Ydinosaaminen

Ydinosaaminen (engl. core competency) on erikoistumista ja sen kautta saavutettua erityisosaamista. Ydinosaamista on esimerkiksi asia, jonka yksilö tai yhteisö osaa tehdä paremmin kuin muut. Termin kehittäjänä tunnetaan C. K. Prahalad ja Gary Hamel, jotka julkaisivat sarjan aihetta käsitteleviä artikkeleita Harvard Business Review -aikakauslehdessä ja myös kirjoittivat aiheesta kirjan Competing for the Future.[1]

Ydinosaaminen yrityksissä

Yrityksen ydinosaaminen on laajempaa kuin yhden ihmisen osaaminen. Se on yleensä kehitetty vuosien saatossa koko organisaation oppimisen avulla. Yrityksen ydinosaaminen on harvinainen kokonaisuus tietoa, taitoja ja teknologioita, jota muiden on lähes mahdotonta kopioida. Ydinosaamisen avulla pystytään saamaan aikaan kilpailuetua ja ylivertaista arvoa asiakkaalle, tai mahdollisesti avaamaan pääsy uusille markkinoille. Jotta ydinosaaminen olisi yritykselle hyödyllistä ja sellaista, johon sen kannattaisi keskittyä, sen on autettava yritystä menestymään paremmin mieluiten sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Ydinosaaminen voi liittyä teknologiaan, markkinoihin tai infrastuktuuriin (esimerkiksi prosesseihin tai toimintaan).

Kun yritykseltä vaaditaan parempaa tulosta, yksi ratkaisu on keskittyminen ydinosaamiseen. Keskittymiseen liittyy olennaisesti mahdollisuuksien mukaan kaiken muun kuin ydinosaamisen ulkoistaminen, eli yritys pyrkii ostamaan ulkopuolelta ne asiat, joita se ei osaa paremmin kuin muut tai joita sen ei valitsemansa strategian perusteella tulisi osata paremmin kuin muut.

Yrityksen ydinosaaminen voi olla millä tahansa alueella, mutta parhaimmillaan se liittyy yrityksen keskeisiin alueisiin, joilla tuotetaan suurin arvo asiakkaalle. Esimerkiksi ohjelmistoyrityksen ydinosaamista voi olla ylivoimainen käytettävyysosaaminen, ohjelmiston laadunhallinta tai projektinhallinta. Yritysosaamisen voi tunnistaa miettimällä, mitkä prosessit ovat yrityksen menestymisen kannalta erittäin tärkeitä ja mitä prosesseja yritys osaa kilpailijoitaan paremmin.

Osaamisen kehittäminen

Osaamisia arvioidaan esimerkiksi vuosittaisen strategian päivittämisen yhteydessä eli kartoitettaessa lähinnä sitä, miten tärkeitä ne ovat yrityksen tavoitteille ja strategialle - ja mikä on yrityksen nykyosaamisen taso. Tällöin mietitään myös sitä, mikä osaamistason pitäisi olla. Strategiseen merkittävyyteen vaikuttaa se, voidaanko turvautua kumppanuuteen tai ostaa osaaminen markkinoilta.

Vaikka jokin osaaminen olisi ollut yrityksen ydinosaamista aiemmin, ei se automaattisesti ole yrityksen ydinosaamista jatkossa. Yrityksen ydinosaamisen määrittelyn lähtökohdaksi on hyvä ottaa sen visio ja strategia. Ydinosaamista tulisi miettiä jo strategiaa laadittaessa. Mikäli ydinosaamista ei tunnisteta, se aiheuttaa mahdollisen kasvupotentiaalin menetyksen sekä ydinosaamisen taantumisen, koska sitä ei kehitetä.

Ydinosaaminen on osaamisstrategian perusta. Osaamisen kehittäminen kannattaa keskittää niihin strategisesti merkittäviin osaamisalueisiin, jotka halutaan pitää itsellä ja joissa ero halutun ja nykyisen tason välillä on merkittävä.

Sekä esimiehet että yksilöt ovat vastuussa osaamisesta ja sen kehittämisestä tulevia vaatimuksia vastaavaksi.

Lähteet

Viitteet

  1. Hamel, Gary & Prahalad, C.K.: Competing for the future. Boston, MA: Harvard Business School Press, 1994. ISBN 0-87584-416-2. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.