Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolue

Puolueen perusti 1993 LSE:n lehtori Alan Sked muiden vuonna 1991 Maastrichtin sopimusta vastustamaan perustettujen Anti-Federalist Leaguen jäsenten kanssa. Puolue houkutteli mukaan myös jotain konservatiivipuolueen euroskeptisen siiven edustajia. UKIP otti osaa vuoden 1997 parlamenttivaaleihin mutta jäi tuolloin James Goldsmithin perustaman Referendum Partyn jalkoihin. Sked erosi puolueesta vaalien jälkeen ja palasi konservatiivien kannattajaksi. Kun Goldsmith kuitenkin kuoli pian vaalien jälkeen, UKIP sai uusia jäseniä. Johtoon nousi liikemies Michael Holmes ja UKIP sai vuoden 1999 eurovaaleissa seitsemän prosenttia äänistä ja kolme meppipaikkaa. Jäsenistö pakotti Holmesin eroon, kun hän oli vedonnut puheessaan Euroopan parlamentin valtaoikeuksien kasvattamiseksi komission kustannuksella. UKIP osallistui myös parlamenttivaaleihin huonolla menestyksellä.^lähde?

Vuoden 2004 vaaleissa puolueen keulahahmo oli entinen työväenpuolueen edustaja, tv-kasvo Robert Kilroy-Silk. Puolue sai 16,1 prosenttia äänistä ja kaksitoista meppiä. Puolueen tie oli kuitenkin myöhemmin kivinen, kun kaksi edustajaa, Tom Wise[2] ja Ashley Mote[3], erotettiin siitä petoksista syytettynä ja Kilroy-Silk erosi keskinäisen riitelyn vuoksi.[4]

Maaliskuussa 2009 konservatiivien jäsen Stuart Wheeler lahjoitti puolueelle 100 000 puntaa arvosteltuaan aiemmin David Cameronin suhtautumista Lissabonin sopimukseen ja Euroopan unioniin. Wheeler on erotettu konservatiivipuolueesta. Hän olisi valmis harkitsemaan liittymistä konservatiivipuolueeseen uudestaan, jos Boris Johnson nousisi puolueen johtoon.[5]

Vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa UKIP:n äänisaalis nousi 16,5  prosenttiin, ja se kohosi toiseksi suurimmaksi puolueeksi Konservatiivien jälkeen jättäen hallituspuolue Työväenpuolueen taakseen. Parlamenttivaaleissa 2010 puolue sai neljänneksi eniten ääniä (3,1 %) mutta ei yhtään paikkaa.

Parlamenttivaalien jälkeen puolueen kannatus alkoi nousta vauhdilla koalitiohallituksen puolueiden kustannuksella.[6][7] Vuonna 2014 puolue sai Euroopan parlamentin vaaleissa 24 edustajaa ja nousi maan suurimmaksi puolueeksi.

Puolue sai ensimmäisen parlamenttipaikkansa, kun konservatiivipuolueen Douglas Carswell Clactonin vaalipiiristä erosi konservatiiveistä, mikä johti uusintavaaliin 9. lokakuuta 2014, jossa Carswell piti paikkansa. Myöhemmin marraskuussa toinen entinen konservatiivi Mark Reckless piti paikkansa uusintavaalissa Rochester and Stroodin vaalipiirissä.

Vuoden 2015 parlamenttivaaleissa UKIP sai 12,6 % äänistä ja vain yhden parlamenttipaikan, jonka voitti Douglas Carswell. Puolueen äänisaalis oli puolueista kolmanneksi suurin.

Nigel Farage ilmoitti vaalien jälkeen eroavansa puheenjohtajan tehtävistä, mutta puolueen johtoryhmä ei hyväksynyt eroa.[8]

Vuonna 2016 puolueen puheenjohtajaksi valittiin Paul Nuttall.[9]

UKIP saavutti tärkeimmän tavoitteensa kesäkuussa 2016, kun brittien enemmistö kannatti kansanäänestyksessä Ison-Britannian eroamista Euroopan unionista. Seuraavan vuoden parlamenttivaaleissa UKIP:n kannatus romahti alle kahteen prosenttiin, minkä jälkeen Nuttall erosi puolueen puheenjohtajuudesta.

Puolueen puheenjohtajaksi valittiin syyskuun 2017 puheenjohtajavaaleissa Henry Bolton, joka sai 30 prosenttia äänistä.[10] Bolton joutui eroamaan helmikuussa 2018 hänen naisystävänsä Jo Marneyn lähetettyä loukkaavia tekstiviestejä koskien prinssi Harryn kihlattua Meghan Marklea.[11]

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin huhtikuussa 2018 Gerard Batten. Saman vuoden heinäkuussa puolueen jäsenistö kasvoi 15 prosentilla sen jälkeen kun pääministeri Theresa Mayn hallitus julkaisi brexitiä koskevan Chequers-suunnitelmansa.[12] Aiemmin puheenjohtajana toiminut Nigel Farage kertoi olevansa huolissaan puolueen suuntaavan oikeammalle poliittisella akselilla, ja kertoi uskovansa Battenin marginalisoivan puoluetta.[13]

Battenin puheenjohtajakauden ensimmäisen vuoden aikana puolueen jäsenmäärä kasvoi 50 prosentilla vaikka monet Faragen kannattajat samanaikaisesti jättivät puolueen, myös puolueen 24 europarlamentaarikosta vain kolme jäi puolueeseen. Nopean muutoksen jäsenistössä on katsottu nuorentaneen ja radikalisoineen puoluetta merkittävästi.[1]

UKIP:n päätavoite on erottaa Britannia Euroopan unionista. Puolue kannattaa lähempiä talousyhteyksiä Kansainyhteisön maihin.

Puolue on lisäksi laatinut yksityiskohtaisen vero-ohjelman ja esittänyt 33 %:n tasaveroa[14], pääomaverojen alentamista sekä perintöveron poistoa.[15]

Ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuva puolue vastustaa EU:n ilmastomuutospolitiikkaa ja vaatii Britanniaa lopettamaan tuulivoimalahankkeensa ja turvautumaan ydinvoimaan. Puolue kannattaa myös panostamista hiiliteollisuuteen[16]

Puolue vastustaa EU-henkilökorttien käyttöönottoa.[17]

UKIP on kannattanut myös esimerkiksi julkisen sektorin kutistamista vuoden 1997 tasolle ja viiden vuoden jäädytystä "hallitsemattomaan maahanmuuttopolitiikkaan".[18]

Puolueen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Nigel Farage menetti 3 000 € päivärahoja haukuttuaan istunnossa Herman van Rompuyta märäksi rätiksi ja Belgiaa ”pitkälti ei-maaksi”.[19][20] Toinen meppi, Nikki Sinclaire, erotettiin puolueen ryhmästä maaliskuussa 2010 hänen kieltäydyttyään istumasta EU-parlamentin Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmässä, jonka joillain jäsenillä oli hänen mielestään ”äärimmäisiä” näkemyksiä.[21]

Konservatiivipuolueen johtaja David Cameron on nimittänyt UKIP:n jäseniä ”sekopäiksi ja kaappirasisteiksi”.[22]

UKIP sai kyseenalaista mainetta johtuen joistakin linjauksista puolueen vanhassa vaalimanifestissa. Vanhassa vaalimanifestissa suunniteltiin muun muassa pukukoodia taksinkuljettajille ja junien maalaamista perinteisillä väreillä. Puolueen puheenjohtaja Nigel Farage on kiistänyt tienneensä vaalimanifestin sisällöstä.[23]

Elokuussa 2018 puolue erotti kolme jäsentään, jotka olivat mukana Lontoossa toimivaan vasemmistolaiseen kirjakauppaan hyökänneessä äärioikeistolaisessa ryhmässä.[24]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolue Wikimedia Commonsissa