Yamato-luokka

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Japanin laivaston strategiana oli rakentaa laivasto, joka olisi tarpeeksi voimakas herättääkseen mahdollisissa vihollisissa – erityisesti Yhdysvaltain laivastossa – huolta. Vaikka vuoden 1922 Washingtonin laivastosopimus hidasti ja rajoitti suunnitelmia, laivasto jatkoi teknisiä tutkimuksia ja päätti vuonna 1933, että jokaiseen uuteen taistelulaivaluokkaan asennettaisiin pääaseiksi 46 senttimetrin tykit.

Japani allekirjoitti vuonna 1922 Yhdysvaltain, Britannian, Ranskan ja Italian kanssa Washingtonin laivastosopimuksen, jossa kaikki viisi maata sopivat rajoittavansa laivastojensa tonnistoa ja yksittäisten sotalaivojen kokosuhteita. Sopimuksessa Japanin laivaston tonnisto rajoitettiin 320 000 tonniin, mutta kilpailevan Yhdysvaltain laivaston tonnistorajoitukset säädettiin 533 000 tonniin. Japanin näkökulmasta laivastosopimus oli Yhdysvaltain salajuoni, jolla oli tarkoitus heikentää Japanin laivaston toimintaa, sillä sopimus oli solmittu Yhdysvaltain ehdotuksesta. Laivastosopimusta laajennettiin vuoden 1930 Lontoon laivastosopimuksella, jossa Washingtonin sopimuksen allekirjoittajamaat hyväksyivät esityksen olla rakentamatta uusia sotalaivoja ennen vuotta 1937.[1] Toisen Lontoon konferenssin jälkeen vuonna 1934 Japani ilmoitti irtautuvansa sopimuksesta ja aloitti salaa Yamato-luokan taistelulaivojen suunnittelun. Vuonna 1936 Japani hylkäsi kaikki laivastosopimusten rajoitukset. Japanin suunnitelmissa oli rakentaa valtava sotalaivasto, jonka taistelulaivojen koko ja lukumäärä olisi ylivertainen Yhdysvaltain laivastoon verrattuna.

Lokakuussa 1934 laivastoesikunta tilasi suunnittelutoimistolta piirustukset uudesta taistelulaivasta, jonka pääaseistuksena tuli olla 46 senttimetrin tykit ja sen nopeuden tuli olla 30 solmua. Esitetyillä arvoilla ylitettiin Yhdysvaltain laivaston vastaavien alusten arvot, jotka olivat 40,6 senttimetriä ja 25 solmua.[2]

Ensimmäinen loppuun saakka tehty suunnitelma A-140 (”A” tarkoittaa taistelulaivaa ja ”140” osoittaa laivan olevan 140. keisarillisen laivaston suunnittelema sotalaiva) valmistui 10. maaliskuuta 1935. Suunniteltu alus oli suurempi kuin toteutetut alukset, sen ollessa vesirajassa 294 metriä pitkä ja 41,2 metriä leveä. Sen syväys oli 10,4 metriä ja laskettu paino 69 500 tonnia. Yksi huomattavimmista piirteistä tässä ja muissa varhaisissa suunnitelmissa on se, että kaikki kolme laivan pääpatteria oli sijoitettu laivan etuosaan. Lokakuuhun 1935 mennessä tehtiin kaikkiaan 23 suunnitelmaa ja seuraavan vuoden heinäkuussa vielä yksi,[3][4] jolloin suunnitelmat A-140F3 ja A-140F4 hyväksyttiin.

Suunnittelu jatkui, jolloin tehtiin tarkempia laskelmia ja pienoismalleja testattiin testialtaassa. Testit johtivat sipulinmuotoisen keulan sekä puolikatkaistun perän lisäämiseen suunnitelmaan, sillä nämä vähensivät rungon vastusta noin kahdeksalla prosentilla. Suunnitelma A-140F5 valmistui 20. heinäkuuta 1936. Sen mukaan alus oli vesirajassa 253 metriä pitkä, leveys 38,9 metriä, syväys 10,4 metriä sekä uppouma 65 200 tonnia.[5]

Keisarillisen Japanin laivaston pääsuunnittelija tohtori Hiraga viimeisteli suunnitelman A-140F6 maaliskuussa 1937. Kuressa kuivatelakan allasta syvennettiin, nostokurkien nostokapasiteettia kasvatettiin ja osa telakasta katettiin, jottei rakennustöitä voitaisi tarkkailla helposti. Yamaton köli laskettiin 4. marraskuuta 1937 ja rakennustyöt jatkuivat lähes kolmen vuoden ajan. Alus laskettiin vesille 8. elokuuta 1940 ja otettiin palvelukseen 16. joulukuuta 1941.[6]

Toisen rungon valmistus alkoi kuusi kuukautta myöhemmin Mitsubishin Nagasakin telakalla, josta Musashi laskettiin vesille 1. marraskuuta 1940 ja otettiin palvelukseen 5. elokuuta 1942. Rungon nro 110 valmistus alkoi toukokuussa 1940 Yokosukan laivastotelakalla, eikä sen odotettu valmistuvan ennen vuotta 1945. Midwayn taistelussa Japani oli kuitenkin menettänyt suurimman osan lentotukialuksistaan, joten alus päätettiin muuttaa lentotukialukseksi ja kiirehtiä valmistusta. Shinano laskettiin vesille 8. lokakuuta 1944 ja otettiin palvelukseen 19. marraskuuta.[7]

Nimettömästä neljännestä taistelulaivasta (runkonumero 111) oli telakalla valmistunut 30 prosenttia rungosta, kun keskeneräinen alus romutettiin 1943 varaosiksi. Viidettä suunniteltua alusta (runkonumero 797) ei tilattu, koska Japanin heikentynyt laivasto ei voinut Tyynenmeren sodan loppupuolella enää rakentaa uusia taistelulaivoja.

Yamatolla ja Musashilla oli vain vähäinen vaikutus sodan kulkuun. Kumpikaan laivoista ei taistellut liittoutuneiden taistelulaivoja vastaan. Musashi upposi 24. lokakuuta 1944 useiden ilmahyökkäysten seurauksena Leytenlahden taistelussa, kun siihen oli osunut 17 torpedoa ja 20 pommia.

Yamato oli ollut amiraali Yamamoton lippulaivana Midwayn taistelussa, mutta oli laukaissut tykkinsä vain yhdessä taistelussa neljän palvelusvuotensa aikana upottaen yhden amerikkalaisaluksen. Alus lähtikin viimeiselle matkalleen Okinawalle kohdatakseen Yhdysvaltain laivaston itsemurhaiskussa. Yamaton kimppuun kävi 7. huhtikuuta 1945 aalto toisensa perään Yhdysvaltain laivaston ilmavoimien lentokoneita, jotka upottivat aluksen 5–10 pommin ja ainakin kymmenen torpedon osuttua.

• Whitley, M. J.: Battleships of World War Two – An International Encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1922–1946. Lontoo: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
• Skulski, Janusz: The Battleship Yamato. Naval Institute Press, 1988. ISBN 978-0870210198. (englanniksi)

• Keisarillisen Japanin laivaston taistelulaivat (italiaksi)