Yön kuningas
Yön kuningas (Cruising) on William Friedkinin ohjaama rikos- ja jännityselokuva vuodelta 1980. Elokuvassa Al Pacino näyttelee peitetehtävissä työskentelevää poliisia, joka tekeytyy homoksi saadakseen kiinni sadomasokistisen alakulttuurin piiristä uhrinsa etsivän murhaajan.
Yön kuningas | |
---|---|
Cruising | |
![]() |
|
Ohjaaja | William Friedkin |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja | Jerry Weintraub |
Säveltäjä | Jack Nitzsche |
Kuvaaja | James A. Contner |
Leikkaaja | Bud S. Smith (käännä suomeksi) |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | United Artists |
Levittäjä |
Lorimar Television (käännä suomeksi) Netflix |
Ensi-ilta | 1980 |
Kesto | 102 min |
Alkuperäiskieli | Englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Monet homoseksuaalit, erityisesti New Yorkin homoyhteisön jäsenet vastustivat aikoinaan elokuvan tekemistä.lähde? Huonon maineen ja kritiikin takia elokuva ei menestynyt lippuluukuilla. Se sai myös kolme Razzie-ehdokkuutta, muun muassa huonoimmasta ohjauksesta.
Elokuva kiellettiin aluksi kokonaan Suomessa, mutta sallittiin myöhemmin videolla K18-merkinnällä. Vuonna 1987 voimaan tullut videolaki poisti sen markkinoilta aina vuoteen 2000 asti.
Näyttelijät
Al Pacino | … | Steve Burns |
Paul Sorvino | … | Edelson |
Karen Allen | … | Nancy |
Arvioita
Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano kutsuu elokuvaa tummanpuhuvaksi ja lohduttomaksi kurkistukseksi homomaailmaan ja antaa sille kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[1]
Lähteet
- Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.