Wonderworld

Jo Uriah Heepin edellisen, syyskuussa 1973 julkaistun Sweet Freedom -albumin aikaan yhtyeen jäsenillä oli alkanut olla vaikeuksia tulla toimeen keskenään, ja lisäksi albumin tuottaja Gerry Bron oli alkanut käyttäytyä aikaista hankalammin olemalla selvästi kireämpi kuin aiemmin.[4] Wonderworld-albumilla jäsenten väliset ristiriidat pahentuivat entisestään.[1]

Vuoden 1973 loppu oli Uriah Heepille kiireistä aikaa; se aloitti 18. elokuuta Yhdysvaltain-kiertueen Mainen Bangorista ja päätti sen 30. syyskuuta Iowan Des Moinesiin. Yhtye soitti kiertueella muiden muassa ZZ Topin ja Earth, Wind & Firen kanssa. Yhdysvaltain-kiertueen jälkeen yhtyeellä oli edessä Skandinavian-kiertue, joka alkoi 24. lokakuuta Ruotsin Göteborgista ja päättyi Tanskan Aalborgiin. Yhtye soitti tuolloin ensimmäistä esiintymistä lukuun ottamatta Tucky Buzzardin kanssa. Skandinavian-kiertueen jälkeen vuorossa oli yhtyeen kotimaan Ison-Britannian-kiertue, joka alkoi 8. marraskuuta Portsmouthista ja päättyi saman kuun 26. päivä Lontooseen. Britannian-kiertueen jälkeen yhtye teki vielä kymmenkunta esiintymistä Keski-Euroopassa. Konserttien sarja päättyi Münchenissä, missä kappale ”Wonderworld” nauhoitettiin. Britannian-kiertueella sekä sitä seuranneilla konserteilla Keski-Euroopassa Uriah Heep esiintyi The Heavy Metal Kidsin ja McGuinness Flintin kanssa.[5]

»David [Byron] oli hankala parhainakin aikoina. Hän oli aina luomassa mahdottomia tilanteita, eikä Ken [Hensley] ollut myöskään mikään enkeli. Nämä seikat olivat Wonderworld-albumilla paljon näkyvämmin esillä kuin koskaan ennen.»
(Gerry Bron kommentoi albumin tuotantoa.[1])

Uriah Heep aloitti Wonderworldin nauhoitukset tammikuussa 1974, vain neljä kuukautta edellisen studioalbumin Sweet Freedomin julkaisun jälkeen. Yhtye päätti nauhoitukset saman vuoden maaliskuussa.[1] Albumilla jatkoi kolmella edellisen albumin tuotantojen ajan koossa ollut kokoonpano.

Wonderworld oli Uriah Heepin toinen verotussyistä Ison-Britannian ulkopuolella nauhoittama albumi. Tällä kertaa nauhoituspaikka oli Giorgio Moroderin omistama Musicland-studio Münchenissä. Kitaristi Mick Box on kertonut, että ”koko juttu (albumin teko) oli helkutinmoinen painajainen. Ken [Hensley] vietti suurimman osan ajastaan itkemässä huoneessaan, ja David [Byron] oli vain uskomaton ryyppääjä”. Sen lisäksi, että Byron käytti alkoholia jatkuvasti enemmän, Hensleyn kokaiiniriippuvuus alkoi lähteä käsistä.[1]

Albumin tuottaja Gerry Bron on moittinut erityisesti solisti Byronin käytöstä; hänen mukaansa ”[Byron] oli hankala parhaimpinakin aikoina”. Hän sanoi myös, ettei kosketinsoittaja-kitaristi Hensleykään ”ollut mikään enkeli”. Toisilleen kateelliset Byron ja Hensley kävivät myös taistelua siitä, kumpi sai osakseen enemmän huomiota.[1]

Ken Hensley oli mukana levyn jokaisen kappaleen työstössä, minkä lisäksi kolme niistä oli yksin hänen työstämiään. Tämä aiheutti yhtyeen muissa jäsenissä tunteen, että Gerry Bron suosi Hensleytä.[1]

Albumin aloituskappale on kosketinsoitinpainotteinen ”Wonderworld”, jossa myös David Byronin laulu on merkittävässä osassa.[6] Kappaleen säveltäjä Ken Hensleyn mukaan kappaleen sanoitukset kertovat paikasta, jonne hän meni unissaan. Kappale on Wonderworld-levyn lisäksi muun muassa Come Away Melinda -kokoelma-albumilla.[7] ”Wonderworldia” seuraa kitarapainotteinen hard rock -kappale ”Suicidal Man”, jonka sanat kertovat nimen mukaisesti itsemurha-ajatuksiin joutuvasta miehestä. Kappaleen nimi on viittaus laulaja Byroniin, jolla oli albumin julkaisuaikaan paljon itsetuhoisia ajatuksia.[6] ”Suicidal Mania” seuraa Queen-yhtyeen tuotantoa muistuttava ”The Shadows and the Wind”.[8] Kappaleen lopussa sanoitukset koostuvat ainoastaan ”la la” -säkeestä.[6] ”The Shadows and the Windiin” verrattuna rock-tyylisempää ”So Tiredia” on yksi albumin tunnetuimmista kappaleista.[6] Albumin A-puolen päättää rauhallinen ”The Easy Road”, jota kappaleen säveltäjä Ken Hensley pitää itse yhtenä yhtyeen parhaimmista balladeista ja aloituskappale ”Wonderworldin” ohella albumin parhaana kappaleena.[1] Kappaleen sanoitusten sanomana on, että ihmisten tulisi miettiä, mitä heillä on jo ennen kuin he miettivät, mitä heillä voisi olla. Kappale muodostuu ainoastaan Hensleyn soittamasta pianosta ja David Byronin laulusta.[9]

Albumin B-puolen aloittaa yhtyeelle tyypillistä hard rockia edustava[6] ”Something or Nothing”, joka julkaistiin myös singlenä. Kappaleen singlejulkaisu menestyi muun muassa Norjassa.[10] ”Something or Nothingia” seuraa bluesiin vivahtava kitarakappale ”I Won't Mind”, jonka sanoituksissa puhutaan välinpitämättömyydestä. Albumin kahdeksas kappale on psykedeelinen[11] ”We Got We”. Se on albumin lyhyin kappale ja lisäksi ainoa, jonka tekemiseen Ken Hensley ei osallistunut.[1] Viimeinen kappale on kosketinsoitinpainotteinen rock-kappale ”Dreams”, jossa lauletaan unista.[1] Vuonna 2004 julkaistussa albumin laajennetussa Expanded De-Luxe Edition -julkaisussa julkaistiin vaihtoehtoiset liveversiot kappaleista ”So Tired” ja ”I Won't Mind” sekä pitempi versio kappaleesta ”Dreams”.[1]

Levyn kansikuvassa esiintyvät yhteen jäsenet patsaina. Kitaristi Mick Box on ainoa, jolla ei ole paitaa tai kenkiä. Box ja Hensley ovat myöhemmin ilmaisseet tyytymättömyytensä kanteen. Boxin mukaan rumpali Lee Kerslakesta olisi pitänyt valita parempi kuva kanteen, sillä tämä näyttää siinä ”aivan tontulta, jonka voisi löytää omasta puutarhastani”.[1]

Wonderworld ylsi Itävallassa albumimyyntilistan sijalle 2 ja Suomessa sijalle 5, vaikkakin albumin myynti oli esimerkiksi Yhdysvalloissa hiukan heikompaa kuin yhtyeen kolmella edellisellä albumilla.[12] Albumia ei kuitenkaan enää yleisesti pidetä yhtyeen parhaimpiin kuuluvana. Esimerkiksi rateyourmusic.com-sivuston käyttäjien antaman arvion mukaan Wonderworld on ilmestymisvuotensa 670:nneksi paras albumi, kun taas esimerkiksi yhtyeen edellinen albumi Sweet Freedom on oman ilmestymisvuotensa parhaiden albumien listalla sijalla 436.[1][13]

Kriitikot ovat antaneet albumille kaksijakoisen vastaanoton. Albumin julkaisuaikana kriitikot antoivat Wonderworldille tunnustusta siitä, että yhtye yritti tehdä sillä hieman erilaista musiikkia.[14] Toisaalta esimerkiksi allmusic.com- sivuston arvostelija Donald A. Guarisco antoi albumille kaksi ja puoli tähteä viidestä kommentoiden, että ”albumin [kappaleilta] puuttuu yhtenäisyys”, mutta toisaalta että ”albumi sisältää kappaleita, jotka auttavat uusia kuuntelijoita kiinnostumaan albumista”. Hän korosti myös, että albumi ”sisältää tarpeeksi huippukohtia yhtyeen faneille”.[15] Musiikkitoimittaja Dave Ling toteaa albumin vuonna 2004 ilmestyneen Deluxe Editionin kansiteksteissä, ettei albumi kuulu Uriah Heepin parhaimpiin, vaikkakin kappaleet ”Wonderworld”, ”So Tired”, ”The Easy Road” ja ”Something or Nothing” ovat hänen mielestään erinomaisia.[1]

Basisti Gary Thainin lavalla saadusta sähköiskusta kertova kirjoitelma Rolling Stone-musiikkilehdessä.

Tammi-maaliskuussa 1974, albumin nauhoitusten aikaan, Uriah Heep oli kiertueella Yhdysvalloissa. Kiertueella yhtye esiintyi muun muassa Los Angelesissa ja Sheppertonissa. Kiertueen ensimmäinen esiintyminen oli 25. tammikuuta Civic Centerilla El Pasossa ja viimeinen maaliskuuta Englannissa sijaitsevalla Shepperton Films Studiosilla Sheppertonissa. Ainuttakaan kiertueeseen kuulunutta esiintymistä ei peruttu.[16]

Toukokuussa 1974 yhtye aloitti Euroopan-kiertueensa, joka alkoi Helsingin Messuhallista 15. toukokuuta ja päättyi 29. lokakuuta Leicesterin De Monfort Halliin. 15. syyskuuta samana vuonna Dallasin Southern Methodist University’s Moody Coliseum basisti Gary Thain sai sähköiskun lavalla, minkä vuoksi yhtye joutui perumaan seuraavat seitsemän konserttia. Seuraavan kerran yhtye esiintyi 14. lokakuuta Manchesterin Free Trade Hallilla.[16]

Marras-joulukuussa 1974 yhtye teki vielä lyhyen Australian-kiertueen, joka alkoi 19. marraskuuta Sydneyn Hordern Pavillionista ja päättyi 14. joulukuuta Oxfordin New Theatrelle. Kyseinen esiintyminen jäi Gary Thainin viimeiseksi yhtyeessä.[16]

• Allmusic: [24]
• Starling.rinet.ru: [25]

A-puoli

1. Wonderworld – 4.29 (säv. Ken Hensley)
2. Suicidal Man – 3.38 (säv. Mick Box/David Byron/Hensley/Lee Kerslake/Gary Thain)
3. The Shadows and the Wind – 4.27 (säv. Hensley)
4. So Tired – 3.39 (säv. Box/Hensley/Byron/Kerslake/Thain)
5. The Easy Road – 2.43 (säv. Hensley)

B-puoli

6. Something or Nothing – 2.56 (säv. Hensley/Box/Thain)
7. I Won't Mind – 5.59 (säv. Box/Byron/Hensley/Kerslake/Thain)
8. We Got We – 3.39 (säv. Box/Byron/Kerslake/Thain)
9. Dreams – 6.10 (säv. Box/Byron/Hensley)

Wonderworldista on julkaistu kaikkiaan ainakin 18 painosta, joista yksitoista vinyylilevylle, kuusi CD:lle ja yksi Stereo 8:lle. Ensimmäinen CD-painos albumista julkaistiin vuonna 1989. Toistaiseksi uusin CD-painos albumista ilmestyi vuonna 2006.[3]

Formaatti	Valtio	Levy-yhtiö ja tunnus	Julkaistu
Stereo 8		Warner Bros. M8 2800	1974
LP		Bronze BRO 2001	1974
LP		BRON 208	1974
LP		Island ILPS 9280	1974
LP		Bronze 87 931 XOT	1974
LP		Chrysalis CHR 1227	1974
LP		Warner Bros. W 2800	1974
LP		Ariola 87.931-I	1974
LP		Bronze ILPS 9280	1974
LP		Jugoton LSB 70655	1974
LP		Bronze 9280.8	1977
CD		Legacy LLMCD 3017	1989
CD		Castle Classics CLACD 184	1990
LP		SNC ME-2039	1993
CD		SNC Records ME 1995-6	1992
CD		Castle Music CMACD 528	1996
CD		Essential ESMCD380	1996
CD		Sanctuary SMRCD 012	2004
CD		BMG Japan BVCM-37721	2006

Lähde: [3]