Yöradio

Yöradio on Yle Radio Suomessa ja YleX-kanavalla kuultava lähetys.[1] Ohjelman alkajaiset vietettiin 1. kesäkuuta 1987 kello 0.05 kutsuvieraiden kera Pasilassa.[1][2] Tuolloin ohjelmaa lähetettiin silloisessa radion kakkosverkossa. Vuoden 1990 radiouudistuksen jälkeen Yöradiota on lähetetty Yle Radio Suomessa ja tammikuusta 2003 alkaen myös YleX:llä. YleX:n edeltäjältä Radiomafialta kuului öisin Yöklassinen, jota lähettää nykyisin Yle Radio 1. Ennen Yöradiota radion lähetys oli päättynyt kello 0.05 Maamme-lauluun, jota seurasi lähettimien sammutus. Radion ykkösverkossa/Ylen Ykkösellä Maamme-laulu soitettiin lähetyksen päätteeksi vielä vuoteen 1994 asti ja ruotsinkielisellä Riksradionilla vuoteen 1995 asti.

Nykyisin Yöradiota kuullaan vuoden jokaisen yönä kello 23.03–04.00. Kyseessä on Suomen ainoa juonnettu yöradio, joka tuotetaan suorana lähetyksenä ja säännöllisesti.

Yöradion kaksi ensimmäistä tuntia on suoraa juonnettua lähetysvirtaradiota, joista jälkimmäinen on musiikin teematunti. Yöradion muilla tunneilla kuullaan uusintoja musiikin erikoisohjelmista sekä muusta Yle Radio Suomen ohjelmistosta. Sähkeuutiset kuullaan tasatunnein Yöradiossa. Kuuntelijat voivat osallistua Yöradioon tekstiviestein, sähköpostein ja puhelimitse ottaen kantaa toimittajan ehdottamaan aiheeseen.

12. helmikuuta 2009 alkaen Yöradiossa toteutetaan kuuntelijoiden musiikkitoiveita Toiveiden yö -osuudessa keskiviikon ja torstain välisinä öinä kello 23.03–1.00.

Yöradion toimittajia

Lähteet

  1. Yöradio Yle Vintti. 12.3.2012. Viitattu 19.8.2020.
  2. Ylen vuosikymmenet Yleisradio – Usein kysyttyä. 11.1.2015. Viitattu 19.8.2020.
  3. Yle Radio Suomen toimittajat Radio Suomi. Viitattu 19.8.2020.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.