Wolf Biermann

Wolf Biermann syntyi Saksassa Hampurissa. Hän muutti 16-vuotiaana vuonna 1952 Itä-Saksaan. Hänen äitinsä oli kommunistisen puolueen aktiivinen jäsen, ja hän pyrki elämään äitinsä ihanteiden mukaan. Biermannilla on juutalaiset juuret. Hänen isänsä oli murhattu Auschwitzin keskitysleirillä. Wolf Biermann joutui kuitenkin nopeasti konflikteihin Itä-Saksan viranomaisten kanssa. Hänestä tuli toisinajattelija. Itäsaksalaisia toisinajattelijoita vakoiltiin ja pidätettiin, ja lisäksi heille määrättiin työkieltoja. Yksi protestiliikkeen johtajista oli kemisti Robert Havemann, jonka tyttären kanssa Biermannilla on poika. Toisinajattelijoiden tukahduttaminen paheni 1970-luvun puolivälissä. Yhä useammat taiteilijat hakivat lupaa matkustaa ulkomaille, mutta heidän hakemuksensa yleensä hylättiin. Itä-Saksan salainen poliisi Stasi pidätti useita Biermannin ystäviä, muiden muassa kirjailija Jürgen Fuchsin, jotka myöhemmin vapautettiin vankilasta ja karkotettiin Länsi-Saksaan. Biermannia piti itseään kriittisenä kommunistina, mutta Stasi piti häntä valtion vihollisena ja vakoili myös häntä.[2]

Biermannia oli kielletty kotimaassaan Itä-Saksassa esittämästä poliittisesti kriittisiä kappaleitaan, mutta valtion johto antoi hänelle kuitenkin luvan mennä konserttikiertueelle Länsi-Saksaan. 13. marraskuuta 1976 Wolf Biermann esiintyi loppuunmyydyssä Kölnin urheiluareenan konsertissa. Lauluissaan, kuten ”Ballade vom preußischen Ikarus” (Preussilaisen Ikarosin balladi), Biermann ei säästellyt sanojaan kritisoidessaan Itä-Saksan hallintojärjestelmää, joka vangitsi kansalaisiaan muurien ja piikkilangan taakse, sekä ampui niitä, jotka yrittivät paeta rajan yli. Konsertin jälkeen länsisaksalainen yleisö antoi seisten suosionosoituksiaan. Kolme päivää myöhemmin DDR:n valtion viranomaiset peruivat Wolf Biermannin oikeudet oleskella edelleen Saksan demokraattisessa tasavallassa. Toisin kuin monet muut itäsaksalaiset, Biermann ei olisi halunnut poistua DDR:stä. Hän oli halunnut olla kehittämässä maata.[2]

Wolf Biermann vuonna 1977 Hampurissa.

Biermannin kohtalo aiheutti suuren mielenosoituksen. Muutama päivä myöhemmin 12 merkittävää itäsaksalaista kirjailijaa, mukaan lukien Christa Wolf, Stephan Hermlin, Sarah Kirsch ja Stefan Heym, julkaisi Itä-Saksan hallitukselle avoimen kirjeen, jossa vedottiin Wolf Biermannin oleskeluoikeuksien palauttamiseksi. Ensimmäisten 12 allekirjoittajan jälkeen vetoomukseen liittyi satoja allekirjoittajia lisää. Itä-Saksan johto reagoi ankarasti vetoomukseen ja kielsi taiteilijoita sekä intellektuelleja työskentelemästä. Tästä seurasi, että seuraavina kuukausina ja vuosina lukuisia taiteilijoita ja älymystöä lähti Itä-Saksasta, mukaan lukien kirjailijat Jurek Becker, Günter Kunert ja Reiner Kunze, laulajat Manfred Krug ja Nina Hagen sekä runoilija Sarah Kirsch.[2]

Muutkin kuin julkisuuden henkilöt protestoivat. Itäsaksalaiset aktivoituvat monissa paikoissa ja levittivät lentolehtisiä ja järjestivät mielenosoituksia. Joukko anonyymejä ihmisiä maalasi nimen ”Biermann” isoin kirjaimin muutaman kilometrin välein Berliinin ja Leipzigin välisen moottoritien varrelle.[2]

Suomalaiset taiteilijat antoivat marraskuussa 1976 Wolf Biermannin runoja paheksuvan julkilausuman, koska hän oli kirjoittanut satiiria Tšekkoslovakian miehityksestä ja raaka-aineiden varastelusta rakennustyömailla. Julkilausumassa myös paheksuttiin Biermannin käyttäytymistä maanpakolaisena Länsi-Saksassa.[3]

Berliinin muuri kaatui 9. marraskuuta 1989. Kolme viikkoa myöhemmin 1. joulukuuta 1989 Biermann konsertoi Leipzigissa. Se oli hänen ensimmäinen esiintymisensä DDR:ssä hänen oleskeluoikeuksien kumoamisen jälkeen. Biermann julistettiin uudelleenyhdistyneen Berliinin kaupungin kunniakansalaiseksi vuonna 2007. Vuonna 2008 Biermann sai myös kunniatohtorin tutkinnon Berliinin Humboldt-yliopistosta, jossa hän oli tehnyt väitöskirjansa vuonna 1963. Biermann esiintyi 7. marraskuuta 2014 Berliinin muurin kaatumisen 25-vuotisjuhlan muistoseremoniassa parlamentin istunnossa Saksan valtiopäivätalossa. Biermann osallistui konsertti- ja luentotapahtumaan vaimonsa Pamela Biermannin kanssa 4. marraskuuta 2019 Berliinin muurin ja Tiananmenin aukion välikohtausen 30. vuosipäivänä.[2]

• Paljon epäilyä – enemmän toivoa. Julkaisussa: Uudistuva ihmiskunta 1987: 1
• Jälkisanat teoksessa Wladyslaw Szpilman, Pianisti: Ihmeellinen selviytymistarina Varsovassa 1939–1945. Helsinki: WSOY 2002 ISBN 951-0-26388-5
• Tarina pienestä Moritz-herrasta joka sai kaljun, suom. Liisa Laukkarinen. Antologiassa Viimeinen hevonen: uusia saksalaisia satuja. Jyväskylä: Gummerus 1975 ISBN 951-20-1026-7

Levytettyjä lauluja

• Sotilaslaulu. Kabareelauluja,[4]
• Kolme luotia Rudi Duschkeen. suom. Pentti Saaritsa, Poliittisten laulujen parhaat.[5]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wolf Biermann Wikimedia Commonsissa