YLE Extra
YLE Extra oli Yleisradion digitaalinen televisiokanava, joka keskittyi live-tapahtumien, suorien lähetysten, populaarikulttuurin ja urheilutapahtumien lähettämiseen.
YLE Extra | |
---|---|
Lähetykset alkoivat | 27. huhtikuuta 2007 |
Lähetykset loppuivat | 1. tammikuuta 2008 |
Omistaja | Yleisradio |
Katsojaosuus | 0,8 % (Vuosi 2007, ) |
Maa | Suomi |
Näkyvyysalue | Koko maa |
Korvasi kanavan | YLE24 |
Kanavan korvasi | YLE TV1+ |
Kotisivu | https://web.archive.org/web/20070418075133/http://extra.yle.fi/ (arkistoitu) |
Saatavuus | |
Antenniverkko | |
Antenni | Kanava 8 |
Kaapeliverkko | |
Elisa | Kanava 8 |
Welho | Kanava 8 |
Extra aloitti YLE24:n paikalla televisiokanavana perjantaina 27. huhtikuuta 2007. Se jäi kuitenkin hyvin lyhytikäiseksi ja lakkautettiin jo seuraavan vuoden tammikuussa.
Lakkautus liittyi Yleisradion talouden säästötoimenpiteisiin. Kanavan katsojaluvut eivät olleet Yleisradion mukaan riittävän hyviä. Kanavapaikka luovutettiin YLE TV1+:lle jatkuvien tekstityshäiriöiden vuoksi. Tämän jälkeen YLE TV1:n ohjelmia oli näytetty kahdella kanavalla, Extran kanavapaikalla tekstitys oli toteutettu polttamalla kuvaan aiemman digitaalisen tekstityksen sijaan[1], joten ongelmia ei ollut enää syntynyt. Nykyään Extran kanavapaikalla näkyy Liv.[2]
YLE Extran ohjelmistoa
- Operaatio Hyvä Yritys
- The Mighty Boosh
- Musiikki-tv (aiemmin TV2:n ohjelmistossa)
- Extra Live
- Extra Large (suora makasiiniohjelma, ensimmäinen lähetys 20. elokuuta 2007)
- Mielensäästäjä
- Testikuva
- YleX (aamu) extrana (vuosina 2005–2007 TV2:n ohjelmistossa YleX Aamu, YLEKaX ja YlekaX-nimisenä)
- YleX (iltapäivä) extrana (YleX (aamu) extran sisarohjelma)
- Extran joulukalenteri
- H2O
- Hei, meitä huijataan
- Itsepalvelu-TV
- Mieletön show
- Nauruhuussi
- Roudarin iltasatu
- Sketsiklinikka
- Starat
- Todella upeeta
- Vikatikki
- Wintteri
Lähteet
- Radio Extrem säilyy, televisiokanava Extra lopetetaan (Helsingin Sanomat 27. marraskuuta 2007) (arkistoitu)
- Yle Teema vaihtaa paikkaa Markkinointi & Mainonta. 5.1.2009. Viitattu 3.3.2019.