Wojciech Marczewski
Wojciech Szczęsny Marczewski (s. 28. helmikuuta 1944 Łódź)[1] on puolalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja.
Marczewski kuuluu samaan puolalaisohjaajien ikäpolveen kuin Agnieszka Holland ja Krzysztof Kieślowski, ja hän aloitti uransa vahvasti kahdella koskettavalla nuoruuskuvauksella. 1910-luvun sisäoppilaitokseen sijoittuva Painajaiset (Zmory, 1979) oli hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa, ja vuoden 1981 omaelämäkerrallinen Dreszcze (”Väristyksiä”, 1981) voitti Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun. Teinipoikien ankarasta kasvatuksesta 1950-luvun kesäleirillä kertova Dreszcze sai esityskiellon kommunistisessa Puolassa oltuaan teattereissa kolmisen viikkoa ennen Puolan sotatilan julistamista 13. joulukuuta 1981.[2][3]
Marczewskin elokuvista on Suomen televisiossa esitetty Painajaiset vuonna 1981[4]. Vuonna 1983 Marczewski vieraili yhdessä Andrzej Wajdan kanssa Puolan kulttuuriviikolla Rovaniemellä ja Oulun Elokuvakeskuksen 10-vuotisjuhlissa. Vierailun yhteydessä esitettiin hänen elokuvansa Klucznik (”Avainmies”, 1980).[5] Hänen muita elokuviaan ovat kommunistiajan elokuvasensuuria satirisoinut Ucieczka z kina wolnosc (1990) sekä Czas zdrady (1997) ja Weiser (2000)[6][1]. 1990-luvulta alkaen Marczewski on keskittynyt elokuvien teon sijasta enemmän elokuva-alan opetustyöhön.[3]
Lähteet
- Wojciech Marczewski BFI Film Forever. British Film Institute. Viitattu 26.11.2018. (englanniksi)
- Ylänen, Helena: Puolan kilpailuelokuva syntyi historian virroissa. (Raportti Berliinin elokuvajuhlilta.) Helsingin Sanomat, 24.2.1982, s. 16. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Brooke, Michael: 10 essential Polish film directors BFI Film Forever. British Film Institute. Viitattu 26.11.2018. (englanniksi)
- Zmory (1979) Elonetissä.
- Wajda tulossa Ouluun Puolan kulttuuriviikolle. Helsingin Sanomat, 4.10.1983, s. 14. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Wojciech Marczewski Elonetissä.
Aiheesta muualla
- Wojciech Marczewski Internet Movie Databasessa. (englanniksi)