.2023. (englanniksi)
  2. Van der Toorn 2015.
  3. 1830-1831 The Belgian Revolution rijksmuseum.nl. Viitattu 18.6.2020. (englanniksi)
  4. Keat Gin Ooi 2004, s. 436.
  5. Keat Gin Ooi 2004, s. 692.
  6. Postma 2008, s. 291.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.