Yö (yhtye)

Yö perustettiin vuonna 1981. Yhtyeen nimen keksi sen laulusolisti Olli Lindholm. Lindholmin mukaan idea yhtyeen nimestä syntyi toteamuksesta: ”Yö on kaunista aikaa”. Yhtyeen ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat laulaja Olli Lindholm, laulaja-kosketinsoittaja Jussi Hakulinen, kitaristi Jani Viitanen, basisti Juha "Liuhu" Rauäng ja rumpali Harry Varhala, jonka sijalle tuli kolmen kuukauden kuluttua Tapio Wallin. Pian perustamisensa jälkeen Yö osallistui rockin SM-kisojen Porin karsintoihin ja sijoittui kolmanneksi kokonaiskilpailussa.

Lindholm on itse sanonut ihastuneensa Hakulisen lauluun ja musiikkitaitoihin yleensäkin. Lindholm on sanonut yhtyeen perustamisesta näin:[1]

»Kun Talvella 1980 näin Reposaaren VPK:n talolla STRIX-yhtyeen tai kun ensimmäisen kerran kuulin Jussi Hakulisen lauluja, olin myyty mies. Noita lauluja haluan laulaa. Olin oman bändini (T.T. Salonen Judas Bänd) kanssa lämmittelemässä STRIXIÄ kyseisellä VPK-talolla ja minut valtasi outo tunne, jonka olin kokenut kerran aiemminkin kuullessani ensimmäistä kertaa Pelle Miljoonaa ja kappaleen ”Häpeän olla valkoinen”. En enää muista, minkä laulun Jussilta kuulin, mutta tunne oli sama; vilun väreet, se on suuri asia musiikissa, kun tuntee vilun väreet. Kysyin illan päätteeksi Jussilta, että voisinko laulaa hänen tekemiään kappaleita ja sain myöntävän vastauksen. Kevään -81 aikana meillä oli muutamaan otteeseen ollut puhetta yhteistyöstä, ja kun STRIX loppukeväästä hajosi, perustimme bändin, jolle ei vielä ollut nimeä. Kitaristiksi hommasin Jani Viitasen, joka vaikutti enemmän keskityylin musakuvioissa. Yhteinen harrastus meillä kuitenkin oli: PELMU, Porin Elävän Musiikin Yhdistys, joka oli yhteinen tekijä monelle porilaiselle nuorelle soittajalle. PELMU mahdollisti sen, että meillä oli edes jonkun verran keikkoja.»

Olli Lindholm ja Juha Rauäng perustivat 1980-luvun alussa Appendix-yhtyeen,[2] jonka demonauha julkaistiin myöhemmin Propaganda recordsin punk-kokoelmalla Russia Bombs Finland sekä Pultti-EP:llä. Lindholm ja Rauäng erosivat yhtyeestä ennen sen ensimmäisen albumin Ei raha oo mun valuuttaa ilmestymistä. Lindholmin säveltämästä ja Jussi Hakulisen sanoittamasta kyseisen albumin nimikappaleesta tuli myöhemmin klassikko punk-piireissä.

Yö esiintyi vuoden 1982 alussa vain muutamia kertoja. Sinä aikana rumpali Tapio Wallin vaihtui Veikko ”Veke” Lehtirantaan, joka oli sitä ennen toiminut orkesterissa nimeltä Uiva ooppera. Keväällä kitaristi Jani Viitasen suorittaessa asevelvollisuutta Yön muut jäsenet harjoittelivat viikonloppuisin. Syksyllä yhtye teki demonauhan, jossa ei kuitenkaan levy-yhtiön mukaan ollut ”kaupallista potentiaalia”. Tämän demonauhan kappaleet olivat kaikki Jussi Hakulisen sanoittamia ja säveltämiä, ja ne päätyivät myöhemmin yhtyeen ensilevylle.

Syksyllä 1982 Yö voitti rockin-SM-kilpailujen Porin-karsinnan. Sitä seuraava Seinäjoella järjestetty karsintakilpailu kesti viikonlopun. Lauantaina kilpailussa esiintyi viisitoista yhtyettä, joista viisi valittiin sunnuntain loppukilpailuun, yhtenä niistä Yö. Karsinnan jälkeen lauantai-iltana yhtye tapasi levy-yhtiö Poko Rekordsin perustajan ja toimitusjohtajan Epe Heleniuksen. Helenius oli jo aiemmin keskustellut Yön managerin Timo Järvenpään kanssa ja sopinut, että riippumatta loppukilpailun tuloksesta yhtye tekisi demonauhan Poko Rekordsille. Yö sijoittui kisassa kolmanneksi. Jäsenet haikailivat myöhemmin, että sijoitus olisi voinut olla parempi ilman edellisillan alkoholinkäyttöä.[3] Suomen mestariksi valittiin 22 Pistepirkko -yhtye.[4]

Muutama viikko kilpailun jälkeen Yö ryhtyi demonauhan tekoon ulvilalaisessa Laser-studiossa, jossa tehtiin kappaleet ”Likaiset legendat I” ja ”Kuljen”. Viikon kuluttua Helenius soitti ja kertoi, että kappaleista tehtäisiin yhtyeen ensimmäinen single. Yö aloitti levy-uransa 2. tammikuuta 1983 tekemällä singlen MSL-studiolla. Sen A-puoleksi tuli ”Likaiset legendat I”. Lindholm lauloi singlen uudelleen, koska ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen versioon. Yö esiintyi heti levytyksensä jälkeen Poko Rekordsin viisivuotisjuhlassa Tampereella hotelli Rosendahlissa. Samana iltana Juice Leskinen tapasi yhtyeen. Yö esiintyi 19. maaliskuuta Leskisen lämmittely-yhtyeenä Köyliön Lallintalolla. Kesällä Yö esiintyi jo Pihtiputaalla Saapasjalkarockissa ja Turussa Ruisrockissa.

Elokuussa 1983 ilmestynyt single ”Särkynyt enkeli” nousi singlelistan kärkeen. Syyskuussa Yö levytti Varietee-albumin kuudessa päivässä. Albumi ilmestyi 13. marraskuuta televisiomainonnan vauhdittamana. Vuodenvaihteeseen mennessä sitä oli myyty yli 50 000 kappaletta. Helenius lähetti yhtyeelle sähkeen, jossa ilmoitti Yön tehneen ”musiikin historiaa”. Vuonna 1984 Yö kiersi ympäri Suomea ja synnytti teinihysterian: yhtye sai yhdessä päivässä yli 130 kirjettä. Helmikuussa yhtye esiintyi pari kertaa yhteiskeikoilla Eppu Normaalin kanssa.[1]

Yö julkaisi 1984 Tavastian konsertistaan tallenteen ...ja tapahtui niinä päivinä, joka sisälsi harvinaisia kappaleita. Albumia tehtiin vain 14 000 kappaletta, joista C-kasettina julkaistiin 8 000 kappaletta. Yhtye teki myös kesäsinglen "Laulu meille kahdelle", joka myi melkein 10 000 kappaletta. Kesän kohokohta oli Tuuliajolla-kiertue. Kiertueen loputtua yhtye meni kolmeksi viikoksi Lempäälään studioon. Nuorallatanssija-albumin (1984) kokoamisen jälkeen Yö aloitti kaksiviikkoisen Lapin-kiertueen. Nuorallatanssija-albumi sai nopeasti kultalevyn, mikä tiesi yhtyeelle lisää esiintymisiä. Levyn kuudennesta raidasta (LP:n B-puolen avaavasta) kappaleesta Joutsenlaulu, tuli menestys, joka myöhemmin järjestetyssä Radiomafian äänestyksessä sai parhaan kotimaisen kappaleen tittelin. Helsingin Sanomien kesällä 2006 järjestämässä äänestyksessä Suomen synkimmästä laulusta ”Joutsenlaulu” sijoittui yhdeksänneksi.[5] Toukokuussa 1985 yhtye julkaisi vielä T.T.Oksalan tuottamana Kuorotyttö-maksisinglen, joka jäi Hakulisen viimeksi levytykseksi Yön jäsenenä sillä erää.

Nuorallatanssija-kevätesityksessä 1985 Yön jäsenet esiintyivät Jussi Hakulisen pyynnöstä melkein selvin päin. Muiden yhtyeen jäsenten oli vaikea noudattaa sitä, koska he halusivat olla kuin muutkin tunnetut yhtyeet. Juhannuksen konsertin jälkeen Hakulinen erosi Yöstä ja siirtyi soolouralle. Hakulinen oli ollut yhtyeelle tärkeä, sillä hän oli sanoittanut ja säveltänyt kaikki yhtyeen siihen mennessä julkaistut kappaleet. Muun muassa Lindholm pelkäsi koko yhtyeen hajoavan eikä ollut selvitä Hakulisen eroamisesta. Lindholm sanoo yhtyeen kotisivuilla Hakulisen eroamisesta näin:.[1]

»Nuorallatanssijan kevätshow, jos sitä nyt siksi voi kutsua, oli meille ehkä siitä uutta että esiinnyimme selvin päin tai ainakin melkein. Se oli Jussin tahto, jota meidän oli vaikea toteuttaa, koska me halusimme olla kuin Juice, Eput ja Popeda. Ja se tarkoitti niin sanottua ”reilua meininkiä”, halusimme olla vanhan liiton miehiä. Pikkuhiljaa meidän touhut kypsyttivät Jussin ja juhannuskeikan jälkeen, kun menimme Punkaharjulta yöpymään Savonlinnaan, Jussi sanoi että hommat loppu tähän. Hän sanoi tekevänsä enää vain viimeisen juhannuskeikan. Istuimme minä, Jani ja Liuhu Savonlinnassa aamulla itkien ja litkien, vitsit olivat vähissä. Kaikki tuntui tyhjältä, ei näkynyt mitään valoa tai ei ollut mitään käsitystä miten tästä jatketaan eteenpäin. Silloin kun Yö perustettiin, yli puolet biiseistä olivat minun mutta silti laulujani ei ollut Yö levyttänyt, ainoastaan Appendix. Eli ei ihme, jos pisti vakavaksi.»

Heinäkuussa viisihenkinen yhtye oli muuttunut nelihenkiseksi ja Lindholm sekä soitti kitaraa että lauloi. Yhtye sai kuulla X-dreamsin Jyrki Honkakummulta kitaristi Markku Petanderista ja tapasi tämän elokuun puolivälissä Lahdessa. He harjoittelivat pari päivää yhdessä, ja Petander liittyi yhtyeeseen. Elokuun lopussa Petander esiintyi ensimmäistä kertaa Yön jäsenenä Siilinjärven Huvikummussa.

Syyskuussa Yö oli taas viisihenkinen ja harjoitteli uutta albumia varten. Petanderilla oli paljon teemoja ja säkeitä, mutta yhtyeen täytyi aloittaa alusta, punk-albumin teko ei kiinnostanut enää. Vaikka kaksi studiossa vietettyä viikkoa lokakuussa sisälsivät pitkiä ja raskaita työpäiviä, yhtyeessä vallitsi hyvä yhteishenki. Yhtyeen kolmas studioalbumi Myrskyn jälkeen julkaistiin marraskuussa 1985.

Pelle Miljoona teki levylle tekstin kappaleeseen Onnellinen perhe, ja Lindholm oli onnellinen, koska sai laulaa Pelle Miljoonan kanssa. Loppusyksystä Yö teki Lapin-kiertueen ja esiintyi paljon.[6]

Yö teki keväällä 1986 singlen Lasisilmä ja jatkoi 120 keikan vuosivauhtia. Syksyllä Lindholm muutti Tampereelle, vähän myöhemmin myös Viitanen ja Rauäng. Juice Leskinen oli mukana niin ”Lasisilmän” teossa kuin syksyllä työvoimaministeriölle tehdyssä musiikkivideossa Et ole liian villi oppimaan, jonka sanoituksissa Leskisen panos oli tärkeä. Yön agentiksi tuli vuoden 1986 alusta Jouko J. Karppanen, joka on siitä saakka myynyt Yön keikat.

Marraskuussa 1986 Yö julkaisi neljännen studioalbuminsa Äänet. Tässä vaiheessa yhtye kulutti enemmän rahaa kuin ansaitsi.[6]

Yö julkaisi 1987 maaliskuussa uuden singlen Tia-Maria, josta tuli 1990-luvulla hitti. Yhtye vietti toukokuun lomalla ja esiintyi kuun lopussa Hämeenlinnan jäähallissa, jossa Petander ilmoitti eroavansa Yöstä heinäkuun lopussa. Hän lähti ex-Dingo basistin Jarkko Even yhtyeen kitaristiksi.

Yö levytti vielä samana kesänä kesäsinglen ”Tää kesä”. Petanderin esiintymiset yhyeessä päättyivät kesällä 1987 Saapasjalkarockiin. Syksyllä Yö levytti uuden albuminsa Lanka palaa joka julkaistiin tammikuussa 1988. Levyllä soitti kitaristina uusi mies nimeltään Juha Mielonen, jonka kanssa Lindholm ei tullut toimeen.

Vuonna 1988 Suomeen alkoi ilmestyä täysin uuden tyylin omaavia yhtyeitä, kuten Pääkköset. Yön työt alkoivat vähentyä ja sitä myöten yhtyeen ryhmähenki rakoilla.

Lokakuussa 1988 Yö aloitti uuden levyn äänitykset, mutta niiden päätteeksi valmista materiaalia oli kasassa (yhdessä singlen B-puolen kanssa) vain 27 minuuttia. Levy-yhtiö Poko Rekordsin johtaja Epe Helenius siirsi levyn julkaisua odottamaan sitä, että yhtye saisi kasaan lisää materiaalia täysimittaista albumia varten. Tässä vaiheessa levyn tuottaja T. T. Oksala alkoi olla väsynyt. Yö sai lopulta keväällä 1989 valmiiksi uuden albumin joka kantoi nimeä Toinen puoliaika. Levy julkaistiin kesäkuussa. Lindholm oli innoissaan kappaleista ”Kaipaan luoksesi kotiin” ja ”Palapeli” sekä toivoi niiden antavan uutta potkua yhtyeen uralle. Hän joutui kuitenkin toteamaan, että alamäen pysäyttäminen on vaikeampaa kuin ylöspäin nouseminen.

Yön keikkamäärät olivat pudonneet puoleen eli kuuteenkymmeneen keikkaan vuodessa, ja samalla yhtyeen tulot puolittuneet. Jani Viitanen pääsi Costello Hautamäen ja Mika Sundqvistin studiotyöoppiin, ja Lindholm oli osapäivätöissä, mutta Rauängillä ja Lehtirannalla ei ollut muuta työtä. Syksyllä Yö teki Johnny Lee Michaelsin, Giddyupsin ja Alice in Wastelandin kanssa Fun Rock Tourin. Kiertue ei tuottanut paljon. Vuonna 1989 Olli Lindholm toimi siivoojana Servi Systemsissä ja sai työparikseen ex-Skädäm laulajan Jukka "Frogley" Mänty-Sorvarin.

Rakastuttuaan Servin työnjohtajaan Lindholm jättäytyi sivummalle musiikkikuvioista ja laiminlöi velvollisuuksiaan yhtyeessä.[6]

Toukokuussa 1990 Yön vappuesiintymisen jälkeen Olli Lindholm soitti helsinkiläiselle puolitutulleen Jesu Hämäläiselle, joka oli aiemmin soittanut Pelle Miljoona Oy:ssä vuosina 1982–83, Pelle Miljoonaliigassa sekä Hanoi Rocksin kanssa ja pyysi tätä Yön basistiksi, koska hänestä tuntui, ettei Yö enää vappuesiintymisen jälkeen voinut soittaa vanhassa kokoonpanossaan.

Hämäläinen oli ihmeissään Lindholmin soitosta, mutta suostui silti. Hämäläinen oli nähnyt Lindholmia viimeisen vuoden aikana hyvin vähän, ja on itse sanonut Lindholmin kutsusta Yöhön tällä tavalla:[7]

»Lämpimänä toukokuun iltapäivänä vuonna 1990 silloisessa Kallion asunnossani Helsingissä soi puhelin, langan toisessa päässä oli Olli Lindholm Tampereelta. Olin yllättynyt Ollin soitosta ja ymmärsin heti, että kysymyksessä oli jokin muu asia kuin arkipäivän kuulumisten kyseleminen. Silloinen Yö oli tullut tiensä päähän ja soittanut viimeisen keikkansa vappuna, Olli etsi soittajia uuteen kokoonpanoon ja kysyi minua Yön basistiksi. Olin hieman yllättänyt kutsusta, olin kyllä törmännyt Olliin satunnaisissa tilanteissa vuosien varrella useinkin ja tiesin hänet rehdiksi ja sanojensa mittaiseksi mieheksi. Lupauduin tulemaan Tampereelle ja kokeilemaan millä intensiviteetillä uudistettu Yö saisi ilmaa siipiensä alle.»

Heinäkuussa 1990 Jani Viitanen erotti kaikki muut yhtyeen jäsenet (= Juha Mielonen, Juha Rauäng ja Veikko Lehtiranta) paitsi itsensä ja Lindholmin. Miehet ryhdistyivät, keräsivät uuden kokoonpanon ja alkoivat äänittää uutta levyä. He myös sopivat erimielisyydet Hakulisen kanssa, joka päätti auttaa Yö-yhtyettä sanoittamalla ja säveltämällä yhtyeelle uusia kappaleita. Jani Viitanen houkutteli uudeksi rumpaliksi Jukka Mänty-Sorvarin, joka suostui heti. Kosketinsoittajaksi tuli Mikko Kangasjärvi, jonka alun perin piti toimia hanuristina ainoastaan yhdessä kappaleessa.

Kokeiltuaan yhdessä soittamista Yön kanssa Harasoo-studiolla, Kangasjärvi, Mänty-Sorvari sekä Hämäläinen liittyivät yhtyeeseen. Hämäläisestä tuli Lindholmin hyvä ystävä. Yö julkaisi uuden singlen ”Vie mut minne vaan”, josta tuli menestys. Syyskuusta alkaen Yön esiintymiset lisääntyivät, vaikkakin syksy 1990 kului hiljaisesti yhtyeen äänittäessä uutta levyä Antaa soittaa. Levyn äänitykset etenivät pätkissä aina kevääseen 1991 asti jolloin albumi julkaistiin.

Vuonna 1992 Yö esiintyi noin 50 kertaa. Esiintymisiä vähensi Lindholmin kolmen kuukauden loma hänen saatuaan lapsen syksyllä. Tuona vuonna yhtye teki myös pienoislevyn Tänä yönä, jossa oli jäsenten omia suosikkikappaleita vuosien takaa Yön uudelleen esittäminä cover-versioina. Levy tehtiin kahdessa päivässä, joista ensimmäisenä tehtiin äänitys ja toisena Viitanen koosti sen. Levylle päätyneestä Ratsia-coverista ”Täältä tulee yö” tuli konserttihitti, minkä vuoksi se päätyi vuonna 2001 kokoelmalevylle Legenda. Myöhemmin samana vuonna kosketinsoittaja Kangasjärvi lähti armeijaan, ja Yö jatkoi nelihenkisenä.

Vuonna 1993 Yö teki kaksi levyä. Ensimmäinen oli Kymmenes kevät, johon uudelleensanoitettiin Hooters-yhtyeen kappale ”Johnny B” nimellä ”Angelique” ja johon Hakulinen teki kappaleen ”Likaiset legendat III”, jonka kunniaksi levyllä oli myös uusi versio kappaleesta ”Likaiset legendat I”. Toinen levy oli konserttitallenne Täältä tulee yö, joka äänitettiin suurimmaksi osaksi Köyliön Lallintalolla, mutta siihen lisättiin osia muista esiintymisistä. Frogley esitti konserteissa entisen Skädäm-yhtyeensä kappaletta ”Katujen kuningatar”.

Vuonna 1994 Kolmas nainen -yhtye lopetti toimintansa,[8] jolloin Lindholm pyysi Pauli Hanhiniemeä tekemään Yölle sanoituksia ja opettamaan Lindholmia laulamaan paremmin. Yö teki albumin Hyviä vuosia, jolla oli menestyskappale ”Ihmisen poika” sekä kappale ”Koska sydän sanoi niin” duettona Pelle Miljoonan kanssa. Taustalaulajana esiintyi Klamydia. Myös Ari Taskinen oli mukana tekemässä albumia ja soittaa muun muassa kosketinsoittimia kappaleessa ”Ihmisen poika”.

Vuonna 1995 Yö teki kokoelmalevyn Parhaat, jolle tehtiin uutena kappaleena ”Sua muistoistani pois en saa”. Kokoelmalevyä mainostettiin televisiokampanjan kera, ja se myi platinaa. Yhtyeen suosio ja konserttien määrä alkoi kasvaa. Jokainen esiintyminen päättyi yhtyeen versioon Pelle Miljoonan kappaleesta ”Hyvää yötä maailma” kunnianosoituksena vaiheelle, jolloin kappale on tehty. Seuraavana vuonna kitaristi Markku Petander tuli takaisin toiseksi kitaristiksi.

Parhaat-kokoelmalevy ja sen vanavedessä julkaistu albumi Satelliitti (1996) myivät hyvin, mutta vuosikymmenen lopussa ilmestyneet kolme levyä Pirstaleet (1997), 13. Yö (1999) ja Valo (2000) myivät huonosti. Vuonna 1998 bändi julkaisi kokoelmalevyn Yön pimeä puoli, joka sisälsi singlen B-puolia ja muita harvinaisuuksia. Lindholm julkaisi soololevyn Voima keväällä 2000.

Basisti Jesu Hämäläinen päätti vuonna 1999 pitää taukoa Yöstä ja oli pyytänyt jo Eppu Normaalin Sami Ruusukallion tuuraajakseen, mutta muut eivät halunneet Ruusukalliota mukaan. Lindholm ja Viitanen päättivät erottaa Hämäläisen ja pyysivät tilalle Jukka Lewisin.

Jani Viitanen lopetti yhtyeessä esiintymisen kesken Tavastian keikan huhtikuussa 2000. Hän lahjoitti vahvistimensa Markku Petanderille. Uutta jäsentä ei heti otettu mukaan, vaan keikoilla alettiin hyödyntää taustanauhoja. Myöhemmin marraskuussa Petanderin humalatila yhtyeen Tavastian konsertissa aiheutti riidan, joka johti Petanderin erottamiseen.[9] Uudeksi kitaristiksi liittyi Daffy Terävä ja lisäksi kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi palasi takaisin Lindholmin pyynnöstä.

Syksyllä 2001 Yö piti Tampereen Pakkahuoneella 20-vuotisjuhlakonsertin, josta julkaistiin myös live-levy.[10]Syyskuussa 2001 yhtyeen 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin kokoelma-albumi Legenda. Albumia on myyty lähes 150 000 kappaletta mikä tekee siitä Yön myydyimmän albumin koskaan. Rumpali Jukka Mänty-Sorvari erotettiin elokuussa 2002 ja tilalle tuli Antti Mäkinen.

Jussi Hakulisen luoma ja saman tien klassikoksi noussut laulu Rakkaus on lumivalkoinen ja sitä tukeva samanniminen albumi julkaistiin 2003. Yön levy Kuolematon julkaistiin keskiviikkona 16. helmikuuta 2005. Se myi kahtena ensimmäisenä päivänä platinaa eli ylitti 30 000 kappaleen myynnin. Tätä ennen on julkaistu single ”Rakkauden vahvistama” heinäkuussa 2004 ja ”Pettävällä jäällä” 19. tammikuuta 2005. 1. kesäkuuta 2005 julkaistiin single ”Yksi askel liikaa”, jonka kakkosraita on kappale ”Ääni sisälläni”. Rumpali Ari Toikka korvasi Antti Mäkisen vuonna 2007.

Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon heinäkuussa 2008.[11]

Yön vuonna 2009 ilmestynyt albumi ”Loisto” ylitti platinarajan 30 000 kpl. Yö on suomea laulavista bändeistä myydyin 2000-luvulla yli 550 000 kappaleella. Loisto-albumilta julkaistu "Kiitos ja kunnia” -single palkittiin vuoden 2009 parhaana iskelmänä 14. helmikuuta 2010 Iskelmägaalassa. Samassa tilaisuudessa Loisto-äänite (2009) palkittiin vuoden albumina. Valinnat perustuivat Iskelmän nettisivuilla käydyn vuosiäänestyksen tuloksiin.[12]

Yö esiintymässä Kiuruvedellä IskelmäNiityt-tapahtumassa 2010.

Vuonna 2010 pitkään kiertuekokoonpanossa vaikuttanut kosketinsoittaja Jari Latomaa liittyi Yö-yhtyeeseen kuudenneksi jäseneksi.

Vuosi 2011 oli Yön 30-vuotisjuhlavuosi. Yö teki konserttiareenakiertueen Kiitos ja kunnia – 30 vuotta likaisia legendoja. Kiertueella mukana olivat Jussi Hakulinen, Annika Eklund, Suvi Teräsniska, Miina Mikkonen ja Juha Tapio. Juha Tapio esiintyi Yön Hartwall Areenan keikalla 10. joulukuuta 2011. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin myös Loisto-punaviini. Lisäksi Kustannusosakeyhtiö Siltala julkaisi 2011 syksyllä Yön urasta juhlakirjan, joka sisältää valokuvia 30 vuoden ajalta sekä Yhden Yön tarina -kirjan kirjoittajan Ilpo Rantasen kokoamia Yö-aiheisia yhtyeelle tärkeiden ihmisten haastatteluita.[13]

Marraskuussa 2012 Yö julkaisi studioalbumin Pelko ja rakkaus, jota myytiin ilmestymisvuonnaan noin 22 000 kappaletta.[14] Seuraava studioalbumi, Hyvässä ja pahassa, julkaistiin lokakuussa 2014. Levyn ensimmäinen single oli albumin nimikappale "Hyvässä ja pahassa". Levyltä julkaistiin myös singlet "Jään sun viereen" (feat. Stina Girs) ja "Ei syntiä sen kauniimpaa".[15]

Keväällä 2016 ilmestyi albumi Puolet taivaasta – puolet helvetistä. Yhtyeen 35-vuotiskiertueen viimeisen keikan jälkeen 15. joulukuuta 2016 Olli Lindholm erotti kaksi yhtyeen pitkäaikaista jäsentä, basisti Jukka "Jay" Lewiksen ja kitaristi "Daffy" Terävän.[16] He perustivat myöhemmin oman yhtyeen, joka kantaa nimeä Jay Lewis Gang. Lewiksen ja Terävän tilalle Yön uusiksi jäseniksi valittiin kitaristi Jussi Turpeinen ja basisti Timo Mynttinen.[17] Jukka "Jay" Lewis haastoi Lindholmin joulukuussa 2017 oikeuteen saamistaan potkuista mutta hävisi.[18][19]

Vuonna 2017 Yö julkaisi Hyvän yön lauluja -levyn joka sisältää tunnettuja klassikkohittejä kuten "Laulu rakkaudelle" ja "Vie mut minne vaan" akustisina versioina.[20] Syksyllä 2018 Yö julkaisi albumin Mitä jos mä rakastan, joka jäi yhtyeen viimeiseksi studioalbumiksi.

Olli Lindholmilla oli unelma järjestää elokuussa 2021 Yön 40-vuotisjuhlakonsertti Porin Kirjurinluodossa. Hän ehti sopia asiasta Porin kaupungin kanssa ennen kuolemaansa.[21]

Yön viimeinen konsertti ennen Lindhomin kuolemaa vuonna 2019 kuultiin Tampere-talossa, Tampereella 8. joulukuuta 2018.^lähde?

Yhtyeen keulakuva Olli Lindholm kuoli sairauskohtaukseen helmikuussa 2019, ja Jussi Hakulisen mukaan tämä luultavimmin merkitsee myös päätepistettä yhtyeen tarulle.[22][23][24] Jussi Hakulinen kertoi, että Yö suunnittelee yhden tai kahden keikan mittaista comebackia alkuperäiskokoonpanollaan Lindholmin muistoksi.[25] Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. Yö järjesti muistokonsertit Porissa ja Tampereella 10–12.5.2019. Konsertissa esiintyivät yhtyeen lisäksi muun muassa Suvi Teräsniska, Pauli Hanhiniemi ja Juha Tapio.[26] Jussi Hakulista ei kutsuttu Ollin hautajaisiin eikä muistokonserttiin. Tämän seurauksena Hakulinen kielsi tekemiensä laulujen esittämisen konsertissa. Hakulinen olisi sallinut kappaleiden esittämisen, jos tapahtuman tuotto menisi hyväntekeväisyyteen[27].

Heinäkuussa 2019 rumpali Ari Toikka sanoi, etteivät yhtyeen nykyisen kokoonpanon jäsenet ole vielä keskustelleet yhtyeen jatkamisesta.[28] Toikan yhtiö omistaa nykyään Yö-yhtyeen brändin.[29]

Yö-yhtyeessä soittaneita henkilöitä esiintyi yhdessä Tampereella sunnuntaina 8. syyskuta 2019. Konsertissa esiintyivät Jussi Hakulinen, Asko ”Daffy” Terävä, Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari ja Jukka ”Jay” Lewis. Lisäksi lavalla nähtiin Yön viimeiseen kokoonpanoon kuuluneet rumpali Ari Toikka ja kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi.[30][31][32] Kitaristi Asko Terävä kommentoi Yön mahdollista jatkoa sanomalle, ettei hän ihmettelisi, jos Suomessa olisi piankin Yö-yhtyeen musiikkia soittava yhtye.[33]

Keväällä 2020 sekä kesällä 2021 Yö teki joitakin yhteiskeikkoja laulaja Suvi Teräsniskan kanssa.[34]

Jussi Hakulinen oli aikeissa järjestää Yön viimeinen varietee -areenakiertueen vuonna 2021. Koronapandemiasta johtuen kiertue siirrettiin vuoteen 2022.[35] Kiertue ei ehtinyt alkaa ennen Hakulisen kuolemaa, josta tiedotettiin 9. elokuuta 2022.[36]

Vuonna 2023 julkaistiin vielä Olli Lindholmin vuonna 2018 laulama Viimeiseen auringonlaskuun -niminen kappale, jonka musiikkivideo julkaistiin YouTubessa 12.5.2023. Samainen video nähtiin Yön 40v juhlakeikalla. [37]

Yö järjestää 40-vuotisjuhlakonsertin Tampereen areenalla 24. maaliskuuta 2023. Konsertissa lavalla nähdään Yö-yhtye sekä vuosien varrella yhtyeessä vaikuttaneita muusikoita ja vierailevia solisteja. Lauluja tulkitsevat konsertin pääsolisti Suvi Teräsniska sekä vierailevat solistit Pauli Hanhiniemi, JP Leppäluoto, Jay Lewis ja Herra Ylppö.[38]

Nykyään yhtyeen toiminnasta päättävät ”vanhat pojat” Kangasjärvi, Toikka ja kitaristi Jari Latomaa. He haluavat pitää yllä ja vaalia Yön biisikatalogia. Jatkuva keikkailu tai pysyvän laulajan kiinnittäminen eivät ole suunnitelmissa.

Syksyllä Yö tekee pari konserttia. 40 vuotta täyttävästä Varietee-albumista saattaa tulla juhlapainos.

”Emme voi tietää, mitä Olli olisi halunnut. Mutta siitä on helppo olla varma, että hän olisi halunnut Yön musiikin soivan ikuisesti.” .[39]

• Olli Lindholm – laulu (1981–2019), kitara (1986–1995)
• Jussi Hakulinen – kosketinsoittimet ja laulu (1981–1985, 2001, 2011)
• Jani Viitanen – kitara (1981–2000, 2001)
• Juha Rauäng – basso (1981–1990)
• Harri Varhala – rummut (alkuvuoden 1981)
• Tapio Wallin – rummut (loppuvuoden 1981)
• Veikko ”Veke” Lehtiranta – rummut (1982–1990)
• Markku Petander – kitara (1985–1987 ja 1996–2000)
• Juha Mielonen – kitara (1987–1990)
• Jesu Hämäläinen – basso (1990–1999)
• Mikko Kangasjärvi – kosketinsoittimet ja haitari (vuosina 1990–1992, uudelleen 2000–2019)
• Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari – rummut (1990–2002)
• Jukka Lewis – bassokitara (1999–2016)
• Daffy Terävä – kitara (2000–2016)
• Antti Mäkinen – rummut ja lyömäsoittimet (2002–2006)
• Ari Toikka – rummut ja lyömäsoittimet (2007–2019)
• Jari Latomaa – kosketinsoittimet, urut ja kitara (2010–2019)
• Jussi Turpeinen – kitara (2017–2019)
• Timo Mynttinen – basso (2017–2019)