Yhdistyneen kuningaskunnan joukkotuhoaseet

Yhdistyneen kuningaskunnan joukkotuhoaseet ovat Yhdistyneen kuningaskunnan kehittämiä omia tai Yhdysvaltojen sinne sijoittamia ydinaseita. Britannia räjäytti ensimmäisen ydinlatauksensa vuonna 1952 ja vetypomminsa vuonna 1957. Vuonna 1956 Britannia testasi Australian alueella, omia kiihdytettyjä ydinpommejaan. Niistä 62 - 90 kT tehoon yltävä, yllätti jopa brititkin. Se oli 2½x Operaatio Hurrikaanin teho, joka alle 25 kilotonnia.[1]

Britannian ilmavoimat käytti vuosina 1963-1970 Blue Steel-ohjusta, jolla oli aluksi lyhyt 160 km:n eli 100 mailin kantama sekä arviolta 1.1 MT tuhovoima. 2-versio pidensi kantaman 240 km:iin. Mk.2 Blue Steel ei lopulta saapunut palveluskäyttöön.

Yhdistyneen kuningaskunnan ydinase

Britannia oli mukana Yhdysvaltojen käynnistämässä Manhattan-projektissa yhdessä Kanadan kanssa. Maassa oli 1940-luvun alussa monia johtavia fissiotutkijoita ja siellä keksittiin muun muassa kriittinen massa, uraanin kaasudiffuusiorikastus ja tykkityyppisen uraanipommin rakenne. Britit jäivät kuitenkin tutkimuksissaan jälkeen Manhattan-projektin edistyessä. Poliittinen, salainen päätös ydinenergian ja atomipommien kehittämisestä tehtiin vuonna 1945. ”Englannin Oppenheimer” oli fyysikko William G. Penney, joka tutki hydrodynaamisia aaltoja – veden aaltoja ja räjähdyksen shokkiaaltoja. Shokkiaaltojen tuntemus on olennaista plutoniumpommin rakentamisessa. Penneyn ryhmä BHER aloitti toimintansa vuonna 1947. Ensimmäinen brittien ydinreaktori käynnistyi 1948, ja plutoniumin tuotantoreaktori 1950.

Britannia räjäytti ensimmäisen ydinlatauksensa ”Hurricanen” laguuniin sijoitetussa fregattilaivassa (K271 HMS Plym) Australian rannikkovesien lähellä, Montebellon saarilla 3. lokakuuta 1952.[2] Pommin voima oli alle 25 kilotonnia, ja se räjähti laivan sisällä 2,7 metrin syvyydessä 12 metriä syvässä vedessä. Merenpohjaan syntyi noin kuusi metriä syvä ja läpimitaltaan 350-metrinen kraatteri.

Pommi muistutti pitkälle Yhdysvaltojen Mark 4 -ydinpommia, joka on yksi Fat Manin varhaisista seuraajista ja tuli Yhdysvaltojen asearsenaaliin vuonna 1949. Tämä ei tullut sinällään, asetyyppinä tuotantoon, sillä Blue Danube (14 kT) oli Britannian ensimmäinen operatiivinen ydinase.

Omamassaltaan suhteellisen kevyt, alle 800 kg Red Beard korvasi Blue Danube-ydinpommin. English Electric Canberra saattoi tämän pommin pudottaa.

Myöhemmin vuonna 1957 Britannia onnistui lopulta räjäyttämään ensimmäisen onnistuneen täysitehoisen vetypommin (1.8 MT) ydinkokeessa nimeltä Grapple X Round C. Tuon pommin, Yellow Sun-tyyppisen pudotti Sqn Ldr B. Millett 8. lokakuuta 1957.[3]

Britannian Avro Blue Steel-ohjus takaapäin. Kuvassa näkyy kaksi-kanavaiset purkuaukot Stentor-rakettimoottorille.

WE.177 oli viimeinen toistaiseksi englantilaisten itsensä kehittelemä, joka on ollut Ison Britannian käytössä oleva "itsenäinen" ydinase. Sen räjäytysvoimakkuutta voitiin vaihdella. Nominaalinen teho vaihteli välillä 10 kT - 450 kT. Aseen käytössä 1990-luvulla oli 200 kT suurin laukaistava voimakkuus.[4]

Lähteet
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.