Yago Lamela
Santiago "Yago" Lamela Tobía (24. heinäkuuta 1977 Avilés – 8. toukokuuta 2014 Avilés)[1] oli espanjalainen pituushyppääjä.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Yago Lamela vuonna 1999. | |||
Maa: Espanja | |||
Miesten yleisurheilu | |||
MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Sevilla 1999 | pituushyppy | |
Pronssia | Pariisi 2003 | pituushyppy | |
Sisäratojen MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Maebashi 1999 | pituushyppy | |
Hopeaa | Birmingham 2003 | pituushyppy | |
EM-kilpailut | |||
Pronssia | München 2002 | pituushyppy | |
Sisäratojen EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Wien 2002 | pituushyppy |
Urheilu-ura
Vuonna 1998 Lamela sijoittui viidenneksi sisäratojen EM-kilpailuissa ja kahdeksanneksi ulkoratojen EM-kilpailuissa. Seuraavana vuonna hän voitti hopeaa Maebashin MM-hallikilpailuissa Euroopan ennätystuloksella 856 cm. Kilpailussa hän paransi Espanjan ennätystä kolmeen kertaan häviten lopulta Iván Pedrosolle 6 cm. Samana kesänä hän voitti alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden ja hopeaa Sevillan MM-kilpailuissa tuloksella 840 cm, häviten jälleen Iván Pedrosolle, joka voitti kilpailun tuloksella 856 cm. Sydneyn olympialaisissa 2000 Lamela karsiutui loppukilpailusta tuloksella 789 cm. Vuonna 2002 hän voitti hopeaa Wienin EM-hallikilpailuissa tuloksella 817 cm ja pronssia Münchenin ulkoratojen EM-kilpailuissa tuloksella 799 cm. Vuonna 2003 Lamela voitti hopeaa Birminghamin MM-hallikilpailuissa tuloksella 828 cm häviten viimeisellä kierroksella hänet ohittaneelle Dwight Phillipsille yhden senttimetrin.[2] Pariisin ulkoratojen MM-kilpailuissa Lamela sijoittui kolmanneksi tuloksella 822 cm. Vuonna 2004 Lamela karsiutui Budapestin MM-hallikilpailuissa. Ateenan olympialaisissa hän sijoittui yhdenneksitoista tuloksella 798 cm.
Pituushypyn Espanjan mestaruuden Lamela voitti ulkoradoilla vuosina 1998, 1999, 2000 ja 2003[3] sekä sisäradoilla vuosina 1999, 2003 ja 2004. Lamelan ennätys pituushypyssä, sekä sisä- että ulkoradoilta oli 856 cm vuodelta 1999. Molemmat tulokset ovat myös Espanjan ennätyksiä. Kaikkiaan Lamela paransi pituushypyssä Espanjan ennätystä viidesti sekä ulko- että sisäradoilla. 7. maaliskuuta 1999 hypätty halliennätys 856 cm on kautta aikain viidenneksi paras hallitulos[4] ja Euroopan ennätyksenä se säilyi kymmenen vuotta. 8. maaliskuuta 2009 saksalainen Sebastian Bayer rikkoi sen hypättyään Torinon EM-hallikilpailuissa 871 cm[5].
Kolmiloikassa Lamelan ennätys oli 16,72 m vuodelta 1998.
Lamela kärsi akillesjännevaivoista vuodesta 2004 lähtien. Hän lopetti kilpauransa vuonna 2009, ja vuonna 2011 hän joutui sairaalahoitoon vaikean masennuksen vuoksi. Lapsuudenystävä löysi Lamelan kuolleena tämän lapsuudenkodista torstai-iltana 8. toukokuuta 2014 Avilés'sta.[6]
Lähteet
- Yago Lamela Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 577. IAAF, 2005. (englanniksi)
- Lamelan profiili Espanjan yleisurheiluliiton sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (espanjaksi)
- Yago Lamela Bio, Stats and Results (Arkistoitu – Internet Archive) Olympics at Sports-Reference.com (englanniksi)
Viitteet
- Hallan muerto al atleta avilesino Yago Lamela lne.es. 8.5.2014. La Nueva España. Viitattu 8.5.2014. (espanjaksi)
- Dwight Phillips pituushypyn ykkönen mtv3.fi. 30.8.2003. MTV3.fi. Viitattu 9.3.2009.
- Anuario atlético Español 2006/2007, s. 717. Real Federación Española de Atletismo, 2007. (espanjaksi)
- Long Jump All Time IAAF. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
- Sonninen, Antti-Pekka: Bayerin hurja hyppy toi mieleen jo Bob Beamonin 8.3.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 12.3.2009. Viitattu 9.3.2009.
- http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1288686496171.html (Arkistoitu – Internet Archive)